CC Picaron kuulumiset

Aika-ajopyörä kesäksi

2012-03-14T19:20:00.001+02:00

Lähtötilanne oli se, että olin harkinnut aika-ajopyörän kasaamista tai ostamista valmiina tulevien kesien koitoksia varten. Pyörää tarvitsen peesikieltoisiin triathlonkisoihin aika-ajojen ohelle. Tämän lajirajat ylittävän lähtötilanteen takia pyörä aiheutti jonkinverran päänvaivaa, kun triathlonissa rajoituksia ei juurikaan ole rakenteellisten ratkaisuiden suhteen, toisin kuin virallisissa pyöräkisoissa. Valmiista paketeista pohdin pitkään triathlonspesifisten, UCIn säännöt romukoppaan heittävien pyörien ja UCIn säännöt täyttävien pyörien välillä. Ajattelin, että olisin hankkinut pyörän alennusmyynneistä kauden päätyttyä 2012. Mutta marraskuussa 2011 kuulin tutultani Heinolasta, että eräs itseni kokoinen tempokuski olis vaihtamassa kalustoaan ja myisi vanhan huippurunkonsa minulle sopivaan hintaan. Tämä runko oli vuoden 2009 Isaac Joule Aerotic, jota oli pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Rungon nopeus on testattu edellisen omistajan toimesta ikäluokkasarjoissa.

Kaupat syntyivät hyvin lyhyellä miettimisajalla ja alkoi armoton alennusmyyntien kyttääminen osien löytämiseksi. Osia ostellessa en ajatellut painoa ollenkaan, ainoastaan hintaa ja käytettävyyttä laadun ohella. Tästä syystä hyllyyn jäi kevennysosat ja mallistojen kärkipään osat, kuten sähkövaihteet jne. Ainoa rajoite oli, että osien olisi oltava sallittuja myös virallisemmissa kisoissa. Osiksi valikoitui pääasiassa Ultegraa ja sitä mitä vastaan tuli.Tässä on osalista kaikessa kauneudessaan:

Runko&keula: Isaac Joule Aerotic
Jarrut: Shimano Ultegra, jarruvaijerit Shimano
Jarrupalat: SwissStop "yellow king"-seos
Etu- ja takavaihtaja: Shimano Ultegra + Tacx kuulalaakeroidut rissat
Vaihdevivut: Shimano Dura Ace
Jarrukahvat: Sram TT
Kammet: 172,5mm FSA SL-K Light 53/39 FSA Megaexo-laakerilla
Polkimet: Time iClic carbon
Ketju: Dura Ace
Kiekot: Planet X 50mm tuubikiekot Ultegra-kasetilla
Renkaat: edessä Schwalbe Ultremo, takana Continental Sprinter
Ohjaustanko: 3T Aura, stemmi Bontrager RXL 100mm
Satula: Vision Trimax
Pulloteline: Profile Design
Tankoteippi: Sram

Painoa Iisakiksi ristitylle pyörälle tuli ajokuntoisena henkilövaakaa käyttäen noin 8,6kg. Varsin kevyt aika-ajopyöräksi siis, vaikka kevennyspalikoita ei tuo ole nähnytkään. Jos vielä haluaa hifistellä, niin taakse voisi jostain metsästää levykiekon ja eteen korkeampiprofiilisemman kiekon. Mutta nykykunnossa pyörä on jo varsin nopea ja hiilikuitupitoinen.

Rakentelukuvia:

Vaijerinkuoret piti luonnollisesti valita pyörän värin mukaan

Takavaihtaja sai alkuperäisten tilalle kuulalaakeroidut rissat

Loppuun vielä kuva koko komeudesta:

Pientä hienosäätöä on vielä kesäksi tulossa. Satula nimittäin saattaa vielä vaihtua ja tangon väliin tuli vielä Profile Designin aeromallinen juomapullo. Vielä kun tiet sulaisivat niin, että pääsisi ajamaan muuallakin kuin trainerilla. Projektista voi vain todeta, että budjetti piti varsin hyvin, vaikka nälkä meinasi taas kasvaa syödessä.

Sisärenkaattomat maastorenkaat

2012-03-08T14:26:00.002+02:00

Tässä pieni kuvasarja miten sisärenkaat siirtyvät historiaan.

Tubeless renkaista on monenlaista hyötyä. Tietyntyyppiset rengasrikot periaatteessa vältetään. Voidaan ajaan pienemmillä rengaspaineilla, jolloin renkaan pito ja ajomukavuus paranevat. Sisärenkaasta tulee myös aina muodonmuutoskitkaa renkaan pyöriessä, joten sen poistuessa myös renkaan rullaavuus paranee. Pienen piikin, lasinsirun tai terävän kiven aiheuttama reikä renkaassa paikkaantuu tiivistyslitkun avulla. Litku asettuu renkaa kehälle ajettaessa tasaiseksi kalvoksi keskipakovoiman vuoksi. Myös kiekkojen pyörivä massa vähenee.
Kaikille renkaille ja vanteille tälläistä temppua ei voi tehdä. Tarvitaan joko tubeless tai tubeless ready -renkaat ja kiekot, joissa on tubeless -vanne. Tämän lisäksi tarvitaan irrallinen venttiili sekä tiivistysnestettä. Itse otin venttiilin vanhasta rikki menneestä sisärenkaasta saksilla leikkaamalla .

Ensimmäisessä kuvassa rengas on nostettu sisärenkaan avulla vanteelle. Tämän jälkeen rengas nostetaan vanteelta pois vain toiselta puolelta, ja sisärengas poistetaan.

Tubeless -venttiili asennetaan vanteelle.

Kaadetaan sopiva määrä tiivistyslitkua renkaan sisään. Litku on pakkasenkestävää, ja siinä oleva nestemäinen lateksi muodostaa hyytymän renkaan vuotokohtaan.

Tämän jälkeen renkaan avauttu kylki nostetaan takaisin vanteelle varovasti niin, ettei litku valu ulos. Seuraavaksi paineilmalla nostetaan rengas lopullisesti vanteen uriin. Tässä on varottava ainakin nykyaikaisten kevytvanteiden kohdalla liian korkeaa painetta, joka saattaa vääntää vanteen kylkeä auki. Paineen tulee olla kuitenkin riittävä, jotta rengas nousee tubeless -vanteen urille paukahtaen ja asettuu siten suoraan. Oikein tiukoilla vanne/rengasyhdistelmillä voi käyttää liukasteena rengastalkkia tai saippuaa.

Renkaan täytön jälkeen rengasta pyöritellään ja keinutellaan, jotta tiivistysneste leviää renkaan sisällä joka kohtaan. Kuvassa näkyy miten litkua tulee hieman ulos asennuksen jälkeen tubeless ready -renkaan kyljen kudoksen läpi.

Tässä valmis tuotos.

Vanhat sisärenkaat voi heittää kaappiin.
Renkaissa kannattaa pitää hieman kovempaa painetta yön yli. Tarvittaessa lisätään uudelleen painetta sekä pyöritellään ja keinutellaan uudelleen vannetta.
Kovin pienillä paineillä ei kaikesta huolimatta kannata ajaa. Pistoreiän tullessa renkaasta pääsee aina hieman painetta karkuun, ennekuin tiivistyslitku paikkaa reiän. Eikä litkukaan toimi kovin hyvin, jos vuotokohdassa ei ole tarpeeksi virtausta. Isoja kylkirepeämiä (esim. kivenraapaisuja) litku ei paikkaa.

Huippupyöräilijän talviharjoittelua

2012-03-04T13:48:00.002+02:00

Vitsi, vitsi. Ihan omia reenejä vaan...

Kerron tässä nyt viimeisen kahden viikon touhuista, kun olen
taas päässyt harjoittelun makuun polvivaivojen ja flunssan jälkeen. Polven
rikoin jouluna Espanjassa, kun saatoin hieman innostua kylmiltään ajamaan
liikaa heti leirin alussa. Mies on niin heikko, ettei paikat kestä kevyttä
500km/3pv aloitusta. Tästä tyhmyydestä on nyt tullut kärsittyä alkuvuosi, mutta
nyt näyttää taas hieman valoisammalta. Olen nyt tämän pari viikkoa käyttänyt Jukka Isotalolta lainaksi saamaani Back on Track polvitukea, joka on ilmeisesti
auttanut. Olen pitänyt sitä jalassa käytännössä 24/7, ja varsinaisia kipuja ei
ole ollut, tosin nyt viimeisimpinä päivinä on ollut jotain pieniä tuntemuksia,
mutta lepoa koneeseen ja sitten lisää määrää, niin kyllä siitä taas lähtee.
Tässäpä pientä päiväkirjan poikasta:

ma 20.2 tiellä 60km/2.35h kevyt, edellispäivänä tuli
nitkahdettua

ti 21.2 juoksu 3km +puntti 3x8 toistoa jaloille: takareidet,
prässi ja kyykky. kyykyssä painot 80,90,100kg, viime vuonna meni parhaillaan
85kg

ke 22.2 tiellä 65km/3.02h kevyt, vika 1.30h vastatuuleen ja
satoi jäätä. Järki kaukana…

to 23.2 tiellä 86km/3.12h josta 3x20min vk
1. 158/171bpm 29,4km/h
2. 164/177bpm
31,1km/h
3. 168/176bpm 31,9km/h, hyvä kulku ja kivaa oli

pe 24.2 tiellä 44km/1.51, aamulenkki ennen aamupalaa ja
kouluun menoa

la 25.2 maastossa 58km/3.39h sellaista semikinnausta koko
ajan, aika raskas setti

su 26.2 tiellä 95km/4.10h vajaa 3h ajoa alle, sitten 1h
vk:lla. 28,0km/h viimeiset 25min järkyttävä vastatuuli.

yhteensä 411km ja n.
19h, puntilla olosta ei tule minuutteja/tunteja, kun se on suurimmaksi osaksi
palauttelua. Ihan hyvä viikko, vältin ylilyönnit, mikä on positiivista.

ma 27.2 maastossa 35km/2.26h kevyt, polut oli hyvässä
kuosissa, oli vaikeaa yrittää ajaa kevyesti.

ti 28.2 15min verr. jollain etäisesti kuntopyörää
muistuttavalla laitteella + puntti. Sama setti kuin viimeksi (=aina), kyykyssä
painot 90,100, 110kg. Ennätykset paukkuu… :D + juoksu 2km. Olin Tampereen
GoGolla tutustumiskäynnillä, eli kuuntelin aluksi 10min propagandaa ja pääsin
sitten ilmaiseksi sisään. Hyvä setti.

ke 29.2 maastossa 30km/1.58h kevyt keskisyke 133

to 1.3 tiellä 113km/4.52h, josta 2x20min vk
1. 29,4km/h 165/173bpm
2. 28,0km/h 167/180bpm nihkeää, kävin lopussa poluilla, pehmeää.

pe 2.3 tiellä 90km/4.15h kevyt eka 2,5h vastatuuleen, oli
taas huumori koetuksella. Tiet märät, kengät märät ja vaatteet märät. Onneksi
oli palautuskarkit… 128/160bpm

la 3.3 tiellä 22km/1h kevyt aamulenkki ennen lähtöä
Pohjanmaalle kummitädin ja kummisedän häihin.

su 4.3 lepo

yhteensä 292km ja n. 15h

Tällä sabluunalla jatketaan, eli käytännössä kuormittava
päivä ja kevyempi päivä vuorotellen ja viikonloppuna sitten pitkää ja kovaa. Puntin lasken kuormittavaksi. Meikäläisen reenit ei ole mitään salatiedettä.
Kausirytmitys on sellainen että ensin ajetaan paljon, ja sitten ajetaan paljon
ja kovaa, ja kesällä poimitaan marjat. Paljon ajaminen tarkoittaa minulle sitä,
että ajaa niin paljon kuin jalat kestää, usein kyllä tulee ajettua enemmänkin...
Kaikki lenkit tulee ajettua maasturilla, koska cycloa en omista.

-Valtteri

Maastokaluston rakentelua

2012-02-27T17:51:00.001+02:00

Siitäsaakka, kun viime kesän maastoajokelit alkoivat olla takanapäin, ovat katseetpyöräilyharrastuksen osalta kääntyneet jo seuraavaa kesää kohden. Tässä juttuasiitä miten itse olen talven aikana lähtenyt päivittämään omaa maastopyöräkalustoani sekä esimerkkejä joistain teknisistä ratkaisuista erityisesti voimansiirron puolellasekä syistä miksi olen niihin päätynyt.

Omaajokalustoni tulee säilymään ensi kautena rungoiltaan samana kuin vuonna 2011, eli ykköspyöränä26" 100mm molemmista päistä joustava Canyon Lux ja kakkos-/treenipyöränä 26" 100mm edestä joustava BeOne RAW rungolle koottujäykkäperä. Maastopyöräilyn kestävyyslajien, eli XCO ja XCM kisastartteja ajan vähän kaudesta riippuen yleensä kymmenen molemmin puolin ja harjoituskilometrejä maastopyörällä kertyy reippaat viistonnia. Periaate kaluston suhteen minulla on ollut, että pyörän pitää ollaXC-käyttöön kyllä riittävän kevyttä, mutta kuitenkin kohtuullisen hintaista, enkä edeshanki mitään sellaisia komponentteja, joiden hajoaminen harmittaisi kauheasti, vaan kalusto on käyttöä varten.

Ykköspyörässä olen yleensä pitänyt tietenkin parhaat komponentit, mutta aina kun hankin Canyoniin jotain uutta, niin siirrän vanhan komponentit saman tien kakkospyörään. Tarkoilla pyörien painolla ei ole minulle oikeastaan sen suurempaa merkitystä. Molemmat painavat kiekoista riippuen jonkun verran alle 10kg ja tavoite on pitääkin painot kurissa kestävyyden kauheasti kärsimättä. Tällähetkellä Canyon on itse asiassa osina ja runko korjaustelineessä odottamassauusia palikoita kevättä varten samalla kun BeOne kerää kilometrejä talviajossa.

Kaunistelematon kakkospyörä, BeOne RAW.

Kisakone odottamassa uusia palikoita.

Viimekauden aikana molempiin pyöriin vakiintui kahden eturattaan systeemi. Totuttelumielessä tosinolen käyttänyt molemmissa pyörissä ihan tavallisia triplakampia, joihin olen hankkinut sopiviaTA:n Chinook rattaita, toisessa pyörässä on ollut 40-28 ja toisessa 38-26. Aika yleinen tapa näyttänyt olevan kisoja kiertävien kuskien keskuudessa. On selvää, että jatkossakin ajan tuplakammilla, monessa kisassa yksi eturatas, esim. 38 piikinen, olisi riittänyt hyvin. Koska triplakammillaq-factor tai ketjulinja ei ole kahdelle rattaalle optimaalisin tulen hankkimaan Canyoniinjotkut valmiskammet, todennäköisesti Shimanon XTR:t tai SRAM XX riippuen vähänhinnasta ja sopivasta rattaiden koosta.

Canyonissa hyvin palvelleet Truvativin Noir -kammet. Paino laakereineen ja kuvassa näkyvillä TA:n 40-28 rattailla on muuten melko tarkalleen sama kuin SRAM XX kampien ilmoitettu paino. Kevään aikana saavat kuitenkin siirtyä kakkospyörään.

Senlisäksi, että esim. 40-28 tuplakammilla ajaminen on jotenkin luontevampaa, kun eturatasta ei tarvi ajaessa vaihtaa niin usein kun aikaisemmin, saakevyemmistä kammista muitakin etuja. Takavaihtajana pystyy käyttämään kaikillayleisimmillä rataskombinaatiolla medium-häkkistä vaihtajaa (ainakin SRAMinvaihtajissa kapasiteetti riittää), joka on tietysti vähän kevyempi ja myöspienikokoisempi. Samalla etuvaihtajaksi käy hyvin 2x maantievaihtaja, jotka ovathuomattavastikin maastovaihtajia kevyempiä, eivätkä sen kalliimpia. Kolmelleeturattaalle maantievaihtajat ovat monesti turhan tarkkoja säätää. Vielä kun olen jo pidemmän aikaa käyttänyt kymppiketjua, on etuvaihtajana oikeastaan ollut pakko käyttää 2x10 etuvaihtajaa - 3x9 etuvaihtaja kun ei yksinkertaisesti pidä kymppiketjua yhtä luotettavasti rattailla. Tuolloin esim. nopeissa vaihdoissa ketju tuppaa tippumaan herkemmin, vaikka säädöt olisivat kunnossa.

Vaihtajina edessä ja takanaminulla on ollut aikaisemmin Shimanon XT:n ja XTR:n eri versioita, muttaoikeastaan kiertovaihtajien, eli grippareiden käyttöön siirtymisen myötä olenhankkinut myös SRAMin vaihtajia. Tarvegrippareiden käyttöön ilmeni pidempien maastokisojen aikana, kun käsien väsyminen muun muassa Tahkonkahden kierroksen aikana aiheutti sen, etten jaksanut enää kunnolla painaavarsinkaan etuvaihtajan vipuja. Miehen heikkouttahan se tietenkin on, täytyy tulevana kesänä koettaa viipyä reitillä vähemmän aikaa, ettei ehdi väsymään. Onhannuo kiertovaihtajat muutenkin ergonomisemmat. Nyt minulla onkäytössä grippareista muutamia erilaisia versioita, mm. Shimanon 9sp vaihtajille tehty SRAMin Attack on olluttalven BeOnessa, jolloin olen saanut ajettua mukavasti loppuun ysipakkoja ennen lopullisesti 2x10 voimansiirtoon siirtymistä. Attackin oma kahva on sen verran liukas, että X.0 gripparinkahvaa käyttämällä tuntuman saa melkein samaksi kun X.0:kin.

Voimansiirron osalta olen siis vähitellen siirtynyt takana kymmeneen rattaaseen, eli ensi kaudella käytössä tulee olemaan koko ajan yleistyvä 2x10 voimasiirto. Vaihteiden osalta testasin jo viime kesänä lenkeillä ja yhdessä kisassakin SRAM X.9 10sp takavaihtajaa SRAMin X.0 grippareilla. Vähän kikkailua tuon kombinaation toimimaan saaminen kymmenellä takarattaalla vaati, mutta nyt kun tulevien SRAM XX ja X.0 kymppigripparien hinnat ovat näkyneet nettikaupoissa olevan 4-5 vanhan X.0 grippariparin hinnan verran, aion käyttää systeemiä jatkossa molemmissa pyörissä. Takavaihtajina suunnittelin käyttäväni BeOne:ssa tuota X.9:ä ja Canyoniin hankin todennäköisesti XX:n.

Itse takavaihtajiin olen tehnyt ihan kokemusten pohjalta pienen päivityksen vaihtamalla rissat parempiin, koska varsinkin Shimanon vaihtajissa rissat tuppaavat kuluessaan heilumaan sivusuunnassa vähän miten sattuu. Tämä aiheutti ainakin itselläni sen, että vaihtaja heitti joskus ketjun takapakan ja pinnojen väliin, vaikka vaihtajan rajoitinruuvi oli säädetty ihan selvästi jonkun verran ulospäin isoimpaan lehteen nähden. Kun nettikaupoissa näytti olevan KCNC:n alumiinirissoja jopa halvemmalla kuin vaikka XT -takavaihtajan alkuperäiset muovirissat, olen aina hankkinut vaihtajiin alkuperäisten rissojen kuluessa uudet KCNC:t.

KCNC rissoilla päivitetty SRAM X.9 ja X.0 takagrippari, jossa ei naksut mene ihan alkuperäisen numeroinnin mukaisesti. Takavaihtajan paino tiaphti noilla rissoilla alkuperäisestä muuten kokonaiset 6g.

Muun voimansiirron, eli pakan ja ketjujen osalta omissa pyörissäni ei ole ollut mitään ihmeellisyyksiä. Toistaiseksi olen pysytellyt perustavarassa ja pakkana on melkein poikkeuksetta ollut Shimanon XT, yleensä 11-34 koossa. Kokeilua olen tehnyt myös Ultegra 12-27 pakalla. Totesin sen sopivan ihan hyvin nopeaan maastoajoon ja lenkkikäyttöön, missä nopeudet eivät juuri vaihtele, eikä äkillisiä vaihtoja tarvitse tehdä. Tällöin vipuja joutuisi vääntämään äärilaidasta toiseen - välitykset kun ovat maantiepakassa tiheämmät. Välitykset maantiepakassa riittäisivät kyllä ihan hyvin. Ketjujen osalta eri malleja testanneena tein maastoajossa viime kesänä sellaisen huomion, että kevyemmistä ketjuista esim. Shimanon uusi Ultegra toimi kyllä ihan hyvin, mutta XTR:n maastoketju, joka on mallia hollow-pin, jumittui pinnistä pari kertaa ja pinni petti kokonaan pari kertaa, eli ketju katkesi. Ei siis mitään loistavia kokemuksia jäänyt. Mitään muuta ketjua en muista ajaessa aikaisemmin katkaisseeni. Eli ketjujen osalta ainakin XTR ja Dura-Ace CN-7901 ovat myöskin korkeamman hintansa puolesta jatkossa poissuljettuja vaihtoehtoja.

Aikaisemmin mainitsemien syiden lisäksi minulla ei ole ollut mitään tiettyä periaatetta kumman valtamerkin, Shimanon vai SRAMin komponentteja käytän. Molempien mallit toimivat jo perusversioista alkaen tarpeeksihyvin ja luotettavasti kun asennuksen ja säädön tekee oikein. Itse olenhuomannut, että paljon suurempi vaikutus vaihteensiirtäjien tuntumaan javaihtojen tarkkuuteen on vaijerien ja vaijerin kuorten kunnolla ja laadulla kuin niinkään itse vaihtajilla tai vaihteensiirtäjillä. Vaijereissa en ole lähtenyt keventämään, vaan olen molemmat pyörätkoonnut käyttäen yhtenäistä kuorta vivuilta vaihtajalle ja käyttämällä alumiinisia kuoren päitä muovisten sijaan (eivät kulu kuten muoviset, jolloin säädöt muuttuu). Canyonissa tämä onainoa tapa tehdä koko homma, mutta BeOnessa jouduin käyttämään nippusiteitäkuorten kiinnittämiseksi. Siihen kohtaan, missä rungossa vaijeri muuttuu avovedoksi, tehdyt alumiinistopparit olen myös porannut BeOnessa niin, että koko kuoren saaujutettua niistä läpi. Varsinkin tuon BeOnen rungon (runko on täysin vastaava kuin esim. NoSaint MaxAri, jollainen minulla aikaisemmin oli) tavallaan huono ominaisuus on sen vaihtajien vaijereiden veto alakautta, eli emäputken ja keskiön alta. Alkuperäinen asennus, jossa vaijeri menee avovetona lähes koko matkan ja kiertää keskiön ali muovisen vaijeriohjurin kautta, ei yksinkertaisesti toiminut. Vaijeriin tuli kohtuuttomasti kitkaa ja esim. muta keskiön alla muutti vaihtotuntumaa ja tarkkuutta selvästi.

Tällä kertaa blogikirjoitus rajoittui aika suppeasti pelkästään tuohon maastokaluston voimansiirtopuoleen - se kun on yleensä ollut kokonaisuus, jonka toimivuus on itselleni ollut tärkeää. Silloinhan sen huomaa kun se ei toimi. Kiekko- ja rengaspuolella olen samalla tavalla joutunut vähän yrityksen ja erehdyksen kautta päivittämään kalustoa viime aikoina, joten täytyy varmaan myöhemmin kirjoittaa vaikka siitä.

Maajoukkue kuulumisia

2012-02-20T19:18:00.000+02:00

Osa 1

Maajoukkueella oli 5-8.1 vuoden ensimmäinen leiri. Minut kutsuttiin leirille, koska leiri oli tryout-leiri, jossa katsottiin, sitä, että ketä otetaan ja ketä poistetaan maajoukkuekuvioista. Itsehän en ole aikaisemnmin maajoukkueessa ollut, niin minulle leiri oli näytön paikka

Leiri alkoi torstaina klo 18. Ruokailtuamme oli aika tehdä pieni kävelylenkki. Lenkin jälkeen aika menikin oikeastaan karkkia syöden ja pyöristä ja niiden säädöistä keskustellen.

Huonosti nukutun yön jälkeen oli seuraavana aamuna vuorossa wattitesti. Wattitestissä ajettiin 20min täysiä ja mitattiin keskiwatit ja suhteutettiin ne painoon. Testin ensimmäiset 10min meni kevyesti pyöritellen. Jälkimmäiset 10min olikin melko tuskaista, vaikka watit olivat koko testin ajan suurinpiirtein samat. Wattbike houkutteli ajamaan alusta lujaa, mutta itse en siihen lankaan mennyt, sillä tiedän melko hyvin millä wattimäärillä jaksan ajaa mitäkin aikoja. Kun wattitesti oli ajettu oli lounaan vuoro. Hyvät sapuskat oli tarjolla, kuten Jämillä aina tahtoo olla. Lounaan jälkeen päiväunille ja sitten illalla ajamaan muutama tunti pyörällä. Mukavasti kului toinenkin päivä.

Kolmantena päivänä oli aamulla vuorossa hiihtoa tai pyöräilyä. Kumpaa nyt halusi tehdä. No lähdin sitten Pärssusen kanssa hiihtelemään. Muutaman tunnin jälkeen oli taas lounaan aika. Illalla olikin sitten pallopeljä Jämi-areenassa. Myös vakavahenkistä sumopainia oli ohjelmassa :)

Kuva: Perttu Pärssinen
Viimeisenä eli neljäntenä päivänä oi ohjelmassa joko pyöräilyä tai hiihtoa. Menin taas hiihtämään, sillä hiihtää ei voi kuin talvella. Muutama tunti hiihtoa oli ohjelmassa. Hiihdon jälkeen lounas ja nokka kohtia kotia. Näin oli näytöt annettu ja nyt vain jännittämään pääsisikö sitä jopa maajoukkueeseen asti?

Noh, helmikuussa tuli sitten vastaus. Minut oli otettu maajoukkueeseen. "Ou-jea", ajattelin. Wattini oli siis riittänyt.

Osa 2

Päivät kului taas ja vuorossa oli uusi leiri. leiri järjestettiin 17-19.2, paikkana tuttu Jämi. Ei muuta kuin reikäfischerit autoon ja menoksi. Menin jo perjantaina hyvissä ajoin paikalle, suksia testaamaan. Olihan sitä tullut jostain syystä ilmottauduttua elämäni ekaan massahiihtoon, Jämi42:seen. Olihan siellä tosin leirikin samaan aikaan niin mikäs siinä.

Perjantaina oli vuorossa hiihtoa. Tunti kevyesti tuli kirmailtua. Olo oli ihan hyvä seuraavan päivän kisoja ajatellen. Illalla sitten taas Jämille syömään. Siellähän näkyikin kovakuntoisia hiihtäjiä. Joku vanhempi kapeaposkinen mies istuskeli Variksen Karin vieressä. Molemmilla oli hampurilaisateriat nenän alla. Pikaisen Googlen kuvahauttamisen jälkeen kävi selväksi, että Odd-Björn Hjelmesettihän se siinä ranskalaisia mutusteli.

Seuraavana aamuna olikin sitten vuorossa itse koitos, eli Jämi42. Lähdin itse kisaan luistelusuksilla ja sauvoilla. Monot oli perinteisen mallia. Nousua ilmoitettiin 411 metriä, joten ajattelin sitten mennä tasatyöntöä koko matkan. Olisihan mulla ollut Fischerin zerot, mutta ei oikein ollut kelit zeromaiset, niin ei niitä sitten ollut viisasta käyttää. Ei ole muutenkaa tuo perinteisen hiihto mun vahvinta alaa. No kisa lähti sitten käyntiin. Ekat 5km mentiin niin kovaa, että mietin jaksanko tätä vauhtia maaliin. Sykkeet pyöri ekalla 5km matkalla 180-190 tienoilla, eli 5-15 lyöntiä yli anakynnyksen. No ei tarvinnut kauaa miettiä, kun vauhti putosi jo keski vk alueelle. Ajattelin, että hyvä näin, sillä nyt jää loppuun enempi paukkuja. Eka puolisko meni siis aika kevyesti, alkua lukuunottamatta. Tokalla kierroksella oli jo pari nousua. Parissa jyrkimmässä oli pakko tykittää jo haarakäyntiä, sillä sauva upposi liikaa hankeen ja taipui muutenkin aivan liikaa, vieden tehoja. Juomahuolto pelasi hyvin, pientä säikähdystä lukuun ottamatta, kiitos Mountainbike team Finlandin! Nooh, sitten, kun oli enää 17km maaliin, niin ajattelin, että nyt täytyy ruveta kiristämään tahtia. Kiihdytys, rinnalle ja ohi oli taktiikka. Yhden ohi pääsin ja oikeassa kädessä tuntui olevan heinänkorsi. Sauva oli katkennut. Peli oli menetetty. Kisa oli ohi. Ukkoja tuli ohi. Loppu oli tullut. Mutta EI. Ei tänne tultu luovuttamaan. Mieleen tuli video: minä en anna koskaan periksi. Sitten vaan itsensä kasaus ja eikun pellit auki. Ylämäet oli tustaa, tasasella pääsi johonkin, oli pelin nimi. Sauva upposi jatkuvalla syötöllä syvälle hankeen. Sauvasta katkesi siis, ehkä noin 30cm pätkä. 7km sitä näin kihnuutettiin, kunnes seuraavalla huoltopaikalla kysyin sauvaa. Onneksi sain joltain avuliaalta vanhalta mieheltä uuden sauvan. Sauva oli 20cm kyllä liian lyhyt, mutta ei kuitenkaan uponnut hankeen. Sitten vaan raivolla etiä päin. Muutama päänahka siinä ohitettiin, kunnes oltiinkin jo maalissa. Varis oli voittanut kisan Hjelmestin jäädessä niukasti toiseksi. Purilaisilla kulkee on nyt fakta.

Kari Varis beats Odd-Björn Hjelmeset

Illalla olikin sitten vuorossa 3x20min vk vedot suksilla. Lähdin mukaan, koska kisassa en uskaltanut ottaa itsestäni kaikkea irti. Tunti lämpöä, vedot, tunti jäähyä, kaavalla mentiin. Tällä kertaa luistellen. Eka veto meni ihan hyvin. Tokan vedon päätteeksi oli jo pakko kaatua maahan lepäämään. Kolmas veto menikin sitten ihan hyvin. Olihan se rankka päivä. No onneksi ruokaa oli riittävästi. Loppuilta menikin sitten jukeboxin vieressä biljardia pelaillen.

Seuraavana aamuna olikin vuorossa sitten muutaman tunnin hiihtolenkki. Varuskunnalle ja takaisin oli päivän juttu. Menomatkalla myötätuuli ja tulomatkalla vastatuuli. Keksien voimalla siellä tykiteltiin. Lounaalle ja kotiin olikin loppupäivän ohjelma.

Voisi sanoa, että aika rankka viikonloppu. No, tästä on hyvä jatkaa kohti talven tulevia hiihtokisoja. Näyttää siltä, että olen nyt aika innostunut tuosta hiihtämisestä. Tiedä sitä sitten mihin se oikein vie??

Sisärengasvinkki

2012-02-16T19:16:00.001+02:00

Maantiepyörässä varsinkin treeni- ja harrastuskäytössä monet käyttävät avorenkaita ja niihin tarvitaan sisärenkaat. Nykyisin on käytössä pääasiassa kahdesta materiaalista valmistettuja sisärenkaita: butyl- ja latexkumi. Butyylikumi on sitä perinteistä mustaa. Latex on värillinen. Alla olevassa kuvasssa näkyy latexkuminen, joka on jo ollut käytössä. Näihin latex kumisiin liittyy kuvassa näkyvä ongelma, joka aiheuttaa turhia rengasrikkoja. Sisärengas vulkanoituu (liimaantuu) päällysrenkaaseen kiinni. Kun renkaaseen pumpataan paineilmaa, kiinni vulkanoitunut rengas venyy vanteen puoleiselta osalta liikaa. Näin käyttäytyvä sisärengas voi paukahtaa rikki milloin tahansa.

Latexsisäkumin asennuksessa kannattaa käyttää mukana talkkia. Rengastalkkia saa edullisesti, mutta apteekista saatava professorin talkki kelpaa myös. Talkkia hierotaan sisärenkaaseen ennen asennusta. Talkki helpottaa asennusta ja estää sisärenkaan vulkanisoitumista.

Nälkäisten pyöräilijöiden ruokinta

2012-02-14T13:54:00.002+02:00

Sain viikonloppuna tehtäväkseni laittaa ruoat muutamalle picarolaiselle raskaan lenkin jälkeen. Ajattelin, että ruoan on oltava monipuolista ja proteiinipitoista hyvän palautumisen edistämiseksi, joten päädyin laittamaan lohkoperunoita, vähärasvaista lihaa, runsaasti kasviksia ja jälkiruokarahkan. Ruokaa oli tehtävä melkoisen suuri määrä, sillä urheilijoilla on tunnetusti erittäin hyvä ruokahalu. Raaka-aineita meni arviolta seuraavat määrät: 4kg perunaa, 900g kalkkunaa, 1kg kiinankaalia, 800g ananasta, kilo maitorahkaa, 8-10 pientä passionhedelmää ja 4dl vähärasvaista ruokakermaa.

Perunat odottamassa paistamista

Kuusi kalkkunapalaa paketissaan

Salaattitarjonta

Kalkkunat työn alla

Koko ateria tarjolla

Annos noudatti ruokaympyrää hyvin

Jäliruokarahkaakin riitti mukavasti

Reseptit näille herkuille:
Lohkoperunat
400-700g raakaa perunaa per syöjä. Pilko perunat lohkoiksi. Mausta oman makusi mukaan ja lorauta tilkka öljyä perunoiden päälle. Itse suosin pippurimaustamista ja maustan pienen satsin perunoita kerrallaan kulhossa, jonne kippaan mausteita ja öljytilkan. Näin meneteltynä perunat saavat tasaisen maustekerroksen.
Nämä perunat kypsyvät 200 asteessa 1,5-2h ja ovat parhaimmillaan, kun pinta on saanut kunnolla rusehtavaa väriä, sillä silloin lohkot ovat kypsyneet pehmeiksi.

Kalkkunaleikkeet ja kastike
Nuijin leikkeet ohuemmiksi, sillä ne olivat melkoisen paksuja. Pintaan hieroin suolaa, valkosipulia, chiliä ja yrttimausteseosta. Leikkeitä paistoin pari minuuttia per puoli, jolloin pinta sai kauniin värin. Tämän jälkeen kaadoin pannulle ruokakermat ja maustoin kastikkeen parilla ruokalusikallisella hunajaa ja hyppysellisellä suolaa ja yrttimausteseosta. Seoksen suurustin hyppysellisellä vehnäjauhoja ja annoin hautua kunnolla.

Rahka
Valitsin ryppyisimmät passionhedelmät mitä löysin, sillä ne ovat kypsimpiä. Hedelmien sisuksen saa helpoiten käyttöön, kun lohkaisee hedelmät kahtia ja kaivaa hedelmälihan ja siemenet lusikalla. Sekotin hedelmäseoksen kiloon rahkaa ja lisäsin hyppysellisen sokeria ja runsaan määrän mansikkahilloa, sillä sitä oli Valtterin jemmassa vähintäänkin riittävästi.

Haaveita

2012-02-09T16:16:00.000+02:00

Pyöräilyssäkin kaikesta nykyisestä nautinnosta ja kärsimyksestä huolimatta olisi hyvä olla tavoitteiden lisäksi myös suuria haaveita. Haaveilussa on se hyvä puoli, että sitä ei tarvitse kuitenkaan toteuttaa..Näin talvikautena se pyöräily ei aina ole sääolosuhteista johtuen kovin kaksista. Toki talvipyöräilyssäkin on puolensa. Mukavalla pakkaskelillä on kuivaa, ja suomalainen luonto näyttää kauneimmat puolensa. Kun täällä meillä on talvi, niin eteläisellä pallonpuoliskolla on silloin kesä. Koska me kaikki ihmiset olemme kuitenkin aika samanlaisia, niin eteläiselläkin pallonpuoliskollakin pyöräillään. Mikä olisikaan hienompaa kuin tehdä sinne silloin retki. Yhdestä retkestä olen itse ajoittain haaveillut. Chilessä Patagonian pohjoisosissa järjestetään aina helmikuun alussa Trans Andes Challence -maastopyöräilytapahtuma.

Tässä vähän haaveiluun materiaalia:

Mukavia videopätkiä löytyy myös täältä:

Kevättä ja kesää odotellessa...

Vinkkejä talviajeluun

2012-02-05T20:48:00.001+02:00

Kovat pakkaset asettavat haasteita talviajeluun. Ilmakeulat ja iskarit päästävät helposti paineet pihalle kovemmissa pakkasissa, kuten tänään -24 asteessa Rebani teki. Mutta kuski kuitenkin pysyi lämpimänä, kiitos oikean varustautumisen.

Sähkölämmitteiset pohjalliset saattavat kuulostaa turhakkeelta, mutta minulle niistä on ollut apua. Viikko sitten tehty 2,5h lenkki 17 asteen pakkasessa ja tämänpäiväinen kolmetuntinen pakkasen ollessa 24-25 astetta asettivat pohjalliset todelliseen testiin. Käytössäni on Mematecin XL-mallin pohjalliset, joista löytyy myös Bikeradarin arvostelu täältä. Omistani maksoin päällisten kanssa noin 90 euroa. Ykkösteholla varpaat pysyvät hyvin sulina ja kohmeiset varpaat sulaa hetkessä kun laittaa täyden tehon päälle. Akkujen kanssa minulla ei ole ollut ongelmia, kun ne ovat päällisten taskuissa ja päälle tulee vielä kovilla pakkasilla tuulipuvunhousujen lahkeet. Ajelen talvellakin lukkopolkimilla, joten ajokenkiin tulee klossin kautta kylmää varsin tehokkaasti. Mutta pohjallisten lämmitysyksikkö on niillämain, missä on klossikin, joten tämä ehkäisee hyvin kohmettumista. Lämpöpohjallisia löytyy markkinoilta vaikka kuinka, esimerkiksi Motonetissäkin niitä on. Halvimmillaan niitä saa noin 40 eurolla.

Ajokenkiin menevä johto on littana, eikä tunnu jalan alla.

Mematecin päällisissä on tasku nilkassa akkua varten. Kärjen olen teipannut, että se pysyisi paremmin kengän päällä.

Tässä näkyy pohjallisen alapinta, lämmitysalue on pieni, mutta juuri siellä missä pitääkin.

Toinen talviajon mukavuuteen liittyvä asia on hengityksen suojaaminen. Kova pakkanen pistää keuhkot lujille myös terveillä ihmisillä. Astmaatikoille kovat pakkaset ovat painajainen. Mutta jos hengitysilman saa lämmitettyä ja pidettyä kosteana, niin talviurheilu ei ole ongelma. Suomalainen Jonas myy hengityksenlämmittimiä, mitkä VTT on testannut toimiviksi. Ja minulla käytössä oleva Jonasport malli on myös osoittautunut hintansa arvoiseksi. Ainoastaan istuvuudessa naamalle olisi parantamisen varaa, mutta muu toimivuus on todella hyvää. Kirpeäkään pakkanen ei tunnu miltään maskin kanssa ja pitkäkään lenkki ei tuo ikäviä tuntemuksia keuhkoihin.

Hengityksenlämmitin

Kolmas kriittinen paikka talviajossa on sormet. Minä pidän näillä pakkasilla näppini toimintakuntoisina alussormikkaita ja talviajohanskoja yhdistämällä. Käytössäni on talviajohanskoina Sinisalon lobster-tyyliset hanskat. Niissä jarrusormet ovat omassa kolossaan, jolloin nimettomällä ja pikkurillillä saa vielä pidettyä tangosta kiinni hyvin.

Sinisalo Lobster ja alussormikas

Pakkanen ei ole este, ainoastaan haaste!

Pyöräilymatka Gran Canarialle.

2012-01-31T21:54:00.000+02:00

Vielä kun viime vuoden lopulla suoritettu "räntäpakolaismatka" Gran Canarialle on tuoreessa muistissa, niin kirjoitan muistoja talteen tähän blogiin matkakertomuksen muodossa.
Tarkoituksena oli tehdä matka vähillä kustannuksilla. Monesti ajatellaan, että pitää olla hyvä ja hieno majoitus. Minä olen työelämäni aikana viettänyt niin monta yötä viiden tähden hotelleissa eri puolilla maailmaa, että sellaisesta on glamouri minulta jo kadonnut, ja kaikenlaisesta turhasta pokkuroinnista on pyöräilylomalla vain haittaa.. Suomalainenhan on tottunut ainakin kotimaassaan viettämää lomaa melko askeettisissakin mökki- tai telttamajoituksessa. Ihan sellaista ei Gran Canarian Maspalomaksesta löytynyt, mutta edullinen, hieman ikääntynyt majapaikka löytyi.
Mukaan olisi mahtunut joku kaverikin, mutta eihän sellaista Suomesta saa marras- joulukuun vaihteessa.
Matka alkoi pakkaamisella ja pyörään mäkivälitykset vaihtamalla. Gran Canarian maantiet ovat melkoisen haastavia ainakin minun painoiselle. Nousut ovat aika pitkiä ja jyrkkyydeltään 6-14%. Eturattaiksi valitsin 34-48 ja taakse 12-29 pakan.

Jyväskylästä pääsee kätevästi Helsiki-Vantaan kentälle bussilla. Sieltä lento Gran Canarialle Las Palmasin kentälle. Kentältä kulkee busseja tunnin välen Maspalomasin majakalle. Bussi maksoi muistaakseni vain 6,40€. Bussiasemalta sitten taksilla muutamalla eurolla majapaikkaan. Näin tehden yhden hengen matka perille oli mielestäni edullinen.

Matkani pituus oli lähes kolme viikkoa. Päiväohjelma oli aika tylsä. Aamupalan jälkeen päivän valjettua suuntasin pyöräni kohti päiväksi mietittyä reittiä. Kilometrejä siellä minun oli turha ahnehtia. Pitkät ja suhteellisen jyrkät nousut pitivät rasituksesta huolen.
Joinakin päivinä liikunta koostui kävelyretkistä meren rannalle tai Playa de Inglesin keskustaan. Maspalomaksen rannalla on kuuluisat hiekkadyynit. Sen läpi käveleminen paljain jaloin käy ihan kelpo treenistäkin.
Ja tietenkin löhö-löhö päiviä tuli myös vietettyä majapaikan allasalueella, kun ei tässä nyt enää ihan Olympialaisiin treenata.
Treenin jälkeen sitten päiväunet joko punkassa tai altaalla. Läheisestä kaupasta ruokaa. Ja majapaikan keittonurkkauksessa kokkailin itselleni päivän safkat. Majapaikan respan alakerrassa oli myös ruotsalaisen mamman pitämä ravintoja. Siellä tuli välillä käytyä syömässä. Ruotsalainen mamma oivalsi aika nopeasti, että lenkkipäivän jälkeen ruoka-annoksen tuli olla melkoisen suuri, jotta en ollut laskua pyytämässä jo viiden minuutin kuluttua annoksen saapumisesta pöydälle. Toki myös muita ruokapaikkoja sieltä löytyy jokaiseen lähtöön, myös suomalaisten pitämiä.
Voin kyllä suositella Gran Canarian eteläosia pyörämatkailuun. Tasaista sieltä ei oikein löydy, ja rannikolla on ajoittain kova ja puuskittainen tuulikin riesana. Mutta sää lämpötiloineen on mitä parhain pyöräilyyn. Tiet hyväkuntoisia. Nousut kiduttavia ja laskut erittäin nautinnollisia. Liikennettä vuoristossa ei ole haitaksi, ja pääsääntöisesti autolla liikkuvat huomioivat pyöräilijän erittäin hyvin.
Lopuksi hieman kuvia reissusta:

Tälläistä kiharaa vuoritiet ovat.

Ensimmäisen päivän pikkuvuoren huipulla.

Majapaikan kissi.

Kämppäni.

Ison vuoripäivän huipilla.

Inglesin kadulta.

Michelin kokin itselleen tekemä päivällinen.

Majapaikan allasalue.

Tässä korkeudessa aikaa jo löytymään Kanarianmäntyjä.

Talviharjoittelua

2012-01-29T19:47:00.000+02:00

Heipä hei lukijat!

Aioin nyt kirjoittaa elämäni ensimmäiseen blogitekstiini siitä, että millaista harjoittelua on offseasonilla tullut tehtyä. Minä olen siis Toni Tähti jos et sitä vielä tiennyt :)

Aloitin uuden kauden vasta marraskuussa. Syy oli se, että halusin vielä Cyclocrossin SM-kisojen jälkeen ajella kunnolla pitkiä pyörälenkkejä. Koin myös olevani kunnossa, eikä mitään loppukauden väsymistä tapahtunut. Koko kesä oli mennyt kisoissa juoksemiseen, enkä pystynyt siksi tekemään kesällä mitään pitkiä pyörälenkkejä paljoakaan, vaikka ne ovat minun lemppari harjoituksia. Pitkillä pyörälenkeillä voi vain katsella maisemia ja ihmetellä sitä kuinka pitkälle sitä oikein elimistön energiamäärällä pääseekään. Jos meinaa hyytyä, niin pussillisesta karjalanpiirakoita saa kyllä riittävästi energiaa, taas joksin aikaa. Jännää on myös se miten hetki sitten paketissa olleet karjalanpiirakat muuttuvat enrgiaksi, joka vie pyörää eteenpäin. Kerrassaan hieno systeemi.

No kun sitten pidin muutaman viikon lepojakson marraskuussa, niin aloitin valmistautumisen ensikesän karkeloihin. Tämä tarkoittaa sitä, että tein paljon pitkiä lenkkejä :) Koulu mahdollisti loppuvuodesta kaksi harjoitusta päivään harjoittelun. Yleensä kävin aamulla juoksemassa pari tuntia ja illalla fillaroimassa muutaman tunnin. Kelitkin oli aivan loistavat pyöräilyyn koko loppuvuoden.

Nyt kun lunta on riittävästi olen harrastanut paljon hiihtoa. Hiihto on hyvä laji, koska hiihtäen pystyy tekemään hyvin pitkiä lenkkejä ilman että mikään paikka rupeaisi oireilemaan. Hiihtämiseen kannustaa suuresti se, että latu lähtee lähes aivan takapihaltamme. Tämä on loistohomma siksi, että voin käydä lenkin puolivälissä kotona syömässä, eikä tarvitse taskuja ahtaa aina täyteen ruokaa. Yleensä syön kotona kaikkea mitä kaapista sattuu löytymään, huolehtien kuitenkin, että ruoka on ns."terveellistä".

Lumikenkäily on huippulaji näin talvella, kun on kunnolla lunta. Tätä lajia voisi melkein verrata maastopyöräilyyn. Saa mennä metsässä missä vaan ja kikkailla kaikilta kallionkielekkeiltä droppeja alas aivan kuten maastopyöräilyssäkin. Joskin lumikenkäilyssä voi mennä minne ikinä tahtookin, kun taas maasturointia rajoittaa yleensä polut, jos ei aio mennä kuin hirvi, mistä haluaa.

Pyöräilyä on nyt viimeaikoina tullut aika vähän. Säästelen jalkoja nääs uutta pyörää varten :) Onhan sitä pyörälläkin tietysti tullut ajeltua muttei niin paljoa kuin hiihdettyä. Saisi täälläpäin olla enempikin näitä talvipolkuja. Täältä nimittäin löytyy vain muutama sata metri sellaista talvipolkua, jota pystyisi ajamaan kunnolla 2.4" renkailla. Joululomalla oli hyvä ajella Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Lunta oli vain vähän ja ihmiset olivat talsineet sen sopivaan muotoon. Juoluloma tulikin vietyttä lähinnä Pyhä-Häkin erämaassa.

Videossa kuvaa tämän päivän polkukaahailuilta.

Viikonloppu Oulussa

2012-01-22T22:54:00.006+02:00

Jo kauan oli puhuttu ja puhuttu asiallisesta treeniviikonlopusta Oulussa Kangaskokon Juhan hoivissa, kunnes viimein nyt pääsimme (Jaakko ja Valtteri) tekemään tyhjistä lupauksista toden ja saapumaan tsekkailemaan Oulun kuuluisia takuupolkuja.

Lähtökohdat viikonloppuleirille eivät olleet kaikista herkullisimmat, sillä Valtteri oli kärsinyt hieman polvikivuista ja itsekin podin alkuviikosta pienen pientä flunssaa. Torstaina tehtiin kuitenkin myönteinen päätös lähtemisestä ja näin perjantaina siis suuntasimme kohti Oulun lumipolkuja. Jyväskylässä en ollut vielä juurikaan päässyt talvipolkujen riemua kokemaan, sillä runsas lumentulo on tukkinut ne vilkkaimmatkin polut lähes ajokelvottomiksi. Tästä johtuen en elätellytkään kovin korkeita odotuksia Oulun polkuja kohtaan.

Perjantaina perille päästyämme n. Klo 18.30 aloimme vaihtaa treenikuteita päälle, sillä olihan sitä päästävä jo katsomaan, että mitä ne takuupolut oikein meinaa. On alkuun heti todettava, että jyväskylästä tutut mäet ja nyppylät puuttuivat aivan tyystin. Tämä nyt osittain tietenkin oli tiedossa, mutta asia konkretisoitu poluilla, sillä tunkata ei joutunut juurikaan ja keskivauhti pysyikin yli 18km/h:n. Vauhdistakin huomaa, että polut olivat tosiaan takuukunnossa. Tämä johtunee pitkälti asustusten levittäytymisestä laajalle ja asuinalueiden väliin jäävien metsäpalstojen vilkkaasta ulkoilukäytöstä. Jyväskylässä polkuja löytyykin lähinnä asutusten ulkokehältä, jonne ulkoilijat eivät ennätä aivan yhtä nopeasti tamppaamaan polkuja. Maestro Kangaskokko piti siis huolta, että vauhti ei päässyt tippumaan allekirjoittaneella alle aerobisen kynnyksen. Kyyti oli siis kylmää.

Perjantain lenkkidata

Lauantaina klo 10 starttasi polkulenkki Oulun eteläpuolisille poluille. Vauhti noudatteli hyvin pitkälti aikaisempaa kaavaa, eli polkupätkillä paineltiin aina aika limitillä. Pieniä hengähdystaukoja onneks saatiin paikallisilta ulkojäiltä, jonne Juha halusi päästä vähän lämmittämään takarengasta.

Lauantain lenkkidata

Illalla sulateltiin vielä paikallisen pizzerian lättyjä juoksemalla pikkupolkuja puolisen tuntia.

Sunnuntaina oli missiona ajella jälleen räväkkä keskipitkä polkulenkki, tosin tällä kertaa Oulun itäpuolella. Meininki hyvin pitkälti sama kuin edellisenä päivänä jääratasladitteluineen. Yön aikana ripotellut muutaman sentin paksuinen lumikerros hankaloitti hieman menemistä, mutta lopputuloksena taas hyvä lenkki! Lenkin viimeiselle kilometrille saatiin vielä vähän harmia aikaan, sillä Juhan pyörästä rapsahti etuvaihtaja juurineen irti rungosta.

Sunnuntain lenkkidata

Kokonaisuudessaan Oulun reissu oli oikein onnistunut, sillä polut olivat siellä huomattavasti paremmassa kunnossa kuin jyväskylässä. Kaikenlaiset uudet ärsykkeet lisäävät omaa motivaatiota mukavasti. Tavoitteena onkin tehdä vastaavia epävirallisia treeniviikonloppuja tänä kevään aikana ainakin Jyväskylässä ja Tampereella.

Tervehdys pyöräilyn ystävät!

2012-01-21T21:00:00.005+02:00

On tullut aika liittää pyöräilyseura CC Picaro myös bloggailun suosittuun maailmaan. Toistaiseksi seuran facebook-sivut ovat toimineet virallisten nettisivujemme kanssa infokanavina niin seuralaisille kuin myös muille pyöräilystä kiinnostuneille. Tämän blogin idea on julkaista värikkäitä kirjoituksia usean eri kirjoittajan toimesta. Aihepiirit tulevat varmasti tavalla tai toisella liittymään pyöräilijän arkeen ja juhlaan.

Tässä vaiheessa voin varmaan paljastaa, että kirjoituksia tulee ilmestymään viikoittain, joten kannattaa pysytellä kuulolla.

Terveisin
Jaakko Sorvisto
Picaron pj