Lavkarittet

Fuji-Peloton Team Finland kävi tutustumassa Norjalaiseen pyöräilykulttuuriin. Kävimme ajamassa Lavkarittet maastokisan.

Lavkarittet lyhyesti:
Lähtö Hattengistä ja maali Skibotnissä. Aluksi kiivetään merenpinnan tasolta vajaaseen 840m vuorelle, mihin matkaa kertyy n.17km Viimeinen 10km on kunnon nousua. Kokonaispituus kisalla on 68km, mistä loppu onkin lähinnä laskettelua alaspäin, poislukien lopun muutamaa alle 100 nousumetrin nousua.

Reittikertomus:

Torstai:

Sorvisto ja Repo lähtevät Jyväskylästä aamulla hieman yli kuusi. He ajavat meille Viitasaarelle, jossa tarjoamme heille aamupalan. Sitten matka voikin oikein kunnolla alkaa. Pysähdymme Tornioon syömään ABC:lle, jossa söimme ravitsevat pizzat. Matka jatkui jälleen. Lopulta saavuimme Kilpisjärvi 100 kyltille, mistä oli siis 100km kilpisjärvelle. Jäin siinä kyydistä pois ja ajoin majapaikallemme kilpisjärvelle. Reissun aikana ajoin mm. Suomen maanteiden korkeimman kohdan ylitse. Reilussa 500m ollut kohta oli kohtalaien mäen päällä. Mäen alla kasvit olivat jo pakkasen kuuraamat. Myös pientä ruskan havaitsemista oli matkalla. Saavuin majapaikalle 22:30 ja muut olivat lähteneet lenkille. He kävivät ajamssa reilun tunnin avaavan lenkin autoilun päätteeksi.

Aamupalalla meillä.

Porovaara

Koira halusi lähteä mukaan

Tällaista jälkeä tulee kun vie pyöriä katolla..

Vähän peesiä.

Mökkimme Kilpisjärvellä.

Perjantai:

Lähdimme jälleen Sorviston ja Repon kanssa matkaan. Yritimme päästä ajamaan pyörillä Mallan luonnonpuistoon, mutta jo parinkymmenen metrin ajon jälkeen meidät heitettiin ulos. Metsänvartija tuli sanomaan että tänne ei ole pyörillä asiaa. Olimme pettyneitä. Olisimme halunneet käydä kolmen valtion rajapyykillä ja polku oli todellista unelma baanaa. Jouduimme tämän jälkeen lähtemään kiertämään vain saanaa pyörillä. Ajoimme mönkijä uraa niin pitkälle kuin vaan se jatkui. Sitten käännyimme vain tylysti takaisin. Ura oli todella kivikkoista ja möen päältä alkoikin ehkä lenkin paras osuus. Monta kilometriä pitkä tekninen kivikko lasku jossa kuski ja pyörä joutui koville. Kädet olivat ihan muusia tämän jälkeen. Hienoja pitkospuita ja rappusia päästiin myös ajamaan alaspäin ja OTB:ltä ei vältytty. Eikä myöskään rengasrikoilta. Mr. Repo saikin puhkottua kahdesti renkaansa tällä 3h lenkillä. Ilmiömäinen renkaanpuhkoja siis. Loppupäivän otimmekin rauhassa ja lähinnä tankkasimme kisaan.

Tahtoo soutamaan.

Herkkyyttä löytyy.

Team photo

Keppi on mun kaveri

Lauantai:

Ajatuskin hapottaa

Suuri päivä koitti vihdoin. Söimme perussetit aamupalaksi ja lähdimme kohti lähtöpaikkaa. Kävimme aluksi vähän fiilistelemässä kisan loppua Skibotnissä ja sitten lähdimme Hattengiin. Päivä oli pilvinen ja kostea, mutta pilvipeite repesi päivän aikana. Lähtöalueella oli hieno nähdä kuinka kilpailun järjestäjät olivat todella innoissaan meistä suomalaisista. He haastattelivat meitä ja kuvasivat ja fiilis oli tosi hyvä. Ihan kuin olisimme olleet joitain supertähtiä. Siinä sitten otimme lämpöä ja tutkailimme alun reittiä. Alkuun oli n. 7km asfalttinousua ja loppu 10km oli saksalaisten sotavankien tekemää kärrypolkua. Kisa lähti liikkeelle verkkaisesti etuauton perässä. Olimme ryhmittyneet keulille. Aloitimme ajamaan tosissaan vasta 7km ajon jälkeen jolloin alkoi se jyrkkä ja paikoin serpentiininen kärrypolku. Kun Repo lähti vetämään mäkeä niin tippui peesistä kaikki paitsi joku pullea norjalainen DT Swissin tuubikiekoillaan. No muutaman minuutin päästä norjalainen zippasi täysin ja loppupäivänä ei häntä näkynyt. Hyvä taktiikka siis norjalaiselta aloittaa 10km mäki. No tässä vaiheessa alkoi Repoon muodostua kaulaa ja ajoimme Sorviston kanssa kahdestaan hetken. Vähän aikaa ajettua alkoi minun jalat pelittää kunnolla, kun hapot poistui ja lähdin ajamaan nousua omaa vauhtia. Yritin ajaa Repoa vielä kiinni ja ehkä vähän sainkin, mutta sitten kun tuli loivempi nousuosuus niin ero näytti liian suurelta ja päätin ajaa lopun noususta rauhallisemmin, että pääsisin alamäen alkaessa muiden peesiin. Viimeiset nousumetrit ajettiinkin Sorviston ja jonkun norjalaisen kanssa. Yritimme Sorviston kanssa tiputtaa norskia alamäessä, mutta norski olikin todella hyvä laskemaan. Ajoimme sitten kolmistaan kunnes joku toinen hurjapää norlainen otti meidät alamäessä kiinni. Paineltiin siinä sitten nelistään menemään. Itse aina vähän jäin kovavauhtisimmissa laskuissa, kun en uskoltanut ajaa, mutta sain kuitenkin tasaisella pätkällä porukan helposti kiinni. Tässä vaiheessa Fujitiimin taktiikka oli selvä: emme vedä Sorviston kanssa metriäkään ja annetaan norskien vetää, että Repo saa mahdollisimman suuren eron meihin. Tämä taktiikka onnistui hyvin, sillä norjalaiset aina välillä turhautuivat ja kukaan ei sitten vetänyt. Loistohomma Repolle ajattelimme. Norjalaiset tajusivat kuitenkin, että heidän on vedettevä tai muuten muut ajaa meidät kiinni. Niin he sitten vetivät ja minä ja Sorvisto tulimme kevyesti imussa loivaa laskua. Reitillä oli muuten uskomattomat maisemat. Vilkasin nousussa kerran sivulleni ja mieletön vesiputous oli siinä ihan vieressä. Vuoren päällä oli myös lunta. Harmi vain kun maisemia ei kerennyt katselemaan vaan oli ajettava kisaa. 25km ennen maalia oli 15km pitkä asfalttialamäki, missä pystyimme Sorviston kanssa ajamaan käytännössä koko mäen jalka suorana. Tämä kyllä kostautui siten, että viimeiselle 10km piti koneen jälleen lämmetä, mikä tuotti vähän vaikeuksia. Viimeinen 10km olikin lähinnä polkua muutamalla alle 100 korkeusmetrin nousulla varustettuna. Norjalaiset yrittivät iskeä poluilla mutta pysyimme helposti vaihdissa. Viimeisissä mäissä norjalaisten meno oli jo niin nihkeää, että olisin iskenyt irti, ellei Sorvistolta olisi tippunut ketjut. Jäin sitten taktisista syistä jarruttamaan norlaisten menoa, että Sorvisto pääsee mukaan porukkaan. Juuri viimeisen mäen päällä, jossa olisi tehnyt mieli iskeä, etuvaihtaja päätti jäädä pienimmälle eturattaalle. Harmitti. Käytössä oli siis vain 26/11 välitys. Menin sitten vetämään viimeiset 5km, ettei vauhti kasva liian suureksi alamäissä. Siinä tuli sitten 150rpm:llä ajettua hetki kunnes päästiin viimeiselle polulle. Vedin polun melko täysiä, vaikka välitykset olivatkin liian pienet. Sitten vastaan tulikin viimeinen töppyrä, johon sain hyvän iskun päälle. Yksi norjalainen pääsi tosin edelle, mutta tulin silti kolmantena yleisesti maaliin. Sorvistolta lähti harmittavasti 5km ennen maalia klossi kengästä ja hän ei siten oikein voinut viimeisen mäkeen iskeä. Harmittavaa epäonnea. Mutta mikä parasta Repo voitti tämän kisan ja ansaitsi 5000 norjan kruunua, mitä tänne lähdettiin hakemaankin. Repo voitti aika ylivoimaisesti, tehden uuden reittiennätyksen. Ennen oli kuulemma uudella reittiennätyksellä tienannut lisäkisi 10 000 norjan kruunua, mutta kun he kuulivat kovan tason tiimin tuleva Suomesta mukaan, niin he ottivat tuon palkinnon pois. Tässä ovat kisan kokonaistulokset

Maali

Fuji-Peloton Team Finland putsasi siis melko hyvin pöydän. Kun sain tietää palkintojenjaossa, että vielä kolmaskin saa rahaa niin hymy oli herkässä. Luulin vain, että voittaja saisi rahaa. Ansaitsin itse vielä 1000 norjan kruunua, mikä oli kiva bonus. Paremmalla tuurilla olisimme voineet saada kaikki palkintorahat itsellemme, jos Sorviston klossi ei olisi irronnut ja ketjut tippuneet, sekä minun etuvaihtaja ei olisi sanonut itseään irti. No ensivuonna olemme suunnitelleet lähtevämme mukaan myös, jos ei ole mitään estettä.

Palkintorahaa

Ajaminen kutsuu.

Terveisin Toni

Jämi84 ja XCE-SM 4-5.8.2012

Viikonloppuna kisattiin Jämillä. Lauantaina oli luvassa Jämi84, joka oli itselleni yksi kauden päätapahtumista ja sunnuntaina sitten historian ensimmäiset XCE eli eliminaattorin SM kisat. Fujitiimistä oli mukana itseni lisäksi Tontsa ja Jaakko, Tontsa tosin maajoukkueen riveissä tällä kertaa. Odotin etenkin lauantain 84km:n kisaa vesi kielellä, olihan luvassa nopeaa hiekkatietä höystettynä parilla helpolla polulla. Eli luukutuspätkää, joka sopii minulle. Lisäksi lauantaina oli viivalla suomen kärjen lisäksi tukku kovia Virolaisia, jotka kerrankin olivat Furious Fredeineen oikeassa paikassa… J

Starttipistooli pamahti klo 10, ja sitten lähdettiin vetämään Jämin kiitorataa kohtuu haipakkaa. Alkuhapotuksen jälkeen vauhti hieman tasaantui ja jonkin sortin vuorovetoakin oli kärjessä havaittavaissa. Tulipa sitä itsekin joku siivu siinä vedettyä. Kuitenkin ekaa kertaa kisakeskuksen vieressä käännyttäessä oli porukka pitkänä katkeamattomana nauhana, eikä mitään varsinaista kärkiporukkaa ollut muodostunut. Tämän jälkeen oli n.3km alaspäin viettävä suora hiekkatiepätkä, jossa välillä kelattiin täysiä ja välillä rullailtiin. Ajo tuntui niin helpolta että pithän sitä itsekin koittaa iskeä, mutta viron poika oli hereillä… :D Noin 24km kohdalla käytiin kisakeskuksessa, jossa oli myös välikiri jonka nappasi Helmet Tammkörv. Itse en tähän kiriin panostanut, mutta pyrin olemaan aika korkealla koska oli tiedossa että kirin jälkeen tuli pari hyvää nousua jossa oli mahdollisuus iskeä. Minulle meinasi käydä vanhanaikaiset kun ennen kiriä edessä menevän kaverin eteen aukesikin yhtäkkiä 50m ero, mutta se tuli onneksi nopeasti kiinni heti kirin jälkeisessä nousussa. Nyt oli kuitenkin verryttelyt tehty ja kisa käynnissä. Muutama kilometri tästä kun reitti nousi metsäautotietä pitkin Jämin harjun päälle alkoi iskutus kun ensin Vastarannan Mikko ja sitten Alges Maasikmets tykittivät pitkää nousua hyvää vauhtia, tässä porukka harveni lisää, tai sitten ei… En oikein tiedä kun en paljoa taakseni katsellut, heh. Noin 32km kohdalla oli pari kilometriä pehmeää ajopolkua, jossa ensin iski Riivo Schumann ja hänet oli ajettu kiinni, niin sitten iski Tammkörv johon minä sitten mukaan. Isku ei mikään ihmeellinen ollut mutta ketään muita ei kiinnostanut tulla mukaan. Ajoimme seuraavan tiepätkän sopuisasti vuorovedolla ja aina yritin aina polulla iskeä vähän lisää vauhtia. Niinpä ero pääjoukkoon pikkuhiljaa kasvoi.

Ennen Vatulan huoltoa olevassa nousussa Tammkörv iski karkuun ja tämän jälkeen taktiikka oli selvä: täysiä maaliin. Tammkörv sai tasaisesti lisättyä eroa ja pääsikin jo näkymättömiin. En kuitenkaan antanut tuumaakaan periksi ja sainkin Tammkörvin selän näkyviin Hämeenkyrön lentokentän kulmilla olevassa pehmeässä hiekkanousussa, joten peli ei ollut missään nimessä vielä pelattu. Kierroksen kaukaisimmasta nurkasta alkoi pitkä, varmaankin luokkaa 15km:a oleva hiekkatiepätkä, jossa loppu oli asvalttia. Katsoin moneen otteeseen väliaikoja eri tienmutkista ja ladonkulmilta. Ensin ero oli 32s, sitten 27, 25,28,23,18,20,16,13… eli ero kutistui hitaasti, mutta varmasti. Jalka tuntui edelleen hyvältä ja tiesin olevani vahvoilla lopun nousuissa. Kun vihdoin pääsin Tammkörvin takarenkaaseen n.17km ennen maalia, niin en ehtinyt edes alkaa peesissä rullaamaan kun pamahti. Takarengas oli revennyt kyljestä. Tuossa kohtaa oli aivan sileää hiekkatietä, jossa sitten ilmeisesti oli ollut koko Jämin kankaan ainoa terävä keppi tai kivi… Sisärenkaanvaihto ei sitten mennyt aivan niin kuin strömsöössä… varasisurin venttiili oli puolimätä ja ensimmäinen CO2 patruuna ei mennyt kunnolla sisään, sitten kun koitin pumpata, niin en enää saanut ilmaa sisään. Surkea yhdistelmäpumppu ei siis toiminut patruunan kanssa eikä ilman sitä, tässä vaiheessa myös Alges Maasikmets tuli ohi, ero oli ollut parisen minuuttia. Seuraavassa letkassa tuli ainakin Rossi, Ojala, Kangaskokko ja hienosti ajanut Ville Toivonen, sainkin Kangaskokolta pumpun joka toimi, tosin sitten varasisurin sielu otti ja katkesi. Tässä vaiheessa kiroilin niin äänekkäästi että paljon että lähialueen puut kuolivat ja kasvit kuihtuivat. Sitten koittikin parin minuutin tuskallinen odotus kun ei voinut tehdä yhtään mitään—paitsi kiroilla, ja sitten sitä taas kiroiltiin. Seuraavassa letkassa tulikin sitten ritari Sir Jaakko ratsastaen valkoisella Fuji SLM 29 1.0 ratsullaan. Jaakolta sain sitten uuden sisurin ja pääsin vaihtohommiin. Juidelta saadulla pumpulla homma alkoi pelittään ja sain vihdoin renkaaseen tarvittavan määrän ilmaa, jolla pääsin jatkamaan matkaa. Maalissa osoittautui että renkaassa oli 1.15bar, jos olisi ollut enemmän niin sisuri oli pullistunut kyljestä pihalle. Pitkällisen remontin jälkeen pääsinkin taas liikkelle hitaasti, mutta kankeasti. Ei ollut enää maailman mahtavin fiilis ajaa, mutta yritin vielä rimpuilla ja ajaa kiukulla maaliin. Sain loppumatkalla vielä muutaman selän kiinni ja loppunousut nousi vielä aika mukavasti, joten olisin vähintäänkin laittanut Tammkörvin tiukille lopussa… Maaliin tulin lopulta sijalla 15, niukasti alle 3h ajalla. Kun voittaja Tammkörv käytti 2.47.57. Minulla oli Garminissa autopause päällä, eli kello oli pysähdyksissä remontin ajan. Ajoaikani olikin 2.48.31, joten tämänkin suhteen lopussa olisi ollut aika tasaista. Maalissa kyllä lievästi harmitti, mutta tämä kuuluu kuitenkin lajin luonteeseen eikä itku auta markkinoilla. Ensi vuonna pitää sitten kostaa! Muista tiimiläisistä Toni oli 11. ja minun auttamisen jälkeen letkasta pudonnut Jaakko 12.

Muutenhan Jämi84 oli aivan loistava tapahtuma, selkeästi erilainen reitti kuin missään muualla suomessa. Järjestelyt toimivat ja kisapaikalla oli rento fiilis. Reittimerkinnätkin oli aivan parhaasta päästä, mitä olen nähnyt. Ainoastaan muutamassa kohdassa olisi sisäkurvin voinut sulkea ja pitkillä tiepätkillä laittaa useammin merkkinauhoja. Nämä kritiikit koskevat tosin kaikkia kisoja, silloin kun ajetaan silmät sumussa kovaa, niin reitti ei voi koskaan olla merkitty tarpeeksi hyvin. Ei sillä että olisin reitiltä eksynyt tai edes meinannut  eksyä, mutta kisassa pienikin epävarmuuden tunne reitin suhteen on tyhmää. Uskon kuitenkin että nämäkin seikat ovat jo ensivuonna korjattu, sen verran pätevältä järjestäjien touhu vaikutti.

Sunnuntaina olikin sitten maailmanhistorian ensimmäiset XC-eliminaattorin SM-kisat. Kisakeskus oli sama kuin edellisenä päivän, mutta rata hieman lyhyempi. Rata oli hyvin tarkkaan 1000m sisältäen tiukkoja mutkia, tukkien ylityksiä ja tiukan nousun jämin harjun päälle. Kisan ratkaisupaikkoja oli nousun lisäksi laskun jälkeinen hevosenkenkä, jossa oli karkeaa irtosoraa, ja joka oli hyvin hankala ajaa kovaa. Kovaa vauhtia taas tarvitsi heti kaarroksen jälkeen, kun tasaisella kentällä oli n.10 tukkia muutaman metrin välein poikittain. Tukeista piti hyppiä yli, eikä niiden välissä ehtinyt polkea, joten hyvällä alkuvauhdilla vauhti säilyi jotenkuten viimeisenkin tukin yli. Kisapäivä venyi pitkäksi ja pyörällä tuli rullailtua yhteensä melkein 4 tuntia. Kisakonsepti on tuttu sprinttihiihdosta: Ensin aika ajo, jossa katsottiin lähtöpaikat erävaiheeseen. Lähtijöitä oli 32 eli kukaan ei pudonnut vielä aika ajosta. Aika-ajon vei suvereenisti Miettisen Olli n. ajalla 2.13, itse olin 7. ajalla 2.22. Ekasta erästä menimme Tähden Tontsan kanssa jatkoon helposti n. 2.27 ajalla. Toisessa erässä pääsikin jo ajamaan kunnolla kun Tontsan lisäksi hyvän aika-ajon ajanut Jerry Oksman oli hiillostamassa. Tontsa tippui ja menimme Jerryn kanssa välieriin. Minä vein erän n.2.16 ajalla. Välierissä sain vastaani Jerryn lisäksi Ojalan Henrin ja hienosti ajaneen Juho Hännisen, joka oli edellisessä erävaiheessa alistanut Picaron miehiä. Henkka piti vauhtia ja minä kuittasin loppusuoralla vielä ohi, aika oli n.2.13. Finaalissa olivat sitten minun ja Henkan lisäksi Olli Miettinen ja Samuel Halme.

Sain finaaliin huono lähdön, kun en saanut jälkaa heti polkimelle. Pääsin kuitenkin kolmantena tiukkaan nousuun, jossa jouduin taas vähän huonolle linjalle. Edessäni Ollilla oli hiukan häikkää voimansiirron kanssa ja pääsin kuittaamaan hänet ja siirryin Ojalan kantaan kakkoseksi. Mäen päällä vauhti tuntui kohtuullisen helpolta, helppo tuntuu tässä tapauksessa siltä että happoja ei ollut vasta kuin 6milliä, 10millin sijaan… En kuitenkaan lähtenyt haastamaan Henkkaa ennen laskua ettei hän olisi päässyt tasaisella peesistä hyökkäämään ohitseni ennen tukkihyppelyitä. Laskun lopulla kuittasin Henkan sisäkautta ohi ja samalla hetkellä Olli alkoi puskea ulkokautta, pääsin kuitenkin aivan loistavasti ekalle tukille, paljon kovemmalla vauhdilla kuin kertaakaan aikaisemmin ja pystyin tekemään muutaman metrin eron seuraavaan kaksikkoon. Tukkien jälkeen tilanne näytti hyvältä , kunnes aloin polkemaan ja mitään ei tapahtunut… Olin pomppinut tukkien yli niin kova kyytiä että ketjut eivät olleet pysyneet matkassa, vaan olivat tipahtaneet ison rattaan ulkopuolelle, muutaman sekunnin suttauksen jälkeen ratas tarrasi ketjuun ja pystyin taas polkemaan, mutta sanomattakin selvää että Olli ja Henkka porhalsivat ohi, säilytin kuitenkin 3. sijan ja kuittasin kauden toisen SM-mitalin. Loppusuoralla Olli kuittasi Henkan ja vei ensimmäisen eliminaattorin SM-kullan.

Tuossa videopätkää a'la J.Visti:

Omat suoritukset toisaalta ilahduttavat, toisaalta sapettavat. Eliminaattorin voitto meni kuitekin oikeaan osoitteeseen, olihan Olli varmaan ainoa kärkiporukasta, joka oli harjoitellut kyseistä lajia edes vähän… Toivottavasti Olli ei nyt ala jäähdyttelemään, kun pitkään jahdattu suomipaita tuli vihdoin omaan vaatekappiin.

Tällaiset turinat tällä kertaa.

-Valtteri

Peurunka-tempo

Peurungassa ajettiin tänään perinteinen Picaron järjestämä Peurunka-tempo. Kuntosarjoissa matkoina oli 20km ja kilpaluokissa 20 tai 37km ikäluokasta riippuen. Nuorimmat kisaajat ajoivat 6km. Reitti on tunnetusti mäkinen ja haastava, mikä houkuttelee paikalle lukuisia kuskeja. Tänään viivalla nähtiin ennätysmäiset 127 kuskia! Näin järjestäjän näkökulmasta tapahtuma saatiin kunnialla läpi ja palaute oli positiivista varsinkin reitin osalta. Tällä kertaa olimme hankkineen paikalle Pekka Nikulan ajanottajaksi. Tämän ansiosta ajanotto toimi todella mallikelpoisesti ja starttipaikan hoito oli laadukkaiden kellolaitteiden ansiosta yhtä juhlaa.

Lähtöpaikalla hiljaista ennen startteja

Tulostaso oli tapahtumassa todella kova. Kovatasoisimmassa miesten yleisessä sarjassa kärkikolmikko oli todella selkeä, sillä kyseiset kolme kuskia olivat ainoat 50min alittajat koko joukosta. Nykyisin Kuopion soutajia edustava Jarmo Rissanen laittoi reittiennätyksen uuteen uskoon kellottamalla huikean ajan: 48.29, mikä reitillä tarkoittaa reilusti yli 45km/h keskinopeutta. Järjestävän seuran riemuksi maantiellä SM-hopeaa aikaisemmin kesällä ajanut Mikko Kejo oli yleisessä sarjassa toinen jättäen kolmannelle sijalle ajanutta Marko Törmästä 6 sekuntia.

Reittiennätys vaati veronsa

Kiitämme kaikkia tukijoita runsaasta arpajaispalkintopöydästä Palkinnot saivat monet kisaajat iloisiksi. Oli ilo tehdä yhteistyötä ja järjestää mahtava kilpailu. Onnittelut myös kaikille mitalisteille ja muille itsensä ylittäjille

Tapahtuman tulokset

Tervetuloa ajamaan taas 2013. Houkutelkaa mukaan myös kaverinne, että saamme vielä upeamman kisan aikaan!

Hopeaa SM-xco:sta!

Sunnuntaina 22.7 kisattiin xc:n herruudesta Kouvolan Mielakassa. Etukäteis spekulaatioissa radasta oli tietoa että nousumetrejä tulee julmasti, mutta poluilla pitäisi päästä hyvään flowhun (Juiden sanoja). Kisaviikolla peloteltiin myös nousujen liejuisuudesta, joka ei sitten (onneksi) pitänyt paikkaansa.

Saavuin Kouvolaan lauantai iltapäivällä ja ensijärkytyksestä toivuttuani (Toni tuli vastaan hotellin aulassa) olikin aika suunnata, hyvillä mielin tietysti, kisaradan tsekkaukseen. Keli oli lämmin ja reitti oli rutikuiva, joten Race Kingit tuntuivat täydellisiltä renkailta kisaan. Kisapaineiksi laitoin eteen 1.4 ja taakse 1.6bar. Rata oli aivan mahtava ja olikin hyvin vaikeaa ajaa sitä rauhassa. Mitään teknisiä kohtia ei juuri ollut, mikä tietysti sopi minulle. Ajoin radan 4 kertaa ympäri, ja sain erittäin hyvän itseluottamuksen myös reitin vauhdikkaisiin laskuihin. Siinä mielessä fiilis kisaan oli hyvä. Ainoa joka mietitytti oli nousut, ja kuinka jaksaisin nousta laskettelurinteen päälle kokonaiset 14 kertaa? Järkeilin että jos maltan olla vetämättä itseäni punaiselle alussa, niin siten jaksan lopussa ylipäänsä ajaa nousut loppuun. Yleensä minulla nousut on kulkenut kuitenkin keskimääräistä vähän nopeammin, joten näillä mentiin. Juosten on aikoinaan tullut tehtyä monenlaisia vetosarjoja ja sieltä kumpuaa sellainen kokemus että oli vetomatka mitä tahansa ja jos vetoja on 14 kpl, niin ekan vedon 5s voitto kääntyy luultavasti 10s tappioksi ainakin kolmessa viimeisessä vedossa. Kokonaisajan minimointi, nääs...

Kisapäivä koitti aurinkoisena ja lämpimänä. Verryttelimme vielä Jaakon ja Tonin kanssa reitin pariin kertaan ympäri, joten askelmerkit alkoivat löytymään. Pääsin lähdössä eturiviin, kiitos parin xc kisan jota olen tällä kaudella ajanut (kumpaakaan ei mitenkään häävisti...) ja se mahdollisti hyvät asemat ensimmäiselle polulle, jonne pääsin kolmantena Rossin ja Ojalan jälkeen. Tästä lähtikin ensimmäinen nousu ja annoin kärkimiesten lähteä omille teilleen. Laskettelurinteen nousussa ohitseni pyyhälsivät vielä Lehtinen, Sakala ja Sohkanen. Jäin heistä saman tien ja ajoinkin ekan kierroksen yksin loppuun. Toisella kierroksella pääsin takaisin Sohkasen kantaan laskettelurinteen nousun päällä, mutta en lähtenyt haastamaan Simoa ennen laskuosuutta. Pysyin loppukierroksen Simon tuntumassa ja tuikkasin ohi juuri ennen kolmannen kierroksen ekaa polkupätkää. Pyörittelin tasaisesti nousua ja huipulla pääsin Sakalan kantaan. Tässä vaiheessa myös Ojala näytti lähestyvän selkä edellä, eli mitalitoiveet alkoivat heräillä. Olinhan kuitenkin vielä melko hyvissä voimissa ja hieman paremmalla mäkijalalla kuin edellämenevät. Seurasin Sakalaa ja takarinteen nousun päällä olimmekin samaa letkaa Henkan kanssa sijoilla 3,4 ja 5. Nappasin tässä vaiheessa geeliä ja juomaa joten kaverit pääsivät hieman karkuun. Sain Sakalan kiinni uudestaan ennen kierroksen loppua, mutta Ojala oli ilmeisesti ajanut Isoa Kovaa polkupätkät ja karannut uudestaan. 4. kierrokselle lähdettiin Sakalan vetäessä alun polkunousua ja laskettelurinteessä alkoi taas Ojalan selkä lähestyä. Ajoin täysin omaa vauhtiani nousun päälle ja kumpikaan kavereista ei pystynyt seuraamaan. Olin siis noussut mitalikantaan ja se jos joku tuntui hyvältä! Jatkoin 5. kierrokselle omalla rytmillä ja pikkuhiljaa alkoi HyPyn punapaita vilkkua yhä lähempänä ja lähempänä edessäpäin. Sainkin Lehtisen Sakarin kiinni alamakipätkän jälkeen (siis millä järjellä!!) ja 6. kierrokselle lähdettiin yhdessä. Sakke nappasi huollosta pullon ja minä pääsin taas polulle ekana. Nyt oli ekaa kertaa kisassa hieman iskun makua ja huomasinkin Saken jäävän. Takanousun päällä eroa ei ollut hirveästi, ehkä n.10s, mutta tykitin laskun ja polut mitä Fujista irtosi. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä ero Sakariin oli 22s ja kärjessä luukuttavasta Rossista olin jo reilun minuutin perässä. Viimeisen kierroksen mäet olivatkin sitten silmämunat kiinni, rautahampaat ulos-tyylistä taistelua ja kun Sakkea ei takanousun päällä näkynyt, tiesin homman olevan hyvin puikoissa. Voimat tulivat sopivasti käytettyä, sillä kun vikalta polulta käännyttiin viimeiselle puolen kilometrin pururatapätkälle, nappasi takareisi kiinni ja kramppiin... :D Maaliin sitä kuitenkin selvittiin.

Muista Picarolaisista tasaisesti ajanut Juide oli 6. ja enemmän sairaspäiviä kuin reenitunteja viettänyt Jaakko 12. U-23:ssa ajanut Toni nitkahti monien muiden tavoin kovaan aloitukseen ollen 7. Vauhdinjako näyttelikin ratkaisevaa roolia tuolla radalla menestymisessä. Otin joka kierroksella väliajan lähdön kohdalla ja kierrosajat keski ja max sykkeineen ovat seuraavat:
1. 14.33min 180/187bpm
2. 15.16min 180/188bpm
3. 15.20min 178/184bpm
4. 15.15min 175/181bpm
5. 15.35min 172/179bpm
6. 15.20min 175/182bpm
7. 15.38min 174/180bpm
lähtöpaikka-maalipaikka 00.39min 171/172bpm

Koko kisan keskisyke oli 176 joka kertoo minulle sen että lihakset olivat hyvässä iskussa, kun jaksoivat kiusata sydäntä noin paljon. Valmistautuminen oli siis onnistunut. Lisäksi kierrosajat pysyivät melko hyvin tasaisena ekan kierroksen hurjastelun jälkeen. Vaikka olisinkin jaksanut likistää 5. ja 7. kiekat samalla "matkavauhdilla" poislukien ekan kiekan, niin se ei olisi sijoitusta muuttanut. Jossittelua ei siis jäänyt, ja olenkin ennenkaikkea erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni. SM-hopea on oikein mukava palkinto tästä... :)

Valtteri

XCM Joupiska 15.7.2012

XCM-cupin osakilpailuista seuraavana oli vuorossa Seinäjoen Joupiska maraton. Picarolaisista kisaan osallistui tällä kertaa Valtteri, Juuso ja allekirjoittanut. Tässä vähän raporttia kisasta meikäläisen silmämunien suunnasta.

Tahkon jälkeinen flunssa oli heikentänyt miestä niin fyysisesti kuin henkisesti. Kisaan osallistuminen oli aika pitkään arvoituksena, mutta olon hieman kohentuessa loppuviikkoa kohden päätin lähteä mukaan katsomaan mikä on päivän kunto. Tahkolla pyörä kulki luvattoman hyvin, mutta nyt oli tiedossa jotain ihan muuta.

Kisa starttasi huomattavan kovalla vauhdinpidolla ja olinkin jo huomasinkin täysin mahdottomaksi lähteä ihan terävimmän kärjen matkaan. Sitkeästi tuli kuitenkin punasella luukutettua aina ensimmäisen lyhyemmän kierroksen loppuun asti, josta Valtterin kanssa lähdimme yhtä matkaa toiselle kierrokselle sijoilla 6 ja 7. Nopeasti seuraavan kierroksen alussa tuli selväksi, että Valtterin ajo oli huomattavasti vahvempaa. En juuri kyennyt häntä auttamaan tilanteessa, joten kierroksen alkuosan nousuissa oli parempi antaa Valtterin mennä omaa vauhtiaan. Oma selkä alkoi olla aika hajalla johtuen liian kovasta alkuvauhdista. Valtterin mentyä jäin yksin taivaltamaan ja arvelinkin takaa kohta tulevan muitakin, joten päätin hieman helpottaa menoa selän säästämiseksi. Pian sieltä saapuikin Toroska ja Niemi, joiden mukaan pääsin aika helpohkosti.

Seinäjoen rata jakautuu aika pitkälti 50-50 tie- ja polkuosuuksiin. Itselläni tällä kertaa meno oli aika heikkoa molemmilla osa-alueilla, mutta etenkin tieosuuksilla jalkaa olisi toivonut enemmän. Nyt tyydyinkin lähinnä tilanteeseeni ja tavoitteenani oli vaan pysytellä porukassa, jossa ajoimme sijoilla 5-7. Loppu menikin kisasta suunnitelmien mukaan ilman isompia ongelmia Seinäjoen Toroskan pitäessä riittävää vauhtia, jotta takaa ei enää haastajia tullut.

Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen 7.sijaan ottaen huomioon todella vaikean kauden. Nyt tavoitteena on päästä harjoittelemaan terveenä jonkin aikaa ja parantaa sijoituksia vielä kohti loppusyksyn kisoja.

Kisa oli tosiaan Picarolle onnistunut, sillä Valtteri ajoi todella vahvasti sijalle 2. jääden voitosta vain sekuntteja. Ensi viikonloppuna ajetaan XCO:n SM-kisat, joissa picarolla on mahdollisuudet vaikka kahteen mitaliin. Valtterin lisäksi toinen Picaron potentiaalinen mitaliehdokas on Toni, joka ajaa U23-sarjassa.

Tulokset

Tahko MTB Joukkuekisan voitto!

Huh huh. Olipas muuten jännittävä viikonloppu Tahkolla. Saavuimme Tahkolle torstaina Jyrki "Hyrki" Lumiojan kanssa siinä klo 14 aikoihin. Kippasin äkkiä litran mustikkakeittoa ja litran maitoa naamariin höystettynä muutamalla lakupiipulla ja lähdin lenkille. Ajelin 60km reitin sykkeellä 125. Olin tämän suolavedellä tehdyn operaation jälkeen ihan puhki. En meinannut enää jaksaa kävellä piazzalta mökille ruokakassin kanssa. No tämä kuului yhtenä osana valmistautumis suunnitelmaan. Sillävälin kun minä kävin lenkillä oli Sorvisto ja kapteeni Repo saapuneet leiriimme. Tosin olivat lähteneet lenkille myöskin, joten näin heitä vasta illalla pyöriä speksailessa.

Auto pakattu ja valmiina Tahkolle!

Pyöräilijöiden vessa

Illalla mekaanikkomme Hyrki pesi, putsasi, rasvasi ja huolsi pyörämme huippuiskuun jotta pystyisimme taas kuraamaan ne perjantaina. Ilta kuluikin loikoisasti mökillä lepäillen ja pyöri testaten. Tunnelma oli odottavan jännittävä. Ehkä jopa ripaus pelkoakin oli havaittavissa joissain tiimiläisissä, olihan meidän voitettava lauantain joukkuekisa. Lähdimme kuitenkin nukkumaan hyvissä ajoin.

Repon paras kaveri                                                                  Namilla kulkee

Namia

Perjantai

Numerolappujen hakua

Heräsin joskus ennen klo 7.00 ja olin intoa puhkuen valmis tämän päivän koitoksiin. Muut vielä nukkuivat niin otin aamupalan ja yritin lähteä mahdollisimman pian lenkille. Sain itseni kammettua lenkille vähän yli 8.00 aivan upeassa säässä. Muut tiimiläiset lupasivat lähteä ajamaan klo 10.00 niin ajoin Tahkon viimeiset pari kymmentä kilometriä lämmittelyksi. Tulin takaisin mökille kymmeneksi ja siellähän Sorvisto ja Repo olivatkin jo lenkille lähdössä. Lähdettiin sitten ajamaan melkein sama lenkki uudestaan minkä ajoin jo aamulla. Tulipahan tämä loppuosa hyvin tutuksi reitistä, mikä helpotti ajolinjojen valitsemista. Otettiin El-Grandeen vähän kisaa, mutta pojat luovuttivat leikin harmillisesti kesken, mutta itse päätin ajaa mäen kuitenkin melko täysiä ylös että kone aukeaisi huomista varten. Tankkaus tuli suoritettua huolellisesti kun söin iltaruuaksi mehevän 10 kanamunan munakkaan. Nam nam. Vieläkin vesi herahtaa kielelle. Muut tiimin jannut tankkasivat lähinnä Pandan karkeilla ja tulipa siinä itsekkin syötyä muutama makeinen. Onneksi ei ollut vaakaa mukana sillä perjantai illan paino olisi voinut näyttää jotain aivain järkyttäviä lukemia. Perjantaina illalla mökille saapui myös tiimimme oululaisvahvistus Juha Kangaskokko. 

Perjantai loppupäivä menikin lähinnä tuttuun tapaan pyöriä speksatessa ja Hyrkin niitä huoltaessa. Puhdasta tulee!

Perjantai-illan speksailut

Jännittää

Lauantai

Valmiina kisaan

Heräsimme klo 6.00. Laitoin kahvin tippumaan ja otimme aamupalaksi muroja. Tiimimme oli hyvin jännittyneenä starttaamassa päivän kisaan, olihan meidän voitettava joukkuekisa. Lämmiteltäessä wattimittarini näytti hyviä lukemia alhaisilla sykkeillä ja ajo tuntui rennolta. Tiesin heti että tänään tulee kulkemaan. Ryhmittäydyimme eturiviin n.20min ennen starttia, jotta saisimme hyvät lähtöpaikat. Kun lähtö vihdoin tapahtui olivat lihakset jo kerenneet jonkin verran kymetä, mikä aiheutti starttimäkeen pientä hapotusta. Uudistettu reitti kiersi hiekkateitä, joissa vauhti pidettiin todella alhaisena. Jopa liian alhaisena siihen nähden, että olisi edes lämmennyt. No kun vihdoin saavuimme Kinahmin hiekkatienousuihin, niin vauhti alkoi normalisoitua perus maraton kisavauhdiksi. Osa porukasta karkasi tässä vaiheessa, mutta itse päätin lämmetä huolellisesti enkä lähtenyt mukaan repimään. Kinahmi 1 polkuosuudelle tulin hyvissä asemissa. Pidin edellämeneviin mäessä hyvän raon, sillä tiesin että jos edellä menevälle tulee ajovirhe ja on itse ihan kannassa kiinni, niin joutuu itsekkin pysähtymään. Niinhän siinä sitten kävi että edellämenevä vähän horjahti. En joutunut ollenkaan pysähtymään pitkän välimatkan takia, joten pääsin sujuvasti ohittamaan edellämenevän. Pääsinkin Kinahmi 1 ilman jalkokosketuksia ylös. Kinahmi 1 ylös ajessa tunsin, että nyt tulee olemaan huippupäivä. Pystyin ajamaan isoilla wateilla rennosti ylös ja tuntui kulkevan loistavasti. Kauden parasta vauhtia ehdottomasti. Päätin kuitenkin säästellä loppuun paukut, koska kisahan oikeastaan alkaa vasta kinahmi 2 päältä. Kinahmi 2 käveltävällä osuudella tiimimme oli lähes kasassa. Kangaskokko meni hiukan edellä, minä keskellä ja Repo tuli Sorviston kanssa minun takana. Kinahmi 2 laskussa kuitenkin jalkani alkoivat viestittää nestevajeesta. En ollut muistanut juoda tarpeeksi. Aika usein käy niin että ei tahdo malttaa juoda jos sattuu kulkemaan hyvin. Nyt kävi juurikin niin. Kun laskin Kinahmi 2 päältä lyhyelle asfalttipätkälle, jonka jälkeen tulee lyhyt käveltävä ja jyrkkä ylämäki niin juuri tämän ylämäen alla molemmat etureiteni kramppasivat armottomasti. Sen jälkeen en vain voinut liikkua. Oli pakko jähmettyä paikoileen hieromaan etureisiä. Onneksi vähän ajan päästä takaani tuli jo Sorvisto ja Repo. Sorvisto otti pyöräni ja tunkkasi sen mäen päälle ja itse lähinnä yritin kontata mäkeä ylös. Pääsin mäen juuri ja juuri ylös ja sen jälkeen pystyin ajamaan vain pikku eturattaalla takareisillä vetäen. Mäen päällä kuitenkin oli näkyvissä lisää ongelmia. Repolta oli mennyt eturengas. No Sorvisto peliin ja näin Repo pääsi nopeasti jatamaan matkaansa, kun sorvisto luovutti etukiekkonsa hänelle. Oli vain pakko yrittää ajaa maaliin vaikka kuinka kramppasi, kun tiesimme, että olisimme siltikin aika korkealla joukkuekisassa. Siinä sitten rullailessa muutamia kuskeja painoi ohitseni ja vähän ajan päästä takaa tuli Sorvisto joka antoi vielä juomansa minulle, kun omat olin imenyt jo loppuun. Tästä jatkettiin eteenpäin niin, että Sorvisto veti tiepätkillä niin kovaa kuin peesissä jaksoin roikkua. Sorviston, eli Repon eturengas alkoi kuitenkin taas tyhjenemään pikkuhiljaa ja Sorvisto joutui jäämään sitä paikkailemaan reitin varteen. Jouduin sen jälkeen ajelemaan yksin, kun en pystynyt ajamaan yhtään kovempaa, että olisin päässyt johonkin letkaan mukaan koska, muuten etureidet olisivat hirttäneet kiinni. Siinä sitten rullaillen maaliin. Tuloksena 19. sija. Harmitti tuo sijoitus kyllä jonkin verran koska kulki niin loistavasti sinä päivänä. No ei voi mitään. Muut tiimiläiset olivat maalissa sijoituksilla: Kangaskokko 9. Repo 10. ja pelastajamme Sorvisto hienosti 24. Olisikin ollut hieno nähdä kuinka korkealle Sorvisto lisikaan yltänyt jos ei olisi joutunut meitä paikkailemaan.

Repo ja oppipoika                                                                                      Kisapeli

Maalissa tilanne näytti toivottomalta. Meitä harmitti se, että todennäköisesti emme voittaneetkaan joukkuekisaa. Menimme mökkiimme itkemään ja nuolemaan haavoja. Yleiskuva oli apea. Kun keräilimme itseämme siellä jonkin aikaa lähdimme Buffettiin syömään. Piazzan seinältä kuitenkin tutkimme tuloksia ja näimme jotain uskomatonta. Fuji-Peloton Team Finland olikin voittanut joukkuekisan! Mahtavaa. Riemu repesi ylimmelleen tiimissämme ja oli mukava mennä syömään buffettia iloisin mielin. Kerrankin joku onnistui. Vaikka itse kisassa kaikki tuntui menevän pieleen, niin saavutimme silti tavoitteemme eli joukkuekisan voiton. Jos kaikki olisi mennyt putkeen olisi tiimiläisistämme aika moni päässyt palkinnoille. Kepeä veikkaus että neljä kuskia olisi ollut helposti kymppisakissa ilman epäonnistumisia. No aina ei voi kaikki mennä putkeen. Onneksi kisoja vielä riittää tänäkautena ja näytönpaikkoja on vielä runsaasti edessäpäin. Tässä linkki joukkuekisan tuloksiin: http://www.championchip.fi/tulospalvelu/e63f1d9c-ccb9-47dd-88c7-b13b95ea4c90/60+km+Teams

Historiallinen voitto!

Itse olen jo pitkään haaveillut ajavani Tahkolla jotain pidempää matkaa. Tämän kisan aikana päätin ottaa ensi vuoden 180km tavoitteeksi ja alankin valmistautua siihen samantien. Uskon että tiimissämme riittää kovia kuskeja voittamaan ensi vuonnakin Tahkon 60km joukkuekisan. Kovat kuskit vaativat kuitenkin alleensa hyvät pyörät. Tässä suhteessa Fuji on ollut erinomainen ratkaisu.

Tuuletusta!

Fiilistelyä

Mestarit

Ennakkospekulaatiot Tahko MTB:stä

Aah.. Huomenna koittaa vihdoin se suuri päivä jolloin on aika kääntää nokka kohti Tahkon upeita maisemia, hyvillä mielin tietysti. Tahko MTB on Suomen suurin maastopyöräilykilpailu ja sinne odotetaan tänä vuonna n.2500 osallistujaa. Itse olen kilpaillut Tahkolla vuosina 2009 ja 2010. Voisikin sanoa että vuoden 2009 Tahkon 25km voitto sysäsi minut syvälle kilpapyöräilyn maailmaan. Sen takia oikeastaan aloitin koko kilpailutouhun ja nyt on taas aika päästä Tahkolle nauttimaan Suomen kauneimmasta ja kovimmasta maastopyöräilykilpailusta.

Olemme ottaneet Fuji tiimimme päätavoitteeksi juuri Tahkon joukkuekisan voiton. Päätimme alun perin kun viimetalven pimeälenkeillä ajoimme Sorviston ja Kapteeni Repon kanssa, että otamme tämän vuoden päätavoitteeksi juuri Tahkon joukkuekisan voiton. Sorvisto on ollut siipirikkotilassa sydänlihastulehduksen vuoksi kauden startin jälkeen, joten Juha "Juide" Kangaskokko ajaa joukkueessa kolmantena jäsenenä. Tiimin kokoonpano on koostuu siis edelleen vain ja ainoastaan picarolaisista! Juhan tietäen vauhti tulee olemaan kylmää ja joukkuekisan voiton pitäisi napsahtaa tilille helposti ilman teknisiä murheita. No ehkä helposti se ei tule mutta tulee kuitenkin, vaikka uskon, että Team Skins ja Viron poojjaaat yrittävät vastustaa sitä kaikin keinoin. No taktiikkamme onkin polkea kuin sika vatukossa, joten eiköhän me pojat voiteta!

Tiimimme johto on vuokrannut meille mökin Tahkolta, jonne tarkoituksena on siis huomenna lähteä. Tiimiimme on palkattu myös virallinen mekaanikko, Jyrki "Hyrki" Lumioja, joka vastaa Fujien suorituskyvystä. Kaikki on siis suunniteltu viimeisen päälle huolellisesti ja tiimikuskeille jää tehtäväksi ainoastaan ajaminen.

Tiimimme ajaa Fujin SLM 29" pyörillä. Pyörästä voin paljastaa sen verran että se on supernopea. Pyörä vastaa polkaisuihin raivolla, jäykkäperäinen kun on, sekä menee teknisissä spoteissa kuin vuorikauris. Omassa Fujissani on XTR osat ja Foxin keula sekä P2M wattikammet. Myös AX-Lightnesin kiekot löytyy. Wattikammet on hieno lisä, jolla voi kätevästi seurata kisan alussa ettei vedä liikaa punaisen puolelle. Voidaankin todeta että Fujin 29" pyörä on oikea unelmakone tahkon vaihteleviin ja vaativiin maastoihin. Kun reitiltä löytyy tikkoja, paarmoja ja hyttysiä ja teknisiä nousuja ja pitkiä laskuja niin Fujit ovat kuin kotonaan. Veikkaanpa kuitenkin että Fujit katoavat Kinahmin nousuihin jättäen jälkeensä vain savupilven. Kun hapot ovat suurimmillaan iskee Fujit.


Ajamme Tahkon 60km reitin sekä torstaina, että perjantaina. Emme halua lähteä kisaan liian tuorein jaloin, koska tiedämme viimeviikon maanantain testireissun perusteella, että reitti tulee olemaan melko pehmeässä kunnossa ja aikaa menee kierrokseen paljon enemmän kuin aikaisempien vuosien kärjellä. Siksi onkin hyvä lähteä kisaan vähän väsyneellä jalalla että jaksaa ajaa paremmin loppuun asti. No milläköhän logiikalla, kysyy joku. En osaa sanoa fysiologisia syitä mutta näin se tuntuu vaan menevän.

No joka tapauksessa huomenna on suuri päivä ja launtaina vieläkin suurempi ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan miten rookie Fujitiimi tulee pärjäämään tiimiensodassa kärkipaikasta.


Nähdään Tahkolla
-Toni