Viikonloppuna kisattiin Jämillä. Lauantaina oli luvassa
Jämi84, joka oli itselleni yksi kauden päätapahtumista ja sunnuntaina sitten
historian ensimmäiset XCE eli eliminaattorin SM kisat. Fujitiimistä oli mukana
itseni lisäksi Tontsa ja Jaakko, Tontsa tosin maajoukkueen riveissä tällä
kertaa. Odotin etenkin lauantain 84km:n kisaa vesi kielellä, olihan luvassa
nopeaa hiekkatietä höystettynä parilla helpolla polulla. Eli luukutuspätkää,
joka sopii minulle. Lisäksi lauantaina oli viivalla suomen kärjen lisäksi tukku
kovia Virolaisia, jotka kerrankin olivat Furious Fredeineen oikeassa paikassa… J
Starttipistooli pamahti klo 10, ja sitten lähdettiin
vetämään Jämin kiitorataa kohtuu haipakkaa. Alkuhapotuksen jälkeen vauhti
hieman tasaantui ja jonkin sortin vuorovetoakin oli kärjessä havaittavaissa.
Tulipa sitä itsekin joku siivu siinä vedettyä. Kuitenkin ekaa kertaa
kisakeskuksen vieressä käännyttäessä oli porukka pitkänä katkeamattomana
nauhana, eikä mitään varsinaista kärkiporukkaa ollut muodostunut. Tämän jälkeen
oli n.3km alaspäin viettävä suora hiekkatiepätkä, jossa välillä kelattiin
täysiä ja välillä rullailtiin. Ajo tuntui niin helpolta että pithän sitä
itsekin koittaa iskeä, mutta viron poika oli hereillä… :D Noin 24km kohdalla
käytiin kisakeskuksessa, jossa oli myös välikiri jonka nappasi Helmet Tammkörv.
Itse en tähän kiriin panostanut, mutta pyrin olemaan aika korkealla koska oli
tiedossa että kirin jälkeen tuli pari hyvää nousua jossa oli mahdollisuus
iskeä. Minulle meinasi käydä vanhanaikaiset kun ennen kiriä edessä menevän
kaverin eteen aukesikin yhtäkkiä 50m ero, mutta se tuli onneksi nopeasti kiinni
heti kirin jälkeisessä nousussa. Nyt oli kuitenkin verryttelyt tehty ja kisa
käynnissä. Muutama kilometri tästä kun reitti nousi metsäautotietä pitkin Jämin
harjun päälle alkoi iskutus kun ensin Vastarannan Mikko ja sitten Alges
Maasikmets tykittivät pitkää nousua hyvää vauhtia, tässä porukka harveni lisää,
tai sitten ei… En oikein tiedä kun en paljoa taakseni katsellut, heh. Noin 32km
kohdalla oli pari kilometriä pehmeää ajopolkua, jossa ensin iski Riivo Schumann
ja hänet oli ajettu kiinni, niin sitten iski Tammkörv johon minä sitten mukaan.
Isku ei mikään ihmeellinen ollut mutta ketään muita ei kiinnostanut tulla
mukaan. Ajoimme seuraavan tiepätkän sopuisasti vuorovedolla ja aina yritin aina
polulla iskeä vähän lisää vauhtia. Niinpä ero pääjoukkoon pikkuhiljaa kasvoi.
Ennen Vatulan huoltoa olevassa nousussa Tammkörv iski
karkuun ja tämän jälkeen taktiikka oli selvä: täysiä maaliin. Tammkörv sai
tasaisesti lisättyä eroa ja pääsikin jo näkymättömiin. En kuitenkaan antanut
tuumaakaan periksi ja sainkin Tammkörvin selän näkyviin Hämeenkyrön lentokentän
kulmilla olevassa pehmeässä hiekkanousussa, joten peli ei ollut missään nimessä
vielä pelattu. Kierroksen kaukaisimmasta nurkasta alkoi pitkä, varmaankin
luokkaa 15km:a oleva hiekkatiepätkä, jossa loppu oli asvalttia. Katsoin moneen
otteeseen väliaikoja eri tienmutkista ja ladonkulmilta. Ensin ero oli 32s,
sitten 27, 25,28,23,18,20,16,13… eli ero kutistui hitaasti, mutta varmasti.
Jalka tuntui edelleen hyvältä ja tiesin olevani vahvoilla lopun nousuissa. Kun
vihdoin pääsin Tammkörvin takarenkaaseen n.17km ennen maalia, niin en ehtinyt
edes alkaa peesissä rullaamaan kun pamahti. Takarengas oli revennyt kyljestä.
Tuossa kohtaa oli aivan sileää hiekkatietä, jossa sitten ilmeisesti oli ollut
koko Jämin kankaan ainoa terävä keppi tai kivi…
Sisärenkaanvaihto ei sitten mennyt aivan niin kuin strömsöössä… varasisurin
venttiili oli puolimätä ja ensimmäinen CO2 patruuna ei mennyt kunnolla sisään,
sitten kun koitin pumpata, niin en enää saanut ilmaa sisään. Surkea
yhdistelmäpumppu ei siis toiminut patruunan kanssa eikä ilman sitä, tässä
vaiheessa myös Alges Maasikmets tuli ohi, ero oli ollut parisen minuuttia.
Seuraavassa letkassa tuli ainakin Rossi, Ojala, Kangaskokko ja hienosti ajanut
Ville Toivonen, sainkin Kangaskokolta pumpun joka toimi, tosin sitten
varasisurin sielu otti ja katkesi. Tässä vaiheessa kiroilin niin äänekkäästi
että paljon että lähialueen puut kuolivat ja kasvit kuihtuivat. Sitten
koittikin parin minuutin tuskallinen odotus kun ei voinut tehdä yhtään mitään—paitsi
kiroilla, ja sitten sitä taas kiroiltiin. Seuraavassa letkassa tulikin sitten
ritari Sir Jaakko ratsastaen valkoisella Fuji SLM 29 1.0 ratsullaan. Jaakolta
sain sitten uuden sisurin ja pääsin vaihtohommiin. Juidelta saadulla pumpulla
homma alkoi pelittään ja sain vihdoin renkaaseen tarvittavan määrän ilmaa,
jolla pääsin jatkamaan matkaa. Maalissa osoittautui että renkaassa oli 1.15bar,
jos olisi ollut enemmän niin sisuri oli pullistunut kyljestä pihalle. Pitkällisen
remontin jälkeen pääsinkin taas liikkelle hitaasti, mutta kankeasti. Ei ollut
enää maailman mahtavin fiilis ajaa, mutta yritin vielä rimpuilla ja ajaa
kiukulla maaliin. Sain loppumatkalla vielä muutaman selän kiinni ja loppunousut
nousi vielä aika mukavasti, joten olisin vähintäänkin laittanut Tammkörvin
tiukille lopussa… Maaliin tulin lopulta sijalla 15, niukasti alle 3h ajalla.
Kun voittaja Tammkörv käytti 2.47.57. Minulla oli Garminissa autopause päällä,
eli kello oli pysähdyksissä remontin ajan. Ajoaikani olikin 2.48.31, joten
tämänkin suhteen lopussa olisi ollut aika tasaista. Maalissa kyllä lievästi
harmitti, mutta tämä kuuluu kuitenkin lajin luonteeseen eikä itku auta
markkinoilla. Ensi vuonna pitää sitten kostaa! Muista tiimiläisistä Toni oli
11. ja minun auttamisen jälkeen letkasta pudonnut Jaakko 12.
Muutenhan Jämi84 oli aivan loistava tapahtuma, selkeästi
erilainen reitti kuin missään muualla suomessa. Järjestelyt toimivat ja
kisapaikalla oli rento fiilis. Reittimerkinnätkin oli aivan parhaasta päästä,
mitä olen nähnyt. Ainoastaan muutamassa kohdassa olisi sisäkurvin voinut sulkea
ja pitkillä tiepätkillä laittaa useammin merkkinauhoja. Nämä kritiikit koskevat
tosin kaikkia kisoja, silloin kun ajetaan silmät sumussa kovaa, niin reitti ei
voi koskaan olla merkitty tarpeeksi hyvin. Ei sillä että olisin reitiltä
eksynyt tai edes meinannut eksyä, mutta
kisassa pienikin epävarmuuden tunne reitin suhteen on tyhmää. Uskon kuitenkin
että nämäkin seikat ovat jo ensivuonna korjattu, sen verran pätevältä
järjestäjien touhu vaikutti.
Sunnuntaina olikin sitten maailmanhistorian ensimmäiset
XC-eliminaattorin SM-kisat. Kisakeskus oli sama kuin edellisenä päivän, mutta
rata hieman lyhyempi. Rata oli hyvin tarkkaan 1000m sisältäen tiukkoja mutkia,
tukkien ylityksiä ja tiukan nousun jämin harjun päälle. Kisan ratkaisupaikkoja
oli nousun lisäksi laskun jälkeinen hevosenkenkä, jossa oli karkeaa irtosoraa,
ja joka oli hyvin hankala ajaa kovaa. Kovaa vauhtia taas tarvitsi heti
kaarroksen jälkeen, kun tasaisella kentällä oli n.10 tukkia muutaman metrin
välein poikittain. Tukeista piti hyppiä yli, eikä niiden välissä ehtinyt
polkea, joten hyvällä alkuvauhdilla vauhti säilyi jotenkuten viimeisenkin tukin
yli. Kisapäivä venyi pitkäksi ja pyörällä tuli rullailtua yhteensä melkein 4
tuntia. Kisakonsepti on tuttu sprinttihiihdosta: Ensin aika ajo, jossa
katsottiin lähtöpaikat erävaiheeseen. Lähtijöitä oli 32 eli kukaan ei pudonnut
vielä aika ajosta. Aika-ajon vei suvereenisti Miettisen Olli n. ajalla 2.13,
itse olin 7. ajalla 2.22. Ekasta erästä menimme Tähden Tontsan kanssa jatkoon
helposti n. 2.27 ajalla. Toisessa erässä pääsikin jo ajamaan kunnolla kun
Tontsan lisäksi hyvän aika-ajon ajanut Jerry Oksman oli hiillostamassa. Tontsa
tippui ja menimme Jerryn kanssa välieriin. Minä vein erän n.2.16 ajalla.
Välierissä sain vastaani Jerryn lisäksi Ojalan Henrin ja hienosti ajaneen Juho
Hännisen, joka oli edellisessä erävaiheessa alistanut Picaron miehiä. Henkka
piti vauhtia ja minä kuittasin loppusuoralla vielä ohi, aika oli n.2.13.
Finaalissa olivat sitten minun ja Henkan lisäksi Olli Miettinen ja Samuel Halme.
Sain finaaliin huono lähdön, kun en saanut jälkaa heti
polkimelle. Pääsin kuitenkin kolmantena tiukkaan nousuun, jossa jouduin taas
vähän huonolle linjalle. Edessäni Ollilla oli hiukan häikkää voimansiirron
kanssa ja pääsin kuittaamaan hänet ja siirryin Ojalan kantaan kakkoseksi. Mäen päällä
vauhti tuntui kohtuullisen helpolta, helppo tuntuu tässä tapauksessa siltä että
happoja ei ollut vasta kuin 6milliä, 10millin sijaan… En kuitenkaan lähtenyt
haastamaan Henkkaa ennen laskua ettei hän olisi päässyt tasaisella peesistä hyökkäämään
ohitseni ennen tukkihyppelyitä. Laskun lopulla kuittasin Henkan sisäkautta ohi
ja samalla hetkellä Olli alkoi puskea ulkokautta, pääsin kuitenkin aivan
loistavasti ekalle tukille, paljon kovemmalla vauhdilla kuin kertaakaan
aikaisemmin ja pystyin tekemään muutaman metrin eron seuraavaan kaksikkoon.
Tukkien jälkeen tilanne näytti hyvältä , kunnes aloin polkemaan ja mitään ei
tapahtunut… Olin pomppinut tukkien yli niin kova kyytiä että ketjut eivät
olleet pysyneet matkassa, vaan olivat tipahtaneet ison rattaan ulkopuolelle,
muutaman sekunnin suttauksen jälkeen ratas tarrasi ketjuun ja pystyin taas
polkemaan, mutta sanomattakin selvää että Olli ja Henkka porhalsivat ohi,
säilytin kuitenkin 3. sijan ja kuittasin kauden toisen SM-mitalin. Loppusuoralla
Olli kuittasi Henkan ja vei ensimmäisen eliminaattorin SM-kullan.
Tuossa videopätkää a'la J.Visti:
Omat suoritukset toisaalta ilahduttavat, toisaalta
sapettavat. Eliminaattorin voitto meni kuitekin oikeaan osoitteeseen, olihan
Olli varmaan ainoa kärkiporukasta, joka oli harjoitellut kyseistä lajia edes
vähän… Toivottavasti Olli ei nyt ala jäähdyttelemään, kun pitkään jahdattu
suomipaita tuli vihdoin omaan vaatekappiin.
Tällaiset turinat tällä kertaa.
-Valtteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti