Peurunka-tempo

Peurungassa ajettiin tänään perinteinen Picaron järjestämä Peurunka-tempo. Kuntosarjoissa matkoina oli 20km ja kilpaluokissa 20 tai 37km ikäluokasta riippuen. Nuorimmat kisaajat ajoivat 6km. Reitti on tunnetusti mäkinen ja haastava, mikä houkuttelee paikalle lukuisia kuskeja. Tänään viivalla nähtiin ennätysmäiset 127 kuskia! Näin järjestäjän näkökulmasta tapahtuma saatiin kunnialla läpi ja palaute oli positiivista varsinkin reitin osalta. Tällä kertaa olimme hankkineen paikalle Pekka Nikulan ajanottajaksi. Tämän ansiosta ajanotto toimi todella mallikelpoisesti ja starttipaikan hoito oli laadukkaiden kellolaitteiden ansiosta yhtä juhlaa.

Lähtöpaikalla hiljaista ennen startteja

Tulostaso oli tapahtumassa todella kova. Kovatasoisimmassa miesten yleisessä sarjassa kärkikolmikko oli todella selkeä, sillä kyseiset kolme kuskia olivat ainoat 50min alittajat koko joukosta. Nykyisin Kuopion soutajia edustava Jarmo Rissanen laittoi reittiennätyksen uuteen uskoon kellottamalla huikean ajan: 48.29, mikä reitillä tarkoittaa reilusti yli 45km/h keskinopeutta. Järjestävän seuran riemuksi maantiellä SM-hopeaa aikaisemmin kesällä ajanut Mikko Kejo oli yleisessä sarjassa toinen jättäen kolmannelle sijalle ajanutta Marko Törmästä 6 sekuntia.

Reittiennätys vaati veronsa

Kiitämme kaikkia tukijoita runsaasta arpajaispalkintopöydästä Palkinnot saivat monet kisaajat iloisiksi. Oli ilo tehdä yhteistyötä ja järjestää mahtava kilpailu. Onnittelut myös kaikille mitalisteille ja muille itsensä ylittäjille

Tapahtuman tulokset

Tervetuloa ajamaan taas 2013. Houkutelkaa mukaan myös kaverinne, että saamme vielä upeamman kisan aikaan!

Hopeaa SM-xco:sta!

Sunnuntaina 22.7 kisattiin xc:n herruudesta Kouvolan Mielakassa. Etukäteis spekulaatioissa radasta oli tietoa että nousumetrejä tulee julmasti, mutta poluilla pitäisi päästä hyvään flowhun (Juiden sanoja). Kisaviikolla peloteltiin myös nousujen liejuisuudesta, joka ei sitten (onneksi) pitänyt paikkaansa.

Saavuin Kouvolaan lauantai iltapäivällä ja ensijärkytyksestä toivuttuani (Toni tuli vastaan hotellin aulassa) olikin aika suunnata, hyvillä mielin tietysti, kisaradan tsekkaukseen. Keli oli lämmin ja reitti oli rutikuiva, joten Race Kingit tuntuivat täydellisiltä renkailta kisaan. Kisapaineiksi laitoin eteen 1.4 ja taakse 1.6bar. Rata oli aivan mahtava ja olikin hyvin vaikeaa ajaa sitä rauhassa. Mitään teknisiä kohtia ei juuri ollut, mikä tietysti sopi minulle. Ajoin radan 4 kertaa ympäri, ja sain erittäin hyvän itseluottamuksen myös reitin vauhdikkaisiin laskuihin. Siinä mielessä fiilis kisaan oli hyvä. Ainoa joka mietitytti oli nousut, ja kuinka jaksaisin nousta laskettelurinteen päälle kokonaiset 14 kertaa? Järkeilin että jos maltan olla vetämättä itseäni punaiselle alussa, niin siten jaksan lopussa ylipäänsä ajaa nousut loppuun. Yleensä minulla nousut on kulkenut kuitenkin keskimääräistä vähän nopeammin, joten näillä mentiin. Juosten on aikoinaan tullut tehtyä monenlaisia vetosarjoja ja sieltä kumpuaa sellainen kokemus että oli vetomatka mitä tahansa ja jos vetoja on 14 kpl, niin ekan vedon 5s voitto kääntyy luultavasti 10s tappioksi ainakin kolmessa viimeisessä vedossa. Kokonaisajan minimointi, nääs...

Kisapäivä koitti aurinkoisena ja lämpimänä. Verryttelimme vielä Jaakon ja Tonin kanssa reitin pariin kertaan ympäri, joten askelmerkit alkoivat löytymään. Pääsin lähdössä eturiviin, kiitos parin xc kisan jota olen tällä kaudella ajanut (kumpaakaan ei mitenkään häävisti...) ja se mahdollisti hyvät asemat ensimmäiselle polulle, jonne pääsin kolmantena Rossin ja Ojalan jälkeen. Tästä lähtikin ensimmäinen nousu ja annoin kärkimiesten lähteä omille teilleen. Laskettelurinteen nousussa ohitseni pyyhälsivät vielä Lehtinen, Sakala ja Sohkanen. Jäin heistä saman tien ja ajoinkin ekan kierroksen yksin loppuun. Toisella kierroksella pääsin takaisin Sohkasen kantaan laskettelurinteen nousun päällä, mutta en lähtenyt haastamaan Simoa ennen laskuosuutta. Pysyin loppukierroksen Simon tuntumassa ja tuikkasin ohi juuri ennen kolmannen kierroksen ekaa polkupätkää. Pyörittelin tasaisesti nousua ja huipulla pääsin Sakalan kantaan. Tässä vaiheessa myös Ojala näytti lähestyvän selkä edellä, eli mitalitoiveet alkoivat heräillä. Olinhan kuitenkin vielä melko hyvissä voimissa ja hieman paremmalla mäkijalalla kuin edellämenevät. Seurasin Sakalaa ja takarinteen nousun päällä olimmekin samaa letkaa Henkan kanssa sijoilla 3,4 ja 5. Nappasin tässä vaiheessa geeliä ja juomaa joten kaverit pääsivät hieman karkuun. Sain Sakalan kiinni uudestaan ennen kierroksen loppua, mutta Ojala oli ilmeisesti ajanut Isoa Kovaa polkupätkät ja karannut uudestaan. 4. kierrokselle lähdettiin Sakalan vetäessä alun polkunousua ja laskettelurinteessä alkoi taas Ojalan selkä lähestyä. Ajoin täysin omaa vauhtiani nousun päälle ja kumpikaan kavereista ei pystynyt seuraamaan. Olin siis noussut mitalikantaan ja se jos joku tuntui hyvältä! Jatkoin 5. kierrokselle omalla rytmillä ja pikkuhiljaa alkoi HyPyn punapaita vilkkua yhä lähempänä ja lähempänä edessäpäin. Sainkin Lehtisen Sakarin kiinni alamakipätkän jälkeen (siis millä järjellä!!) ja 6. kierrokselle lähdettiin yhdessä. Sakke nappasi huollosta pullon ja minä pääsin taas polulle ekana. Nyt oli ekaa kertaa kisassa hieman iskun makua ja huomasinkin Saken jäävän. Takanousun päällä eroa ei ollut hirveästi, ehkä n.10s, mutta tykitin laskun ja polut mitä Fujista irtosi. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä ero Sakariin oli 22s ja kärjessä luukuttavasta Rossista olin jo reilun minuutin perässä. Viimeisen kierroksen mäet olivatkin sitten silmämunat kiinni, rautahampaat ulos-tyylistä taistelua ja kun Sakkea ei takanousun päällä näkynyt, tiesin homman olevan hyvin puikoissa. Voimat tulivat sopivasti käytettyä, sillä kun vikalta polulta käännyttiin viimeiselle puolen kilometrin pururatapätkälle, nappasi takareisi kiinni ja kramppiin... :D Maaliin sitä kuitenkin selvittiin.

Muista Picarolaisista tasaisesti ajanut Juide oli 6. ja enemmän sairaspäiviä kuin reenitunteja viettänyt Jaakko 12. U-23:ssa ajanut Toni nitkahti monien muiden tavoin kovaan aloitukseen ollen 7. Vauhdinjako näyttelikin ratkaisevaa roolia tuolla radalla menestymisessä. Otin joka kierroksella väliajan lähdön kohdalla ja kierrosajat keski ja max sykkeineen ovat seuraavat:
1. 14.33min 180/187bpm
2. 15.16min 180/188bpm
3. 15.20min 178/184bpm
4. 15.15min 175/181bpm
5. 15.35min 172/179bpm
6. 15.20min 175/182bpm
7. 15.38min 174/180bpm
lähtöpaikka-maalipaikka 00.39min 171/172bpm

Koko kisan keskisyke oli 176 joka kertoo minulle sen että lihakset olivat hyvässä iskussa, kun jaksoivat kiusata sydäntä noin paljon. Valmistautuminen oli siis onnistunut. Lisäksi kierrosajat pysyivät melko hyvin tasaisena ekan kierroksen hurjastelun jälkeen. Vaikka olisinkin jaksanut likistää 5. ja 7. kiekat samalla "matkavauhdilla" poislukien ekan kiekan, niin se ei olisi sijoitusta muuttanut. Jossittelua ei siis jäänyt, ja olenkin ennenkaikkea erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni. SM-hopea on oikein mukava palkinto tästä... :)

Valtteri

XCM Joupiska 15.7.2012

XCM-cupin osakilpailuista seuraavana oli vuorossa Seinäjoen Joupiska maraton. Picarolaisista kisaan osallistui tällä kertaa Valtteri, Juuso ja allekirjoittanut. Tässä vähän raporttia kisasta meikäläisen silmämunien suunnasta.

Tahkon jälkeinen flunssa oli heikentänyt miestä niin fyysisesti kuin henkisesti. Kisaan osallistuminen oli aika pitkään arvoituksena, mutta olon hieman kohentuessa loppuviikkoa kohden päätin lähteä mukaan katsomaan mikä on päivän kunto. Tahkolla pyörä kulki luvattoman hyvin, mutta nyt oli tiedossa jotain ihan muuta.

Kisa starttasi huomattavan kovalla vauhdinpidolla ja olinkin jo huomasinkin täysin mahdottomaksi lähteä ihan terävimmän kärjen matkaan. Sitkeästi tuli kuitenkin punasella luukutettua aina ensimmäisen lyhyemmän kierroksen loppuun asti, josta Valtterin kanssa lähdimme yhtä matkaa toiselle kierrokselle sijoilla 6 ja 7. Nopeasti seuraavan kierroksen alussa tuli selväksi, että Valtterin ajo oli huomattavasti vahvempaa. En juuri kyennyt häntä auttamaan tilanteessa, joten kierroksen alkuosan nousuissa oli parempi antaa Valtterin mennä omaa vauhtiaan. Oma selkä alkoi olla aika hajalla johtuen liian kovasta alkuvauhdista. Valtterin mentyä jäin yksin taivaltamaan ja arvelinkin takaa kohta tulevan muitakin, joten päätin hieman helpottaa menoa selän säästämiseksi. Pian sieltä saapuikin Toroska ja Niemi, joiden mukaan pääsin aika helpohkosti.

Seinäjoen rata jakautuu aika pitkälti 50-50 tie- ja polkuosuuksiin. Itselläni tällä kertaa meno oli aika heikkoa molemmilla osa-alueilla, mutta etenkin tieosuuksilla jalkaa olisi toivonut enemmän. Nyt tyydyinkin lähinnä tilanteeseeni ja tavoitteenani oli vaan pysytellä porukassa, jossa ajoimme sijoilla 5-7. Loppu menikin kisasta suunnitelmien mukaan ilman isompia ongelmia Seinäjoen Toroskan pitäessä riittävää vauhtia, jotta takaa ei enää haastajia tullut.

Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen 7.sijaan ottaen huomioon todella vaikean kauden. Nyt tavoitteena on päästä harjoittelemaan terveenä jonkin aikaa ja parantaa sijoituksia vielä kohti loppusyksyn kisoja.

Kisa oli tosiaan Picarolle onnistunut, sillä Valtteri ajoi todella vahvasti sijalle 2. jääden voitosta vain sekuntteja. Ensi viikonloppuna ajetaan XCO:n SM-kisat, joissa picarolla on mahdollisuudet vaikka kahteen mitaliin. Valtterin lisäksi toinen Picaron potentiaalinen mitaliehdokas on Toni, joka ajaa U23-sarjassa.

Tulokset

Tahko MTB Joukkuekisan voitto!

Huh huh. Olipas muuten jännittävä viikonloppu Tahkolla. Saavuimme Tahkolle torstaina Jyrki "Hyrki" Lumiojan kanssa siinä klo 14 aikoihin. Kippasin äkkiä litran mustikkakeittoa ja litran maitoa naamariin höystettynä muutamalla lakupiipulla ja lähdin lenkille. Ajelin 60km reitin sykkeellä 125. Olin tämän suolavedellä tehdyn operaation jälkeen ihan puhki. En meinannut enää jaksaa kävellä piazzalta mökille ruokakassin kanssa. No tämä kuului yhtenä osana valmistautumis suunnitelmaan. Sillävälin kun minä kävin lenkillä oli Sorvisto ja kapteeni Repo saapuneet leiriimme. Tosin olivat lähteneet lenkille myöskin, joten näin heitä vasta illalla pyöriä speksailessa.

Auto pakattu ja valmiina Tahkolle!

Pyöräilijöiden vessa

Illalla mekaanikkomme Hyrki pesi, putsasi, rasvasi ja huolsi pyörämme huippuiskuun jotta pystyisimme taas kuraamaan ne perjantaina. Ilta kuluikin loikoisasti mökillä lepäillen ja pyöri testaten. Tunnelma oli odottavan jännittävä. Ehkä jopa ripaus pelkoakin oli havaittavissa joissain tiimiläisissä, olihan meidän voitettava lauantain joukkuekisa. Lähdimme kuitenkin nukkumaan hyvissä ajoin.

Repon paras kaveri                                                                  Namilla kulkee

Namia

Perjantai

Numerolappujen hakua

Heräsin joskus ennen klo 7.00 ja olin intoa puhkuen valmis tämän päivän koitoksiin. Muut vielä nukkuivat niin otin aamupalan ja yritin lähteä mahdollisimman pian lenkille. Sain itseni kammettua lenkille vähän yli 8.00 aivan upeassa säässä. Muut tiimiläiset lupasivat lähteä ajamaan klo 10.00 niin ajoin Tahkon viimeiset pari kymmentä kilometriä lämmittelyksi. Tulin takaisin mökille kymmeneksi ja siellähän Sorvisto ja Repo olivatkin jo lenkille lähdössä. Lähdettiin sitten ajamaan melkein sama lenkki uudestaan minkä ajoin jo aamulla. Tulipahan tämä loppuosa hyvin tutuksi reitistä, mikä helpotti ajolinjojen valitsemista. Otettiin El-Grandeen vähän kisaa, mutta pojat luovuttivat leikin harmillisesti kesken, mutta itse päätin ajaa mäen kuitenkin melko täysiä ylös että kone aukeaisi huomista varten. Tankkaus tuli suoritettua huolellisesti kun söin iltaruuaksi mehevän 10 kanamunan munakkaan. Nam nam. Vieläkin vesi herahtaa kielelle. Muut tiimin jannut tankkasivat lähinnä Pandan karkeilla ja tulipa siinä itsekkin syötyä muutama makeinen. Onneksi ei ollut vaakaa mukana sillä perjantai illan paino olisi voinut näyttää jotain aivain järkyttäviä lukemia. Perjantaina illalla mökille saapui myös tiimimme oululaisvahvistus Juha Kangaskokko. 

Perjantai loppupäivä menikin lähinnä tuttuun tapaan pyöriä speksatessa ja Hyrkin niitä huoltaessa. Puhdasta tulee!

Perjantai-illan speksailut

Jännittää

Lauantai

Valmiina kisaan

Heräsimme klo 6.00. Laitoin kahvin tippumaan ja otimme aamupalaksi muroja. Tiimimme oli hyvin jännittyneenä starttaamassa päivän kisaan, olihan meidän voitettava joukkuekisa. Lämmiteltäessä wattimittarini näytti hyviä lukemia alhaisilla sykkeillä ja ajo tuntui rennolta. Tiesin heti että tänään tulee kulkemaan. Ryhmittäydyimme eturiviin n.20min ennen starttia, jotta saisimme hyvät lähtöpaikat. Kun lähtö vihdoin tapahtui olivat lihakset jo kerenneet jonkin verran kymetä, mikä aiheutti starttimäkeen pientä hapotusta. Uudistettu reitti kiersi hiekkateitä, joissa vauhti pidettiin todella alhaisena. Jopa liian alhaisena siihen nähden, että olisi edes lämmennyt. No kun vihdoin saavuimme Kinahmin hiekkatienousuihin, niin vauhti alkoi normalisoitua perus maraton kisavauhdiksi. Osa porukasta karkasi tässä vaiheessa, mutta itse päätin lämmetä huolellisesti enkä lähtenyt mukaan repimään. Kinahmi 1 polkuosuudelle tulin hyvissä asemissa. Pidin edellämeneviin mäessä hyvän raon, sillä tiesin että jos edellä menevälle tulee ajovirhe ja on itse ihan kannassa kiinni, niin joutuu itsekkin pysähtymään. Niinhän siinä sitten kävi että edellämenevä vähän horjahti. En joutunut ollenkaan pysähtymään pitkän välimatkan takia, joten pääsin sujuvasti ohittamaan edellämenevän. Pääsinkin Kinahmi 1 ilman jalkokosketuksia ylös. Kinahmi 1 ylös ajessa tunsin, että nyt tulee olemaan huippupäivä. Pystyin ajamaan isoilla wateilla rennosti ylös ja tuntui kulkevan loistavasti. Kauden parasta vauhtia ehdottomasti. Päätin kuitenkin säästellä loppuun paukut, koska kisahan oikeastaan alkaa vasta kinahmi 2 päältä. Kinahmi 2 käveltävällä osuudella tiimimme oli lähes kasassa. Kangaskokko meni hiukan edellä, minä keskellä ja Repo tuli Sorviston kanssa minun takana. Kinahmi 2 laskussa kuitenkin jalkani alkoivat viestittää nestevajeesta. En ollut muistanut juoda tarpeeksi. Aika usein käy niin että ei tahdo malttaa juoda jos sattuu kulkemaan hyvin. Nyt kävi juurikin niin. Kun laskin Kinahmi 2 päältä lyhyelle asfalttipätkälle, jonka jälkeen tulee lyhyt käveltävä ja jyrkkä ylämäki niin juuri tämän ylämäen alla molemmat etureiteni kramppasivat armottomasti. Sen jälkeen en vain voinut liikkua. Oli pakko jähmettyä paikoileen hieromaan etureisiä. Onneksi vähän ajan päästä takaani tuli jo Sorvisto ja Repo. Sorvisto otti pyöräni ja tunkkasi sen mäen päälle ja itse lähinnä yritin kontata mäkeä ylös. Pääsin mäen juuri ja juuri ylös ja sen jälkeen pystyin ajamaan vain pikku eturattaalla takareisillä vetäen. Mäen päällä kuitenkin oli näkyvissä lisää ongelmia. Repolta oli mennyt eturengas. No Sorvisto peliin ja näin Repo pääsi nopeasti jatamaan matkaansa, kun sorvisto luovutti etukiekkonsa hänelle. Oli vain pakko yrittää ajaa maaliin vaikka kuinka kramppasi, kun tiesimme, että olisimme siltikin aika korkealla joukkuekisassa. Siinä sitten rullailessa muutamia kuskeja painoi ohitseni ja vähän ajan päästä takaa tuli Sorvisto joka antoi vielä juomansa minulle, kun omat olin imenyt jo loppuun. Tästä jatkettiin eteenpäin niin, että Sorvisto veti tiepätkillä niin kovaa kuin peesissä jaksoin roikkua. Sorviston, eli Repon eturengas alkoi kuitenkin taas tyhjenemään pikkuhiljaa ja Sorvisto joutui jäämään sitä paikkailemaan reitin varteen. Jouduin sen jälkeen ajelemaan yksin, kun en pystynyt ajamaan yhtään kovempaa, että olisin päässyt johonkin letkaan mukaan koska, muuten etureidet olisivat hirttäneet kiinni. Siinä sitten rullaillen maaliin. Tuloksena 19. sija. Harmitti tuo sijoitus kyllä jonkin verran koska kulki niin loistavasti sinä päivänä. No ei voi mitään. Muut tiimiläiset olivat maalissa sijoituksilla: Kangaskokko 9. Repo 10. ja pelastajamme Sorvisto hienosti 24. Olisikin ollut hieno nähdä kuinka korkealle Sorvisto lisikaan yltänyt jos ei olisi joutunut meitä paikkailemaan.

Repo ja oppipoika                                                                                      Kisapeli

Maalissa tilanne näytti toivottomalta. Meitä harmitti se, että todennäköisesti emme voittaneetkaan joukkuekisaa. Menimme mökkiimme itkemään ja nuolemaan haavoja. Yleiskuva oli apea. Kun keräilimme itseämme siellä jonkin aikaa lähdimme Buffettiin syömään. Piazzan seinältä kuitenkin tutkimme tuloksia ja näimme jotain uskomatonta. Fuji-Peloton Team Finland olikin voittanut joukkuekisan! Mahtavaa. Riemu repesi ylimmelleen tiimissämme ja oli mukava mennä syömään buffettia iloisin mielin. Kerrankin joku onnistui. Vaikka itse kisassa kaikki tuntui menevän pieleen, niin saavutimme silti tavoitteemme eli joukkuekisan voiton. Jos kaikki olisi mennyt putkeen olisi tiimiläisistämme aika moni päässyt palkinnoille. Kepeä veikkaus että neljä kuskia olisi ollut helposti kymppisakissa ilman epäonnistumisia. No aina ei voi kaikki mennä putkeen. Onneksi kisoja vielä riittää tänäkautena ja näytönpaikkoja on vielä runsaasti edessäpäin. Tässä linkki joukkuekisan tuloksiin: http://www.championchip.fi/tulospalvelu/e63f1d9c-ccb9-47dd-88c7-b13b95ea4c90/60+km+Teams

Historiallinen voitto!

Itse olen jo pitkään haaveillut ajavani Tahkolla jotain pidempää matkaa. Tämän kisan aikana päätin ottaa ensi vuoden 180km tavoitteeksi ja alankin valmistautua siihen samantien. Uskon että tiimissämme riittää kovia kuskeja voittamaan ensi vuonnakin Tahkon 60km joukkuekisan. Kovat kuskit vaativat kuitenkin alleensa hyvät pyörät. Tässä suhteessa Fuji on ollut erinomainen ratkaisu.

Tuuletusta!

Fiilistelyä

Mestarit