Maastokaluston rakentelua

Siitä saakka, kun viime kesän maastoajokelit alkoivat olla takanapäin, ovat katseet pyöräilyharrastuksen osalta kääntyneet jo seuraavaa kesää kohden. Tässä juttua siitä miten itse olen talven aikana lähtenyt päivittämään omaa maastopyöräkalustoani sekä esimerkkejä joistain teknisistä ratkaisuista erityisesti voimansiirron puolella sekä syistä miksi olen niihin päätynyt.

Oma ajokalustoni tulee säilymään ensi kautena rungoiltaan samana kuin vuonna 2011, eli ykköspyöränä 26" 100mm molemmista päistä joustava Canyon Lux ja kakkos-/treenipyöränä 26" 100mm edestä joustava BeOne RAW rungolle koottu jäykkäperä. Maastopyöräilyn kestävyyslajien, eli XCO ja XCM kisastartteja ajan vähän kaudesta riippuen yleensä kymmenen molemmin puolin ja harjoituskilometrejä maastopyörällä kertyy reippaat viistonnia. Periaate kaluston suhteen minulla on ollut, että pyörän pitää olla XC-käyttöön kyllä riittävän kevyttä, mutta kuitenkin kohtuullisen hintaista, enkä edes hanki mitään sellaisia komponentteja, joiden hajoaminen harmittaisi kauheasti, vaan kalusto on käyttöä varten. 

Ykköspyörässä olen yleensä pitänyt tietenkin parhaat komponentit, mutta aina kun hankin Canyoniin jotain uutta, niin siirrän vanhan komponentit saman tien kakkospyörään. Tarkoilla pyörien painolla ei ole minulle oikeastaan sen suurempaa merkitystä. Molemmat painavat kiekoista riippuen jonkun verran alle 10kg ja tavoite on pitääkin painot kurissa kestävyyden kauheasti kärsimättä. Tällä hetkellä Canyon on itse asiassa osina ja runko korjaustelineessä odottamassa uusia palikoita kevättä varten samalla kun BeOne kerää kilometrejä talviajossa.

Kaunistelematon kakkospyörä, BeOne RAW.

      

Kisakone odottamassa uusia palikoita.

Viime kauden aikana molempiin pyöriin vakiintui kahden eturattaan systeemi. Totuttelumielessä tosin olen käyttänyt molemmissa pyörissä ihan tavallisia triplakampia, joihin olen hankkinut sopivia TA:n Chinook rattaita, toisessa pyörässä on ollut 40-28 ja toisessa 38-26. Aika yleinen tapa näyttänyt olevan kisoja kiertävien kuskien keskuudessa. On selvää, että jatkossakin ajan tuplakammilla, monessa kisassa yksi eturatas, esim. 38 piikinen, olisi riittänyt hyvin. Koska triplakammilla q-factor tai ketjulinja ei ole kahdelle rattaalle optimaalisin tulen hankkimaan Canyoniin jotkut valmiskammet, todennäköisesti Shimanon XTR:t tai SRAM XX riippuen vähän hinnasta ja sopivasta rattaiden koosta.

Canyonissa hyvin palvelleet Truvativin Noir -kammet. Paino laakereineen ja kuvassa näkyvillä TA:n 40-28 rattailla on muuten melko tarkalleen sama kuin SRAM XX kampien ilmoitettu paino. Kevään aikana saavat kuitenkin siirtyä kakkospyörään.

Sen lisäksi, että esim. 40-28 tuplakammilla ajaminen on jotenkin luontevampaa, kun eturatasta ei tarvi ajaessa vaihtaa niin usein kun aikaisemmin, saa kevyemmistä kammista muitakin etuja. Takavaihtajana pystyy käyttämään kaikilla yleisimmillä rataskombinaatiolla medium-häkkistä vaihtajaa (ainakin SRAMin vaihtajissa kapasiteetti riittää), joka on tietysti vähän kevyempi ja myös pienikokoisempi. Samalla etuvaihtajaksi käy hyvin 2x maantievaihtaja, jotka ovat huomattavastikin maastovaihtajia kevyempiä, eivätkä sen kalliimpia. Kolmelle eturattaalle maantievaihtajat ovat monesti turhan tarkkoja säätää. Vielä kun olen jo pidemmän aikaa käyttänyt kymppiketjua, on etuvaihtajana oikeastaan ollut pakko käyttää 2x10 etuvaihtajaa - 3x9 etuvaihtaja kun ei yksinkertaisesti pidä kymppiketjua yhtä luotettavasti rattailla. Tuolloin esim. nopeissa vaihdoissa ketju tuppaa tippumaan herkemmin, vaikka säädöt olisivat kunnossa. 

Vaihtajina edessä ja takana minulla on ollut aikaisemmin Shimanon XT:n ja XTR:n eri versioita, mutta oikeastaan kiertovaihtajien, eli grippareiden käyttöön siirtymisen myötä olen hankkinut myös SRAMin vaihtajia. Tarve grippareiden käyttöön ilmeni pidempien maastokisojen aikana, kun käsien väsyminen muun muassa Tahkon kahden kierroksen aikana aiheutti sen, etten jaksanut enää kunnolla painaa varsinkaan etuvaihtajan vipuja. Miehen heikkouttahan se tietenkin on, täytyy tulevana kesänä koettaa viipyä reitillä vähemmän aikaa, ettei ehdi väsymään. Onhan nuo kiertovaihtajat muutenkin ergonomisemmat. Nyt minulla on käytössä grippareista muutamia erilaisia versioita, mm. Shimanon 9sp vaihtajille tehty SRAMin Attack on ollut talven BeOnessa, jolloin olen saanut ajettua mukavasti loppuun ysipakkoja ennen lopullisesti 2x10 voimansiirtoon siirtymistä. Attackin oma kahva on sen verran liukas, että X.0 gripparin kahvaa käyttämällä tuntuman saa melkein samaksi kun X.0:kin.

Voimansiirron osalta olen siis vähitellen siirtynyt takana kymmeneen rattaaseen, eli ensi kaudella käytössä tulee olemaan koko ajan yleistyvä 2x10 voimasiirto. Vaihteiden osalta testasin jo viime kesänä lenkeillä ja yhdessä kisassakin SRAM X.9 10sp takavaihtajaa SRAMin X.0 grippareilla. Vähän kikkailua tuon kombinaation toimimaan saaminen kymmenellä takarattaalla vaati, mutta nyt kun tulevien SRAM XX ja X.0 kymppigripparien hinnat ovat näkyneet nettikaupoissa olevan 4-5 vanhan X.0 grippariparin hinnan verran, aion käyttää systeemiä jatkossa molemmissa pyörissä. Takavaihtajina suunnittelin käyttäväni BeOne:ssa tuota X.9:ä ja Canyoniin hankin todennäköisesti XX:n. 

Itse takavaihtajiin olen tehnyt ihan kokemusten pohjalta pienen päivityksen vaihtamalla rissat parempiin, koska varsinkin Shimanon vaihtajissa rissat tuppaavat kuluessaan heilumaan sivusuunnassa vähän miten sattuu. Tämä aiheutti ainakin itselläni sen, että vaihtaja heitti joskus ketjun takapakan ja pinnojen väliin, vaikka vaihtajan rajoitinruuvi oli säädetty ihan selvästi jonkun verran ulospäin isoimpaan lehteen nähden. Kun nettikaupoissa näytti olevan KCNC:n alumiinirissoja jopa halvemmalla kuin vaikka XT -takavaihtajan alkuperäiset muovirissat, olen aina hankkinut vaihtajiin alkuperäisten rissojen kuluessa uudet KCNC:t.

KCNC rissoilla päivitetty SRAM X.9 ja X.0 takagrippari, jossa ei naksut mene ihan alkuperäisen numeroinnin mukaisesti. Takavaihtajan paino tiaphti noilla rissoilla alkuperäisestä muuten kokonaiset 6g.

Muun voimansiirron, eli pakan ja ketjujen osalta omissa pyörissäni ei ole ollut mitään ihmeellisyyksiä. Toistaiseksi olen pysytellyt perustavarassa ja pakkana on melkein poikkeuksetta ollut Shimanon XT, yleensä 11-34 koossa. Kokeilua olen tehnyt myös Ultegra 12-27 pakalla. Totesin sen sopivan ihan hyvin nopeaan maastoajoon ja lenkkikäyttöön, missä nopeudet eivät juuri vaihtele, eikä äkillisiä vaihtoja tarvitse tehdä. Tällöin vipuja joutuisi vääntämään äärilaidasta toiseen - välitykset kun ovat maantiepakassa tiheämmät. Välitykset maantiepakassa riittäisivät kyllä ihan hyvin. Ketjujen osalta eri malleja testanneena tein maastoajossa viime kesänä sellaisen huomion, että kevyemmistä ketjuista esim. Shimanon uusi Ultegra toimi kyllä ihan hyvin, mutta XTR:n maastoketju, joka on mallia hollow-pin, jumittui pinnistä pari kertaa ja pinni petti kokonaan pari kertaa, eli ketju katkesi. Ei siis mitään loistavia kokemuksia jäänyt. Mitään muuta ketjua en muista ajaessa aikaisemmin katkaisseeni. Eli ketjujen osalta ainakin XTR ja Dura-Ace CN-7901 ovat myöskin korkeamman hintansa puolesta jatkossa poissuljettuja vaihtoehtoja.

Aikaisemmin mainitsemien syiden lisäksi minulla ei ole ollut mitään tiettyä periaatetta kumman valtamerkin, Shimanon vai SRAMin komponentteja käytän. Molempien mallit toimivat jo perusversioista alkaen tarpeeksi hyvin ja luotettavasti kun asennuksen ja säädön tekee oikein. Itse olen huomannut, että paljon suurempi vaikutus vaihteensiirtäjien tuntumaan ja vaihtojen tarkkuuteen on vaijerien ja vaijerin kuorten kunnolla ja laadulla kuin niinkään itse vaihtajilla tai vaihteensiirtäjillä. Vaijereissa en ole lähtenyt keventämään, vaan olen molemmat pyörät koonnut käyttäen yhtenäistä kuorta vivuilta vaihtajalle ja käyttämällä alumiinisia kuoren päitä muovisten sijaan (eivät kulu kuten muoviset, jolloin säädöt muuttuu). Canyonissa tämä on ainoa tapa tehdä koko homma, mutta BeOnessa jouduin käyttämään nippusiteitä kuorten kiinnittämiseksi. Siihen kohtaan, missä rungossa vaijeri muuttuu avovedoksi, tehdyt alumiinistopparit olen myös porannut BeOnessa niin, että koko kuoren saa ujutettua niistä läpi. Varsinkin tuon BeOnen rungon (runko on täysin vastaava kuin esim. NoSaint MaxAri, jollainen minulla aikaisemmin oli) tavallaan huono ominaisuus on sen vaihtajien vaijereiden veto alakautta, eli emäputken ja keskiön alta. Alkuperäinen asennus, jossa vaijeri menee avovetona lähes koko matkan ja kiertää keskiön ali muovisen vaijeriohjurin kautta, ei yksinkertaisesti toiminut. Vaijeriin tuli kohtuuttomasti kitkaa ja esim. muta keskiön alla muutti vaihtotuntumaa ja tarkkuutta selvästi. 

Tällä kertaa blogikirjoitus rajoittui aika suppeasti pelkästään tuohon maastokaluston voimansiirtopuoleen - se kun on yleensä ollut kokonaisuus, jonka toimivuus on itselleni ollut tärkeää. Silloinhan sen huomaa kun se ei toimi. Kiekko- ja rengaspuolella olen samalla tavalla joutunut vähän yrityksen ja erehdyksen kautta päivittämään kalustoa viime aikoina, joten täytyy varmaan myöhemmin kirjoittaa vaikka siitä.