Tähtisadeajot ja XCM-SM

Tähtisadeajot ja maratonin SM kisat takana. Tässäpä raportit molemmista kisoista:


Tähtisadeajot:

Tämä oli jo neljäs kerta, kun osallistun Tähtisadeajoihin. Olen osallistunut jokaiseen Tähtisadeajoon. Listaankin Tähtisadeajot yhdeksi Suomen parhaimmaksi kisaksi, siitä syystä, että kisareitti on minulle hyvin mieluinen: Paljon kovavauhtista ajamista nopeilla poluilla ja teillä. Myös kallioplanetaarion tunnelma on aivan loistava.

Kävin aikaisemmin viikolla kiertämässä reittiä läpi ja suunnittelin taktiikkaa kisaan. Olihan uutuutena tälle vuodelle Jalas kiri, jossa on hyvät palkinnot. Päätin laittaa tavoitteeksi voittaa tämän jalaskirin. Jalaskiri oli merkattu salaiselle osuudelle alle 20km sisään startista. Näin ollen ei voinut oikein tietää missä kohti kiri on. Reitti oli hyvässä ja nopeassa kunnossa. Uusittu reitti oli myös hyvä ja tykkäsin siitä oikein paljon. Fiilikset olivat siis huipussaan kisaan valmistautuessa.

Kun kisa sitten vihdoin lauantaina koitti oli fiilis katossa. Hieno keli ja hyvä tunne jaloissa olivat hyvä juttu kisaan startatessa. Kisa lähti liikkeelle rivakasti Tuikan mennessä repimään keulille.



Tämän jälkeen vauhti hieman tasaantui ja keulilla oli joku nuori poika reppu selässä vetämässä porukkaa isolla tuumalla. Vauhti oli kovaa vaikka pojalla ei ollut edes lukkopolkimia. Poika veti pitkän siivun kovaa, kunnes ensimmäiseen mäkeen annoin lämää. Muut tulivat kyllä perässä ja välittömästi mäen päältä Rissanen hyökkäsi cyclollaan pitkään alamäkeen. Vauhtia oli melkein 70km/h ja oli vaikea päästä peesiin 39/11 välityksellä.
 

 Peesiin kun pääsin niin sitten ei tarvinnut kuin antaa rullata. Tämän jälkeen tuli tiukka käännös vasemmalle ja siitä alkoikin kisan ensimmäinen pidempi nousu. Nousu oli hiekkatietä. Rissanen iski jälleen tähän nousuun ja lähdin perään. Muu porukka kyllä tuli perässä myös. Nousun jälkeen oli pieni alamäkipätkä hiekkatietä, kunnes tuli tiukka kurvi oikealle ensimmäiselle polkupätkälle. Hyökkäsin polulle keulassa ja painoin kaasun pohjaan. Polku oli aluksi tasaista ja sen jälkeen alamäkeä. Polku oli aika lyhyt ehkä n.200m jonka jälkeen alkoi metsäautotie. Metsäautotielle saavuttaessa katsoin taakseni ja siellä näkyi vain Sorvisto parin kymmenen metrin päässä. Vähän ajan päästä saimme seuraa myös Tuikasta ja pyöräsuunnistaja Juho Saarisesta. Yllättäen muita ei sitten näkynytkään pitkilläkään suorilla takana. Ajettiin siinä sitten rentoa vuorovetoa, kunnes alkoi ensimmäinen pitkä polkuylämäki. Olin suunnitellut jo aiemmin viikolla että tähän mäkeen isken niin paljon että muut eivät pysty seuraamaan. Oli vielä aika epävarma olo itsellä, kun ei kisan aikana vielä ollut kertaakaan joutunut ajamaan aivan täysiä, että miten kulkee. No iskin siihen mäkeen sitten ja muut kuulostivat tulevan perässä. Onneksi mäki oli niin pitkä n.1km ettei peliä ollut menetetty vielä. Jatkoin ajamista ja melko huipulla eroa ei ollut kuin pari metriä takana tuleviin. Mäen päällä päätin vetää putkelta kunnon kirin tasaisemmalle osuudelle hiukan ennenkö alamäki alkoi. Sainkin kirin ansiosta eron kasvamaan ehkä jopa alle 20metriin. Alamäessä kuulin vielä toisten äänet perästä, mutta sitten kuin olin alamäen saanut laseketella jalka suorana niin kone alkoi käynnistyä. Polulta poistuttaessa ei ero takana tuleviin ollut kuin 20m mutta kun kone käynnistyi niin alkoi myös pyörä kulkea.

 
 Annoin reilusti hanaa ja takana tulevat eivät saaneet eroa supistettua. Sen jälkeen kiristin vielä vauhtia osuuksille, missä takana tulevien näköyhteys alkoi minuun katketa. Tiesin, että takaa-ajo halut alkaa hiipua siinä vaiheessa kuin ei enää näe edellä menevää. Jatkoin paahtamista tempoasennossa kohti Jalaskiriä.
Meno alkoi maistua aina vain paremmalle. Lopulta saavuin Jalaskiriin, joka oli sitten laitettu hevostalleille. Piti vähän tuuletella kirin voittoa.

 
 Kirin jälkeen aloin vain ajaa omalla mukavuusalueella ja odotella, että jos saisin vetoapua kohta alkavalle pidemmälle tieosuudelle. Muutama kilometri ennen pidemmän tieosuuden alkua takaa alkoi kuulua vain hirveää huutoa. Mitään en saanut selvää, mutta kun taakse katsoin niin Tuikkahan se siellä näytti tulevan. Vielä kun oli polkua jonkun verran jäljellä niin päätin lisätä hieman vauhtia ettei Tuikka olisi tullut heti kiinni ja olisi vähän väsynytkin siinä samalla. Polkuosuuden loputtua tulin asfaltille ja siinä Tuikkaa odotellessa piti vähän kameramiehille pelleillä keulimalla.
 

No ajettiin siinä sitten Tuikan kanssa asfalttia ja piti vähän kokeilla Tuikan kuntoa yhteen mäkeen. Vedin mäen rennonkovaa vauhtia ylös ja mäen päällä vielä ajoin putkelta niin Tuikka näytti aika kärsineen näköiseltä. Piti vain testata, että millaisessa kunnossa Tuikka on mahdollisten loppukiritilanteiden varalta, vaikka seurakavereita ollaankin ja vuorovedolla edettiin. Pian kävikin ilmi ettei Tuikka tahdo pysyä mukana ylämäissä millään. Tuikka vain kehotti minua ajamaan hiljempaa ja hiljempaa, että olisin huomisessa XCM-SM kisassa hyvävoimaisena. Tottelin sitten kokenutta kehäkettua, vaikka olisi niin tehnyt mieli vain tiputtaa Tuikka mäkeen ja ajaa kovaa maaliin.

 
Ajettiin Tuikan kanssa sitten toista kierrosta vajaaseen puoliväliin kahdestaan, eron ollessa taaksepäin hyvin turvallinen. Vauhti oli kyllä todella kevyttä ja kun kulkee niin olisi tehnyt mieli ajaa täysiä. No sitten kun toista kierrosta oli ajettu siihen vajaaseen puoliväliin, niin takarenkaasta kuului Tähtisadeajoista tuttu Psiiiiiiiiiii..... Sama mikä pilasi viimekin vuonna mahdollisen Tähtisadeasjojen 60km voiton. Juuri samanlailla rengas sitten tyhjeni hiekkatiellä, kuten viimekin vuonna. No ei voinut mitään. Tuikka sitten siihen vastasi jotain, että: "näin tässä sitten kävi".  No niin kävi. Kaivoin taskusta sitten sisärenkaan ja heitin paikoille. Renkaan vaihdossaq aikaa meni aikalailla tasan 5min. Täytisi vähän harjoitella. Siinä sitten tuusaamisen aikana tipuin n. sijalle 9. Kaipaamani täysiä ajo siis alkoi. Neljä kuskia tuli aika nopeasti kiinni. Vähän ajan päästä saavutin jo Rissasen. En jäänyt peesiin vaan jatkoin täysiä ajamista. Rissanen jäi vetämään muita takanatulevia. Ylämäissä kasvatin eroa ja tasaisella ja alamäissä Rissasen vetämä porukka sitten tuli aina kiinni. Jäljellä oli vielä yksi polkupätkä, johon ajattelin panostaa. Sössin sen pätkän aika pahasti ja sen pätkän jälkeen loppumatka olikin asfalttia ja hiekkatietä. Asfaltilla ajoin sitten Rissasen ja kumppaneiden kanssa porukassa. Juuri ennen ilomäen nousua tulikin aika yllättäen Juho Saarinen selkäedellä vastaan ja tajusin että nyt on mahdollisuudet olla kolmen joukossa. Vedetiin Rissasen kanssa Ilomäki rinta rinnan ja sen jälkeen hetki vuorovetoa. Sitten avasin pellit jokaiseen Ilomäen jälkeiseen nousuun ja huomasin, että Rissanen jää aina nousussa ja saavuttaa alamäessä. Äkkiä tajusinkin että nyt pitää ajaa pellit auki sekä ylä- että alamäet. Ero alkoi kasvaa ja kilometri ennen maalia, ei Rissasta ei enää näkynyt. Vihdoin sain huokaista helpotuksesta ja ajaa maaliin kolmantena. Olo oli kyllä aika tyhjä maalissa. Jouduin siis joka tapauksessa ajamaan kisan melkein alusta loppuun täysiä. Melko todennäköinen voitto kyllä karkasi käsistä, mutta ehkä oli hyvä niin, sillä nyt Tähtisadeajojen voiton metsästys saa jatkua. Ensi vuonna uusi yritys! Kisasta jäi kuitenkin loppupeleissä todella hyvä maku suuhun, vaikka rengas meni. Voitinhan Jalaskirin ja sain palkinnoksi jo toisen Tähtisadeajoista voittamani pyöränkuljetustelineen auton katolle. Myös salmiakkia irtosi.

Kuvista kiitos Lasse Vuorelle!
 

XCM-SM

Maratonin SM kisoihin starttasin hiukan epävakaisin fiiliksin. Koko viimeyön kävin hirveillä ylikierroksilla Tähtisadeajojen maksimi ajon jälkeen ja nukuinkin koko yönä jopa 3 tuntia, tunnin jaksoissa. Palautuminen ei siis ollut sitä mitä olin odottanut. Herätys oli klo 04:30 ja aamun testilenkin perusteella jalat olivat kohtuullisen hyvän tuntuiset. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Lämmiteltäessä jo huomasin, että ei saa isoja watteja helposti irti. 300watilla tuli kyllä ajettua helposti, mutta enempää ei vain irronnut sitten millään. Ajoin ensimmäisen kierroksen kulomäkeen kärjen mukana. Kulomäessä ei vaan saanut tarvittavaa wattimäärää, että se olisi noussut rennosti. Ekalla kierroksella se meni ajamalla ja toisella ja kolmannella jouduin taluttamaan jyrkimmän kohdan. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että edellispäivän Tähtisadeajoissa pitkät mäet nousivat suhteellisen kivuttomasti 500watilla, mutta nyt en saanut isoimpaan ja pisimpään mäkeen 300wattia enempää tehoa. Oikeastaan pystyin ajamaan 300watilla kokoajan, mutta enempää ei meinannut saada millään irti. Ajo ei tuntunut, edes pahalta, mutta ei vaan saanut kampea pyörimään riittävän kovaa. Saatiin kuitenkin kärkiletka kiinni ja pystyin ajamaan kärjen mukana vielä Kulomäen esinousuihin saakka kunnes tipuin. Sen jälkeen saikin ajella yksin aina toisen kierroksen loppuun saakka kun takaa tuli jo rengasrikon ekalla kierroksella kärsinyt Jussi Veikkanen. Ajettiinkin Veikkasen kanssa vuorovedoilla aina kulomäen esinousuihin saakka, missä tipuin nyt jo toistamiseen. Saatiin kuitenkin Veikkasen kanssa ajaessa tehtyä lisää eroa takana tuleviin ja pienennettyä edellämeneviin. Kulomäessä näkyikin jo seurakaveri Jussi Laurila ja vähän ajan päästä ajettiinkin Laurilan kanssa vuorovetoa. Viimeisellä polkupätkällä Laurila tippui ja ajoin sitten vain tempoasennossa maaliiin sijalla 14. Eihän tuollainen sijoitus tyydytä varsinkin kun edellinen päivä oli huippupäivä, mutta tiesin sen että seuraavana päivänä voi kulku olla kehnoa, kun edeltävänä päivänä on ajettu reilu 2h kisa täysiä.

Mutta ihan tyytyväinen saa olla viikonloppuun. Tästä on nyt hyvä jatkaa kohti Teivossa olevaa maratoncupin finaalia. Siellä täytyy olla iskussa!

Leppälahtitempo ja Laajavuori MTB

Leppälahtitempo:

Leppälahtitempo ajettiin ke 29.8. Kisa oli samalla Keski-Suomen maantiemestaruus kisa. Matkana oli 13km. Olin valmistautunut kisaan aivan uudenlaisella taktiikalla, jonka olen todennut hyväksi muutamassa kisassa tänävuonna. Ajoin siis edellisinä päivinä ihan kunnolla pyörää. 5-7h lenkkejä pääasiassa. Lämmittelyssä jaloissa oli hyvä ja voimakas tunne. Syke pysyi alhaalla ja paikallaan ollessa syke laski hyvin alas. Tein muutamat ison RPM:n vedot ennen lähtöäni, joka muuten oli vähän ennen klo 19. Pyöränä minulla oli Fujin Altamira 2.0 maantiepyörä Shimanon Ultegra Di2 sähkövaihteilla ja tempotangolla. Edessä käytin 60mm korkeaprofiilikiekkoa ja takana levykiekkoa.

Startissa olo oli ihan hyvä. Startti tapahtui pieneen mäkeen, jonka jälkeen alkoi alamäkiosuus. Vedin ekan mäen putkelta lähes maksimaalista vauhtia ja sitten aloitin itse tempoamisen. Yritin pitää ajoasentoni mahdollisimman aerona, joskin maantiepyörä ei sallinut kovin matalaa asentoa. Aina huomasi nopeudessa selkeän eron jos piti vartaloa hiemankin pystymmässä. Puoleenväliin ajoin vielä sykkeillä 180, mutta kone alkoi puolivälin jälkeen käynnistyä kunnolla ja lopun tulinkin sitten 190 sykkeillä. Jälkimmäinen puolisko oli huomattavasti parempaa ajoa kuin ensimmäinen. Hapot ei enää tuntunut jaloissa ja pystyi vain runnomaan isolla vaihteella menemään. Ihan hyvin siis kulki, vaikken ole koskaan saanut maantiepyörään samanlaisia tehoja kuin maastopyörään. Olen sitä jo kauan aikaa pohtinut, että mistä se voi johtua, mutta en ole vieläkään päässyt asiasta perille..

Voitin miesten yleisen sarjan ajalla 17:44/13km. Samalla rikoin Kari Raivion hallussa olleen reittiennätyksen neljällä sekunnilla. Karille on nyt haaste heitetty tulla rikkomaan uusi reittiennätys. :) Toiseksi tullut Picaron Joona Toivanen jäi 41sek. Picaro sai viitoisvoiton kisasta, sillä kolmanneksi tuli Lasse Vuori, neljänneksi Valtteri Repo ja viidenneksi Janne hautamäki. Myös sija 7. tuli Picarolle Mikko Juuman ajamana.
Kaikki tulokset tästä linkistä

Laajavuori MTB:

Laajavuori MTB ajettiin ti 4.9. Tämäkin kisa oli samalla Keski-Suomen mestaruuskisa. Omalta kohdaltani lähdin kisaan varsin kaksijakoisin fiiliksin. Olin ollut edellisen viikonlopun Tanskassa kisaamassa ja maanantai menikin matkustaessa kotiin ja harjoitukset jäi tekemättä. Edellinen päivä oli siis lepopäivä. Pelkäsin levon aiheuttavan juurikin sitä mitä se aiheutti: kone kiersi vaan kovasti, mutta watteja ei ollut. Normaalisti ajan sykkeellä 125 200w tehoilla ja sykkeellä 155 300w tehoilla, mikä on myös minun aerobinen kynnys. Nyt watit olivat huomattavasti alemmat samoilla sykkeillä.

Startti tapahtui ennätysmäisen osallistujaryntäyksen takia vasta klo 19.30. Oli ilo huomata kuinka paljon ihmisiä on alkanut olla kiinnostunut maastopyöräilystä ja pyöräilystä ylipäänsä. Itse kisassa oli todella kova taso. Oli Picaron Jaakko Sorvistoa, Valtteri Repoa, Jussi Laurilaa, Juuso Jutilaa ja myös uutena kasvona Jyväskylään opiskelemaan muutanutta Velo8 Samuel Halmea. Kova kisa oli siis tulossa.

Lähdöstä kärkeen ampaisi todella kovassa kunnossa oleva Samuel Halme. Itse lähdin peesiin mukaan. Vauhti oli todella jäätävää ja sykkeet hakkasivat kokoajan yli 190. Kisan puolivälissä oli vain pakko huomata että, en millään jaksa ajaa näin kovaa. Jouduin siis antamaan siimaa Halmeelle ja jäin ajamaan kakkossijasta. Takana näytti tulevan Sorvisto ja Laurila. Erot olivat oikeastaan sitten koko loppukisan samat eteen ja taakse. Kun kierroksia oli 15, niin aina samassa kohdassa näki menevän Halmeen ja takana tulevat. Siinä sitten ajoin vain omaa vauhtia maaliin asti. Joskin huomasin, että viimeisille kierroksille lähdettäessä ajo oli alkanut kulkea paremmin ja paremmin.

Halme vei voiton, itse olin toinen, Laurila kolmas, Sorvisto neljäs, Repo viides. Taas hyvät ajot Picarolta, joskin voitto jäi saamatta. Kaikki tulokset näkyvät tästä

Tästä linkistä Joona Toivasen kuvia Laajavuori MTB:stä.

Seuraavana kisaankin yhden Suomen parhaista kisoista, Tähtisadeajot. Tähtisadeajoissa on vain niin hieno tunnelma, kun kisat järjestetään Kallioplanetaarion yhteydessä Kallioplanetaario on kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka! Suosittelen osallistumaan, tai tulemaan katsomaan!

Lavkarittet

Fuji-Peloton Team Finland kävi tutustumassa Norjalaiseen pyöräilykulttuuriin. Kävimme ajamassa Lavkarittet maastokisan.

Lavkarittet lyhyesti:
Lähtö Hattengistä ja maali Skibotnissä. Aluksi kiivetään merenpinnan tasolta vajaaseen 840m vuorelle, mihin matkaa kertyy n.17km Viimeinen 10km on kunnon nousua. Kokonaispituus kisalla on 68km, mistä loppu onkin lähinnä laskettelua alaspäin, poislukien lopun muutamaa alle 100 nousumetrin nousua.

Reittikertomus:

Torstai:

Sorvisto ja Repo lähtevät Jyväskylästä aamulla hieman yli kuusi. He ajavat meille Viitasaarelle, jossa tarjoamme heille aamupalan. Sitten matka voikin oikein kunnolla alkaa. Pysähdymme Tornioon syömään ABC:lle, jossa söimme ravitsevat pizzat. Matka jatkui jälleen. Lopulta saavuimme Kilpisjärvi 100 kyltille, mistä oli siis 100km kilpisjärvelle. Jäin siinä kyydistä pois ja ajoin majapaikallemme kilpisjärvelle. Reissun aikana ajoin mm. Suomen maanteiden korkeimman kohdan ylitse. Reilussa 500m ollut kohta oli kohtalaien mäen päällä. Mäen alla kasvit olivat jo pakkasen kuuraamat. Myös pientä ruskan havaitsemista oli matkalla. Saavuin majapaikalle 22:30 ja muut olivat lähteneet lenkille. He kävivät ajamssa reilun tunnin avaavan lenkin autoilun päätteeksi.

Aamupalalla meillä.

Porovaara

Koira halusi lähteä mukaan

Tällaista jälkeä tulee kun vie pyöriä katolla..

Vähän peesiä.

Mökkimme Kilpisjärvellä.

Perjantai:

Lähdimme jälleen Sorviston ja Repon kanssa matkaan. Yritimme päästä ajamaan pyörillä Mallan luonnonpuistoon, mutta jo parinkymmenen metrin ajon jälkeen meidät heitettiin ulos. Metsänvartija tuli sanomaan että tänne ei ole pyörillä asiaa. Olimme pettyneitä. Olisimme halunneet käydä kolmen valtion rajapyykillä ja polku oli todellista unelma baanaa. Jouduimme tämän jälkeen lähtemään kiertämään vain saanaa pyörillä. Ajoimme mönkijä uraa niin pitkälle kuin vaan se jatkui. Sitten käännyimme vain tylysti takaisin. Ura oli todella kivikkoista ja möen päältä alkoikin ehkä lenkin paras osuus. Monta kilometriä pitkä tekninen kivikko lasku jossa kuski ja pyörä joutui koville. Kädet olivat ihan muusia tämän jälkeen. Hienoja pitkospuita ja rappusia päästiin myös ajamaan alaspäin ja OTB:ltä ei vältytty. Eikä myöskään rengasrikoilta. Mr. Repo saikin puhkottua kahdesti renkaansa tällä 3h lenkillä. Ilmiömäinen renkaanpuhkoja siis. Loppupäivän otimmekin rauhassa ja lähinnä tankkasimme kisaan.

Tahtoo soutamaan.

Herkkyyttä löytyy.

Team photo

Keppi on mun kaveri

Lauantai:

Ajatuskin hapottaa

Suuri päivä koitti vihdoin. Söimme perussetit aamupalaksi ja lähdimme kohti lähtöpaikkaa. Kävimme aluksi vähän fiilistelemässä kisan loppua Skibotnissä ja sitten lähdimme Hattengiin. Päivä oli pilvinen ja kostea, mutta pilvipeite repesi päivän aikana. Lähtöalueella oli hieno nähdä kuinka kilpailun järjestäjät olivat todella innoissaan meistä suomalaisista. He haastattelivat meitä ja kuvasivat ja fiilis oli tosi hyvä. Ihan kuin olisimme olleet joitain supertähtiä. Siinä sitten otimme lämpöä ja tutkailimme alun reittiä. Alkuun oli n. 7km asfalttinousua ja loppu 10km oli saksalaisten sotavankien tekemää kärrypolkua. Kisa lähti liikkeelle verkkaisesti etuauton perässä. Olimme ryhmittyneet keulille. Aloitimme ajamaan tosissaan vasta 7km ajon jälkeen jolloin alkoi se jyrkkä ja paikoin serpentiininen kärrypolku. Kun Repo lähti vetämään mäkeä niin tippui peesistä kaikki paitsi joku pullea norjalainen DT Swissin tuubikiekoillaan. No muutaman minuutin päästä norjalainen zippasi täysin ja loppupäivänä ei häntä näkynyt. Hyvä taktiikka siis norjalaiselta aloittaa 10km mäki. No tässä vaiheessa alkoi Repoon muodostua kaulaa ja ajoimme Sorviston kanssa kahdestaan hetken. Vähän aikaa ajettua alkoi minun jalat pelittää kunnolla, kun hapot poistui ja lähdin ajamaan nousua omaa vauhtia. Yritin ajaa Repoa vielä kiinni ja ehkä vähän sainkin, mutta sitten kun tuli loivempi nousuosuus niin ero näytti liian suurelta ja päätin ajaa lopun noususta rauhallisemmin, että pääsisin alamäen alkaessa muiden peesiin. Viimeiset nousumetrit ajettiinkin Sorviston ja jonkun norjalaisen kanssa. Yritimme Sorviston kanssa tiputtaa norskia alamäessä, mutta norski olikin todella hyvä laskemaan. Ajoimme sitten kolmistaan kunnes joku toinen hurjapää norlainen otti meidät alamäessä kiinni. Paineltiin siinä sitten nelistään menemään. Itse aina vähän jäin kovavauhtisimmissa laskuissa, kun en uskoltanut ajaa, mutta sain kuitenkin tasaisella pätkällä porukan helposti kiinni. Tässä vaiheessa Fujitiimin taktiikka oli selvä: emme vedä Sorviston kanssa metriäkään ja annetaan norskien vetää, että Repo saa mahdollisimman suuren eron meihin. Tämä taktiikka onnistui hyvin, sillä norjalaiset aina välillä turhautuivat ja kukaan ei sitten vetänyt. Loistohomma Repolle ajattelimme. Norjalaiset tajusivat kuitenkin, että heidän on vedettevä tai muuten muut ajaa meidät kiinni. Niin he sitten vetivät ja minä ja Sorvisto tulimme kevyesti imussa loivaa laskua. Reitillä oli muuten uskomattomat maisemat. Vilkasin nousussa kerran sivulleni ja mieletön vesiputous oli siinä ihan vieressä. Vuoren päällä oli myös lunta. Harmi vain kun maisemia ei kerennyt katselemaan vaan oli ajettava kisaa. 25km ennen maalia oli 15km pitkä asfalttialamäki, missä pystyimme Sorviston kanssa ajamaan käytännössä koko mäen jalka suorana. Tämä kyllä kostautui siten, että viimeiselle 10km piti koneen jälleen lämmetä, mikä tuotti vähän vaikeuksia. Viimeinen 10km olikin lähinnä polkua muutamalla alle 100 korkeusmetrin nousulla varustettuna. Norjalaiset yrittivät iskeä poluilla mutta pysyimme helposti vaihdissa. Viimeisissä mäissä norjalaisten meno oli jo niin nihkeää, että olisin iskenyt irti, ellei Sorvistolta olisi tippunut ketjut. Jäin sitten taktisista syistä jarruttamaan norlaisten menoa, että Sorvisto pääsee mukaan porukkaan. Juuri viimeisen mäen päällä, jossa olisi tehnyt mieli iskeä, etuvaihtaja päätti jäädä pienimmälle eturattaalle. Harmitti. Käytössä oli siis vain 26/11 välitys. Menin sitten vetämään viimeiset 5km, ettei vauhti kasva liian suureksi alamäissä. Siinä tuli sitten 150rpm:llä ajettua hetki kunnes päästiin viimeiselle polulle. Vedin polun melko täysiä, vaikka välitykset olivatkin liian pienet. Sitten vastaan tulikin viimeinen töppyrä, johon sain hyvän iskun päälle. Yksi norjalainen pääsi tosin edelle, mutta tulin silti kolmantena yleisesti maaliin. Sorvistolta lähti harmittavasti 5km ennen maalia klossi kengästä ja hän ei siten oikein voinut viimeisen mäkeen iskeä. Harmittavaa epäonnea. Mutta mikä parasta Repo voitti tämän kisan ja ansaitsi 5000 norjan kruunua, mitä tänne lähdettiin hakemaankin. Repo voitti aika ylivoimaisesti, tehden uuden reittiennätyksen. Ennen oli kuulemma uudella reittiennätyksellä tienannut lisäkisi 10 000 norjan kruunua, mutta kun he kuulivat kovan tason tiimin tuleva Suomesta mukaan, niin he ottivat tuon palkinnon pois. Tässä ovat kisan kokonaistulokset

Maali

Fuji-Peloton Team Finland putsasi siis melko hyvin pöydän. Kun sain tietää palkintojenjaossa, että vielä kolmaskin saa rahaa niin hymy oli herkässä. Luulin vain, että voittaja saisi rahaa. Ansaitsin itse vielä 1000 norjan kruunua, mikä oli kiva bonus. Paremmalla tuurilla olisimme voineet saada kaikki palkintorahat itsellemme, jos Sorviston klossi ei olisi irronnut ja ketjut tippuneet, sekä minun etuvaihtaja ei olisi sanonut itseään irti. No ensivuonna olemme suunnitelleet lähtevämme mukaan myös, jos ei ole mitään estettä.

Palkintorahaa

Ajaminen kutsuu.

Terveisin Toni

Jämi84 ja XCE-SM 4-5.8.2012

Viikonloppuna kisattiin Jämillä. Lauantaina oli luvassa Jämi84, joka oli itselleni yksi kauden päätapahtumista ja sunnuntaina sitten historian ensimmäiset XCE eli eliminaattorin SM kisat. Fujitiimistä oli mukana itseni lisäksi Tontsa ja Jaakko, Tontsa tosin maajoukkueen riveissä tällä kertaa. Odotin etenkin lauantain 84km:n kisaa vesi kielellä, olihan luvassa nopeaa hiekkatietä höystettynä parilla helpolla polulla. Eli luukutuspätkää, joka sopii minulle. Lisäksi lauantaina oli viivalla suomen kärjen lisäksi tukku kovia Virolaisia, jotka kerrankin olivat Furious Fredeineen oikeassa paikassa… J

Starttipistooli pamahti klo 10, ja sitten lähdettiin vetämään Jämin kiitorataa kohtuu haipakkaa. Alkuhapotuksen jälkeen vauhti hieman tasaantui ja jonkin sortin vuorovetoakin oli kärjessä havaittavaissa. Tulipa sitä itsekin joku siivu siinä vedettyä. Kuitenkin ekaa kertaa kisakeskuksen vieressä käännyttäessä oli porukka pitkänä katkeamattomana nauhana, eikä mitään varsinaista kärkiporukkaa ollut muodostunut. Tämän jälkeen oli n.3km alaspäin viettävä suora hiekkatiepätkä, jossa välillä kelattiin täysiä ja välillä rullailtiin. Ajo tuntui niin helpolta että pithän sitä itsekin koittaa iskeä, mutta viron poika oli hereillä… :D Noin 24km kohdalla käytiin kisakeskuksessa, jossa oli myös välikiri jonka nappasi Helmet Tammkörv. Itse en tähän kiriin panostanut, mutta pyrin olemaan aika korkealla koska oli tiedossa että kirin jälkeen tuli pari hyvää nousua jossa oli mahdollisuus iskeä. Minulle meinasi käydä vanhanaikaiset kun ennen kiriä edessä menevän kaverin eteen aukesikin yhtäkkiä 50m ero, mutta se tuli onneksi nopeasti kiinni heti kirin jälkeisessä nousussa. Nyt oli kuitenkin verryttelyt tehty ja kisa käynnissä. Muutama kilometri tästä kun reitti nousi metsäautotietä pitkin Jämin harjun päälle alkoi iskutus kun ensin Vastarannan Mikko ja sitten Alges Maasikmets tykittivät pitkää nousua hyvää vauhtia, tässä porukka harveni lisää, tai sitten ei… En oikein tiedä kun en paljoa taakseni katsellut, heh. Noin 32km kohdalla oli pari kilometriä pehmeää ajopolkua, jossa ensin iski Riivo Schumann ja hänet oli ajettu kiinni, niin sitten iski Tammkörv johon minä sitten mukaan. Isku ei mikään ihmeellinen ollut mutta ketään muita ei kiinnostanut tulla mukaan. Ajoimme seuraavan tiepätkän sopuisasti vuorovedolla ja aina yritin aina polulla iskeä vähän lisää vauhtia. Niinpä ero pääjoukkoon pikkuhiljaa kasvoi.

Ennen Vatulan huoltoa olevassa nousussa Tammkörv iski karkuun ja tämän jälkeen taktiikka oli selvä: täysiä maaliin. Tammkörv sai tasaisesti lisättyä eroa ja pääsikin jo näkymättömiin. En kuitenkaan antanut tuumaakaan periksi ja sainkin Tammkörvin selän näkyviin Hämeenkyrön lentokentän kulmilla olevassa pehmeässä hiekkanousussa, joten peli ei ollut missään nimessä vielä pelattu. Kierroksen kaukaisimmasta nurkasta alkoi pitkä, varmaankin luokkaa 15km:a oleva hiekkatiepätkä, jossa loppu oli asvalttia. Katsoin moneen otteeseen väliaikoja eri tienmutkista ja ladonkulmilta. Ensin ero oli 32s, sitten 27, 25,28,23,18,20,16,13… eli ero kutistui hitaasti, mutta varmasti. Jalka tuntui edelleen hyvältä ja tiesin olevani vahvoilla lopun nousuissa. Kun vihdoin pääsin Tammkörvin takarenkaaseen n.17km ennen maalia, niin en ehtinyt edes alkaa peesissä rullaamaan kun pamahti. Takarengas oli revennyt kyljestä. Tuossa kohtaa oli aivan sileää hiekkatietä, jossa sitten ilmeisesti oli ollut koko Jämin kankaan ainoa terävä keppi tai kivi… Sisärenkaanvaihto ei sitten mennyt aivan niin kuin strömsöössä… varasisurin venttiili oli puolimätä ja ensimmäinen CO2 patruuna ei mennyt kunnolla sisään, sitten kun koitin pumpata, niin en enää saanut ilmaa sisään. Surkea yhdistelmäpumppu ei siis toiminut patruunan kanssa eikä ilman sitä, tässä vaiheessa myös Alges Maasikmets tuli ohi, ero oli ollut parisen minuuttia. Seuraavassa letkassa tuli ainakin Rossi, Ojala, Kangaskokko ja hienosti ajanut Ville Toivonen, sainkin Kangaskokolta pumpun joka toimi, tosin sitten varasisurin sielu otti ja katkesi. Tässä vaiheessa kiroilin niin äänekkäästi että paljon että lähialueen puut kuolivat ja kasvit kuihtuivat. Sitten koittikin parin minuutin tuskallinen odotus kun ei voinut tehdä yhtään mitään—paitsi kiroilla, ja sitten sitä taas kiroiltiin. Seuraavassa letkassa tulikin sitten ritari Sir Jaakko ratsastaen valkoisella Fuji SLM 29 1.0 ratsullaan. Jaakolta sain sitten uuden sisurin ja pääsin vaihtohommiin. Juidelta saadulla pumpulla homma alkoi pelittään ja sain vihdoin renkaaseen tarvittavan määrän ilmaa, jolla pääsin jatkamaan matkaa. Maalissa osoittautui että renkaassa oli 1.15bar, jos olisi ollut enemmän niin sisuri oli pullistunut kyljestä pihalle. Pitkällisen remontin jälkeen pääsinkin taas liikkelle hitaasti, mutta kankeasti. Ei ollut enää maailman mahtavin fiilis ajaa, mutta yritin vielä rimpuilla ja ajaa kiukulla maaliin. Sain loppumatkalla vielä muutaman selän kiinni ja loppunousut nousi vielä aika mukavasti, joten olisin vähintäänkin laittanut Tammkörvin tiukille lopussa… Maaliin tulin lopulta sijalla 15, niukasti alle 3h ajalla. Kun voittaja Tammkörv käytti 2.47.57. Minulla oli Garminissa autopause päällä, eli kello oli pysähdyksissä remontin ajan. Ajoaikani olikin 2.48.31, joten tämänkin suhteen lopussa olisi ollut aika tasaista. Maalissa kyllä lievästi harmitti, mutta tämä kuuluu kuitenkin lajin luonteeseen eikä itku auta markkinoilla. Ensi vuonna pitää sitten kostaa! Muista tiimiläisistä Toni oli 11. ja minun auttamisen jälkeen letkasta pudonnut Jaakko 12.

Muutenhan Jämi84 oli aivan loistava tapahtuma, selkeästi erilainen reitti kuin missään muualla suomessa. Järjestelyt toimivat ja kisapaikalla oli rento fiilis. Reittimerkinnätkin oli aivan parhaasta päästä, mitä olen nähnyt. Ainoastaan muutamassa kohdassa olisi sisäkurvin voinut sulkea ja pitkillä tiepätkillä laittaa useammin merkkinauhoja. Nämä kritiikit koskevat tosin kaikkia kisoja, silloin kun ajetaan silmät sumussa kovaa, niin reitti ei voi koskaan olla merkitty tarpeeksi hyvin. Ei sillä että olisin reitiltä eksynyt tai edes meinannut  eksyä, mutta kisassa pienikin epävarmuuden tunne reitin suhteen on tyhmää. Uskon kuitenkin että nämäkin seikat ovat jo ensivuonna korjattu, sen verran pätevältä järjestäjien touhu vaikutti.

Sunnuntaina olikin sitten maailmanhistorian ensimmäiset XC-eliminaattorin SM-kisat. Kisakeskus oli sama kuin edellisenä päivän, mutta rata hieman lyhyempi. Rata oli hyvin tarkkaan 1000m sisältäen tiukkoja mutkia, tukkien ylityksiä ja tiukan nousun jämin harjun päälle. Kisan ratkaisupaikkoja oli nousun lisäksi laskun jälkeinen hevosenkenkä, jossa oli karkeaa irtosoraa, ja joka oli hyvin hankala ajaa kovaa. Kovaa vauhtia taas tarvitsi heti kaarroksen jälkeen, kun tasaisella kentällä oli n.10 tukkia muutaman metrin välein poikittain. Tukeista piti hyppiä yli, eikä niiden välissä ehtinyt polkea, joten hyvällä alkuvauhdilla vauhti säilyi jotenkuten viimeisenkin tukin yli. Kisapäivä venyi pitkäksi ja pyörällä tuli rullailtua yhteensä melkein 4 tuntia. Kisakonsepti on tuttu sprinttihiihdosta: Ensin aika ajo, jossa katsottiin lähtöpaikat erävaiheeseen. Lähtijöitä oli 32 eli kukaan ei pudonnut vielä aika ajosta. Aika-ajon vei suvereenisti Miettisen Olli n. ajalla 2.13, itse olin 7. ajalla 2.22. Ekasta erästä menimme Tähden Tontsan kanssa jatkoon helposti n. 2.27 ajalla. Toisessa erässä pääsikin jo ajamaan kunnolla kun Tontsan lisäksi hyvän aika-ajon ajanut Jerry Oksman oli hiillostamassa. Tontsa tippui ja menimme Jerryn kanssa välieriin. Minä vein erän n.2.16 ajalla. Välierissä sain vastaani Jerryn lisäksi Ojalan Henrin ja hienosti ajaneen Juho Hännisen, joka oli edellisessä erävaiheessa alistanut Picaron miehiä. Henkka piti vauhtia ja minä kuittasin loppusuoralla vielä ohi, aika oli n.2.13. Finaalissa olivat sitten minun ja Henkan lisäksi Olli Miettinen ja Samuel Halme.

Sain finaaliin huono lähdön, kun en saanut jälkaa heti polkimelle. Pääsin kuitenkin kolmantena tiukkaan nousuun, jossa jouduin taas vähän huonolle linjalle. Edessäni Ollilla oli hiukan häikkää voimansiirron kanssa ja pääsin kuittaamaan hänet ja siirryin Ojalan kantaan kakkoseksi. Mäen päällä vauhti tuntui kohtuullisen helpolta, helppo tuntuu tässä tapauksessa siltä että happoja ei ollut vasta kuin 6milliä, 10millin sijaan… En kuitenkaan lähtenyt haastamaan Henkkaa ennen laskua ettei hän olisi päässyt tasaisella peesistä hyökkäämään ohitseni ennen tukkihyppelyitä. Laskun lopulla kuittasin Henkan sisäkautta ohi ja samalla hetkellä Olli alkoi puskea ulkokautta, pääsin kuitenkin aivan loistavasti ekalle tukille, paljon kovemmalla vauhdilla kuin kertaakaan aikaisemmin ja pystyin tekemään muutaman metrin eron seuraavaan kaksikkoon. Tukkien jälkeen tilanne näytti hyvältä , kunnes aloin polkemaan ja mitään ei tapahtunut… Olin pomppinut tukkien yli niin kova kyytiä että ketjut eivät olleet pysyneet matkassa, vaan olivat tipahtaneet ison rattaan ulkopuolelle, muutaman sekunnin suttauksen jälkeen ratas tarrasi ketjuun ja pystyin taas polkemaan, mutta sanomattakin selvää että Olli ja Henkka porhalsivat ohi, säilytin kuitenkin 3. sijan ja kuittasin kauden toisen SM-mitalin. Loppusuoralla Olli kuittasi Henkan ja vei ensimmäisen eliminaattorin SM-kullan.

Tuossa videopätkää a'la J.Visti:

Omat suoritukset toisaalta ilahduttavat, toisaalta sapettavat. Eliminaattorin voitto meni kuitekin oikeaan osoitteeseen, olihan Olli varmaan ainoa kärkiporukasta, joka oli harjoitellut kyseistä lajia edes vähän… Toivottavasti Olli ei nyt ala jäähdyttelemään, kun pitkään jahdattu suomipaita tuli vihdoin omaan vaatekappiin.

Tällaiset turinat tällä kertaa.

-Valtteri

Peurunka-tempo

Peurungassa ajettiin tänään perinteinen Picaron järjestämä Peurunka-tempo. Kuntosarjoissa matkoina oli 20km ja kilpaluokissa 20 tai 37km ikäluokasta riippuen. Nuorimmat kisaajat ajoivat 6km. Reitti on tunnetusti mäkinen ja haastava, mikä houkuttelee paikalle lukuisia kuskeja. Tänään viivalla nähtiin ennätysmäiset 127 kuskia! Näin järjestäjän näkökulmasta tapahtuma saatiin kunnialla läpi ja palaute oli positiivista varsinkin reitin osalta. Tällä kertaa olimme hankkineen paikalle Pekka Nikulan ajanottajaksi. Tämän ansiosta ajanotto toimi todella mallikelpoisesti ja starttipaikan hoito oli laadukkaiden kellolaitteiden ansiosta yhtä juhlaa.

Lähtöpaikalla hiljaista ennen startteja

Tulostaso oli tapahtumassa todella kova. Kovatasoisimmassa miesten yleisessä sarjassa kärkikolmikko oli todella selkeä, sillä kyseiset kolme kuskia olivat ainoat 50min alittajat koko joukosta. Nykyisin Kuopion soutajia edustava Jarmo Rissanen laittoi reittiennätyksen uuteen uskoon kellottamalla huikean ajan: 48.29, mikä reitillä tarkoittaa reilusti yli 45km/h keskinopeutta. Järjestävän seuran riemuksi maantiellä SM-hopeaa aikaisemmin kesällä ajanut Mikko Kejo oli yleisessä sarjassa toinen jättäen kolmannelle sijalle ajanutta Marko Törmästä 6 sekuntia.

Reittiennätys vaati veronsa

Kiitämme kaikkia tukijoita runsaasta arpajaispalkintopöydästä Palkinnot saivat monet kisaajat iloisiksi. Oli ilo tehdä yhteistyötä ja järjestää mahtava kilpailu. Onnittelut myös kaikille mitalisteille ja muille itsensä ylittäjille

Tapahtuman tulokset

Tervetuloa ajamaan taas 2013. Houkutelkaa mukaan myös kaverinne, että saamme vielä upeamman kisan aikaan!

Hopeaa SM-xco:sta!

Sunnuntaina 22.7 kisattiin xc:n herruudesta Kouvolan Mielakassa. Etukäteis spekulaatioissa radasta oli tietoa että nousumetrejä tulee julmasti, mutta poluilla pitäisi päästä hyvään flowhun (Juiden sanoja). Kisaviikolla peloteltiin myös nousujen liejuisuudesta, joka ei sitten (onneksi) pitänyt paikkaansa.

Saavuin Kouvolaan lauantai iltapäivällä ja ensijärkytyksestä toivuttuani (Toni tuli vastaan hotellin aulassa) olikin aika suunnata, hyvillä mielin tietysti, kisaradan tsekkaukseen. Keli oli lämmin ja reitti oli rutikuiva, joten Race Kingit tuntuivat täydellisiltä renkailta kisaan. Kisapaineiksi laitoin eteen 1.4 ja taakse 1.6bar. Rata oli aivan mahtava ja olikin hyvin vaikeaa ajaa sitä rauhassa. Mitään teknisiä kohtia ei juuri ollut, mikä tietysti sopi minulle. Ajoin radan 4 kertaa ympäri, ja sain erittäin hyvän itseluottamuksen myös reitin vauhdikkaisiin laskuihin. Siinä mielessä fiilis kisaan oli hyvä. Ainoa joka mietitytti oli nousut, ja kuinka jaksaisin nousta laskettelurinteen päälle kokonaiset 14 kertaa? Järkeilin että jos maltan olla vetämättä itseäni punaiselle alussa, niin siten jaksan lopussa ylipäänsä ajaa nousut loppuun. Yleensä minulla nousut on kulkenut kuitenkin keskimääräistä vähän nopeammin, joten näillä mentiin. Juosten on aikoinaan tullut tehtyä monenlaisia vetosarjoja ja sieltä kumpuaa sellainen kokemus että oli vetomatka mitä tahansa ja jos vetoja on 14 kpl, niin ekan vedon 5s voitto kääntyy luultavasti 10s tappioksi ainakin kolmessa viimeisessä vedossa. Kokonaisajan minimointi, nääs...

Kisapäivä koitti aurinkoisena ja lämpimänä. Verryttelimme vielä Jaakon ja Tonin kanssa reitin pariin kertaan ympäri, joten askelmerkit alkoivat löytymään. Pääsin lähdössä eturiviin, kiitos parin xc kisan jota olen tällä kaudella ajanut (kumpaakaan ei mitenkään häävisti...) ja se mahdollisti hyvät asemat ensimmäiselle polulle, jonne pääsin kolmantena Rossin ja Ojalan jälkeen. Tästä lähtikin ensimmäinen nousu ja annoin kärkimiesten lähteä omille teilleen. Laskettelurinteen nousussa ohitseni pyyhälsivät vielä Lehtinen, Sakala ja Sohkanen. Jäin heistä saman tien ja ajoinkin ekan kierroksen yksin loppuun. Toisella kierroksella pääsin takaisin Sohkasen kantaan laskettelurinteen nousun päällä, mutta en lähtenyt haastamaan Simoa ennen laskuosuutta. Pysyin loppukierroksen Simon tuntumassa ja tuikkasin ohi juuri ennen kolmannen kierroksen ekaa polkupätkää. Pyörittelin tasaisesti nousua ja huipulla pääsin Sakalan kantaan. Tässä vaiheessa myös Ojala näytti lähestyvän selkä edellä, eli mitalitoiveet alkoivat heräillä. Olinhan kuitenkin vielä melko hyvissä voimissa ja hieman paremmalla mäkijalalla kuin edellämenevät. Seurasin Sakalaa ja takarinteen nousun päällä olimmekin samaa letkaa Henkan kanssa sijoilla 3,4 ja 5. Nappasin tässä vaiheessa geeliä ja juomaa joten kaverit pääsivät hieman karkuun. Sain Sakalan kiinni uudestaan ennen kierroksen loppua, mutta Ojala oli ilmeisesti ajanut Isoa Kovaa polkupätkät ja karannut uudestaan. 4. kierrokselle lähdettiin Sakalan vetäessä alun polkunousua ja laskettelurinteessä alkoi taas Ojalan selkä lähestyä. Ajoin täysin omaa vauhtiani nousun päälle ja kumpikaan kavereista ei pystynyt seuraamaan. Olin siis noussut mitalikantaan ja se jos joku tuntui hyvältä! Jatkoin 5. kierrokselle omalla rytmillä ja pikkuhiljaa alkoi HyPyn punapaita vilkkua yhä lähempänä ja lähempänä edessäpäin. Sainkin Lehtisen Sakarin kiinni alamakipätkän jälkeen (siis millä järjellä!!) ja 6. kierrokselle lähdettiin yhdessä. Sakke nappasi huollosta pullon ja minä pääsin taas polulle ekana. Nyt oli ekaa kertaa kisassa hieman iskun makua ja huomasinkin Saken jäävän. Takanousun päällä eroa ei ollut hirveästi, ehkä n.10s, mutta tykitin laskun ja polut mitä Fujista irtosi. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä ero Sakariin oli 22s ja kärjessä luukuttavasta Rossista olin jo reilun minuutin perässä. Viimeisen kierroksen mäet olivatkin sitten silmämunat kiinni, rautahampaat ulos-tyylistä taistelua ja kun Sakkea ei takanousun päällä näkynyt, tiesin homman olevan hyvin puikoissa. Voimat tulivat sopivasti käytettyä, sillä kun vikalta polulta käännyttiin viimeiselle puolen kilometrin pururatapätkälle, nappasi takareisi kiinni ja kramppiin... :D Maaliin sitä kuitenkin selvittiin.

Muista Picarolaisista tasaisesti ajanut Juide oli 6. ja enemmän sairaspäiviä kuin reenitunteja viettänyt Jaakko 12. U-23:ssa ajanut Toni nitkahti monien muiden tavoin kovaan aloitukseen ollen 7. Vauhdinjako näyttelikin ratkaisevaa roolia tuolla radalla menestymisessä. Otin joka kierroksella väliajan lähdön kohdalla ja kierrosajat keski ja max sykkeineen ovat seuraavat:
1. 14.33min 180/187bpm
2. 15.16min 180/188bpm
3. 15.20min 178/184bpm
4. 15.15min 175/181bpm
5. 15.35min 172/179bpm
6. 15.20min 175/182bpm
7. 15.38min 174/180bpm
lähtöpaikka-maalipaikka 00.39min 171/172bpm

Koko kisan keskisyke oli 176 joka kertoo minulle sen että lihakset olivat hyvässä iskussa, kun jaksoivat kiusata sydäntä noin paljon. Valmistautuminen oli siis onnistunut. Lisäksi kierrosajat pysyivät melko hyvin tasaisena ekan kierroksen hurjastelun jälkeen. Vaikka olisinkin jaksanut likistää 5. ja 7. kiekat samalla "matkavauhdilla" poislukien ekan kiekan, niin se ei olisi sijoitusta muuttanut. Jossittelua ei siis jäänyt, ja olenkin ennenkaikkea erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni. SM-hopea on oikein mukava palkinto tästä... :)

Valtteri

XCM Joupiska 15.7.2012

XCM-cupin osakilpailuista seuraavana oli vuorossa Seinäjoen Joupiska maraton. Picarolaisista kisaan osallistui tällä kertaa Valtteri, Juuso ja allekirjoittanut. Tässä vähän raporttia kisasta meikäläisen silmämunien suunnasta.

Tahkon jälkeinen flunssa oli heikentänyt miestä niin fyysisesti kuin henkisesti. Kisaan osallistuminen oli aika pitkään arvoituksena, mutta olon hieman kohentuessa loppuviikkoa kohden päätin lähteä mukaan katsomaan mikä on päivän kunto. Tahkolla pyörä kulki luvattoman hyvin, mutta nyt oli tiedossa jotain ihan muuta.

Kisa starttasi huomattavan kovalla vauhdinpidolla ja olinkin jo huomasinkin täysin mahdottomaksi lähteä ihan terävimmän kärjen matkaan. Sitkeästi tuli kuitenkin punasella luukutettua aina ensimmäisen lyhyemmän kierroksen loppuun asti, josta Valtterin kanssa lähdimme yhtä matkaa toiselle kierrokselle sijoilla 6 ja 7. Nopeasti seuraavan kierroksen alussa tuli selväksi, että Valtterin ajo oli huomattavasti vahvempaa. En juuri kyennyt häntä auttamaan tilanteessa, joten kierroksen alkuosan nousuissa oli parempi antaa Valtterin mennä omaa vauhtiaan. Oma selkä alkoi olla aika hajalla johtuen liian kovasta alkuvauhdista. Valtterin mentyä jäin yksin taivaltamaan ja arvelinkin takaa kohta tulevan muitakin, joten päätin hieman helpottaa menoa selän säästämiseksi. Pian sieltä saapuikin Toroska ja Niemi, joiden mukaan pääsin aika helpohkosti.

Seinäjoen rata jakautuu aika pitkälti 50-50 tie- ja polkuosuuksiin. Itselläni tällä kertaa meno oli aika heikkoa molemmilla osa-alueilla, mutta etenkin tieosuuksilla jalkaa olisi toivonut enemmän. Nyt tyydyinkin lähinnä tilanteeseeni ja tavoitteenani oli vaan pysytellä porukassa, jossa ajoimme sijoilla 5-7. Loppu menikin kisasta suunnitelmien mukaan ilman isompia ongelmia Seinäjoen Toroskan pitäessä riittävää vauhtia, jotta takaa ei enää haastajia tullut.

Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen 7.sijaan ottaen huomioon todella vaikean kauden. Nyt tavoitteena on päästä harjoittelemaan terveenä jonkin aikaa ja parantaa sijoituksia vielä kohti loppusyksyn kisoja.

Kisa oli tosiaan Picarolle onnistunut, sillä Valtteri ajoi todella vahvasti sijalle 2. jääden voitosta vain sekuntteja. Ensi viikonloppuna ajetaan XCO:n SM-kisat, joissa picarolla on mahdollisuudet vaikka kahteen mitaliin. Valtterin lisäksi toinen Picaron potentiaalinen mitaliehdokas on Toni, joka ajaa U23-sarjassa.

Tulokset