Hopeaa SM-xco:sta!

Sunnuntaina 22.7 kisattiin xc:n herruudesta Kouvolan Mielakassa. Etukäteis spekulaatioissa radasta oli tietoa että nousumetrejä tulee julmasti, mutta poluilla pitäisi päästä hyvään flowhun (Juiden sanoja). Kisaviikolla peloteltiin myös nousujen liejuisuudesta, joka ei sitten (onneksi) pitänyt paikkaansa.

Saavuin Kouvolaan lauantai iltapäivällä ja ensijärkytyksestä toivuttuani (Toni tuli vastaan hotellin aulassa) olikin aika suunnata, hyvillä mielin tietysti, kisaradan tsekkaukseen. Keli oli lämmin ja reitti oli rutikuiva, joten Race Kingit tuntuivat täydellisiltä renkailta kisaan. Kisapaineiksi laitoin eteen 1.4 ja taakse 1.6bar. Rata oli aivan mahtava ja olikin hyvin vaikeaa ajaa sitä rauhassa. Mitään teknisiä kohtia ei juuri ollut, mikä tietysti sopi minulle. Ajoin radan 4 kertaa ympäri, ja sain erittäin hyvän itseluottamuksen myös reitin vauhdikkaisiin laskuihin. Siinä mielessä fiilis kisaan oli hyvä. Ainoa joka mietitytti oli nousut, ja kuinka jaksaisin nousta laskettelurinteen päälle kokonaiset 14 kertaa? Järkeilin että jos maltan olla vetämättä itseäni punaiselle alussa, niin siten jaksan lopussa ylipäänsä ajaa nousut loppuun. Yleensä minulla nousut on kulkenut kuitenkin keskimääräistä vähän nopeammin, joten näillä mentiin. Juosten on aikoinaan tullut tehtyä monenlaisia vetosarjoja ja sieltä kumpuaa sellainen kokemus että oli vetomatka mitä tahansa ja jos vetoja on 14 kpl, niin ekan vedon 5s voitto kääntyy luultavasti 10s tappioksi ainakin kolmessa viimeisessä vedossa. Kokonaisajan minimointi, nääs...

Kisapäivä koitti aurinkoisena ja lämpimänä. Verryttelimme vielä Jaakon ja Tonin kanssa reitin pariin kertaan ympäri, joten askelmerkit alkoivat löytymään. Pääsin lähdössä eturiviin, kiitos parin xc kisan jota olen tällä kaudella ajanut (kumpaakaan ei mitenkään häävisti...) ja se mahdollisti hyvät asemat ensimmäiselle polulle, jonne pääsin kolmantena Rossin ja Ojalan jälkeen. Tästä lähtikin ensimmäinen nousu ja annoin kärkimiesten lähteä omille teilleen. Laskettelurinteen nousussa ohitseni pyyhälsivät vielä Lehtinen, Sakala ja Sohkanen. Jäin heistä saman tien ja ajoinkin ekan kierroksen yksin loppuun. Toisella kierroksella pääsin takaisin Sohkasen kantaan laskettelurinteen nousun päällä, mutta en lähtenyt haastamaan Simoa ennen laskuosuutta. Pysyin loppukierroksen Simon tuntumassa ja tuikkasin ohi juuri ennen kolmannen kierroksen ekaa polkupätkää. Pyörittelin tasaisesti nousua ja huipulla pääsin Sakalan kantaan. Tässä vaiheessa myös Ojala näytti lähestyvän selkä edellä, eli mitalitoiveet alkoivat heräillä. Olinhan kuitenkin vielä melko hyvissä voimissa ja hieman paremmalla mäkijalalla kuin edellämenevät. Seurasin Sakalaa ja takarinteen nousun päällä olimmekin samaa letkaa Henkan kanssa sijoilla 3,4 ja 5. Nappasin tässä vaiheessa geeliä ja juomaa joten kaverit pääsivät hieman karkuun. Sain Sakalan kiinni uudestaan ennen kierroksen loppua, mutta Ojala oli ilmeisesti ajanut Isoa Kovaa polkupätkät ja karannut uudestaan. 4. kierrokselle lähdettiin Sakalan vetäessä alun polkunousua ja laskettelurinteessä alkoi taas Ojalan selkä lähestyä. Ajoin täysin omaa vauhtiani nousun päälle ja kumpikaan kavereista ei pystynyt seuraamaan. Olin siis noussut mitalikantaan ja se jos joku tuntui hyvältä! Jatkoin 5. kierrokselle omalla rytmillä ja pikkuhiljaa alkoi HyPyn punapaita vilkkua yhä lähempänä ja lähempänä edessäpäin. Sainkin Lehtisen Sakarin kiinni alamakipätkän jälkeen (siis millä järjellä!!) ja 6. kierrokselle lähdettiin yhdessä. Sakke nappasi huollosta pullon ja minä pääsin taas polulle ekana. Nyt oli ekaa kertaa kisassa hieman iskun makua ja huomasinkin Saken jäävän. Takanousun päällä eroa ei ollut hirveästi, ehkä n.10s, mutta tykitin laskun ja polut mitä Fujista irtosi. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä ero Sakariin oli 22s ja kärjessä luukuttavasta Rossista olin jo reilun minuutin perässä. Viimeisen kierroksen mäet olivatkin sitten silmämunat kiinni, rautahampaat ulos-tyylistä taistelua ja kun Sakkea ei takanousun päällä näkynyt, tiesin homman olevan hyvin puikoissa. Voimat tulivat sopivasti käytettyä, sillä kun vikalta polulta käännyttiin viimeiselle puolen kilometrin pururatapätkälle, nappasi takareisi kiinni ja kramppiin... :D Maaliin sitä kuitenkin selvittiin.

Muista Picarolaisista tasaisesti ajanut Juide oli 6. ja enemmän sairaspäiviä kuin reenitunteja viettänyt Jaakko 12. U-23:ssa ajanut Toni nitkahti monien muiden tavoin kovaan aloitukseen ollen 7. Vauhdinjako näyttelikin ratkaisevaa roolia tuolla radalla menestymisessä. Otin joka kierroksella väliajan lähdön kohdalla ja kierrosajat keski ja max sykkeineen ovat seuraavat:
1. 14.33min 180/187bpm
2. 15.16min 180/188bpm
3. 15.20min 178/184bpm
4. 15.15min 175/181bpm
5. 15.35min 172/179bpm
6. 15.20min 175/182bpm
7. 15.38min 174/180bpm
lähtöpaikka-maalipaikka 00.39min 171/172bpm

Koko kisan keskisyke oli 176 joka kertoo minulle sen että lihakset olivat hyvässä iskussa, kun jaksoivat kiusata sydäntä noin paljon. Valmistautuminen oli siis onnistunut. Lisäksi kierrosajat pysyivät melko hyvin tasaisena ekan kierroksen hurjastelun jälkeen. Vaikka olisinkin jaksanut likistää 5. ja 7. kiekat samalla "matkavauhdilla" poislukien ekan kiekan, niin se ei olisi sijoitusta muuttanut. Jossittelua ei siis jäänyt, ja olenkin ennenkaikkea erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni. SM-hopea on oikein mukava palkinto tästä... :)

Valtteri